tiistai 21. huhtikuuta 2015

Hyvä treeni, parempi mieli

Nuutti oli eilen ihan huippu. Se liikkui tahdikkaasti ja teki töitä jatkuvasti kasvavalla mielenkiinnolla. Siinä vaiheessa kun tuntee hevosen suorastaan janoavan onnistumisia, voi todeta tekevänsä jotakin oikein. Ei, en todellakaan ratsastanut täydellisesti (ehkä huomenna sitten, heh...), mutta Nuutti paineli ympäri kenttää kuin koko maailma olisi ollut ympärillämme sen liikkeitä ihailemassa. Viimeinen keskiravi lähti niin upealla energialla vahvasti ylämäkeen, että mun oli ihan pakko kesken kaiken ruveta keventämään, antaa hevoselle pitkät ohjat ja runsaat taputukset päälle. Tästä riemastuneena otus nosti hännän kohti taivasta ja ravisteli päätään villinä puolelta toiselle, mutta jatkoi kuitenkin tasaisessa tahdissa lävistäjän loppuun saakka. Siellä se hidasti pyynnöstäni takaisin normaaliin harjoitusravitempoon ja loppuhölkkäily jatkui rentojen pärskähdysten säestämänä. Tyytyväinen hevonen = tyytyväinen ratsastaja.

"Minä olin taas paras."
"Teen aina kaikkeni porkkan... öh niin siis sinun eteen tottakai, äippäliineistä parhain."
"Halataan vähän !"
"Saisinkos sitten porkkanoita?"
"Jos pusunkin annan, näin?"
"Kyllä sinulla on niitä porkkanoita taskussa, minä tiedän sen !"
"Montako pusua pitää vielä antaa ?!"
"Hei mitäs kehveliä yksi karkki kolmesta pususta ei meikäläisen matikan mukaan oo ihan oikein !"
"Olet kuules kaksi karkkia velkaa !"
"Äiti !! Namut tänne ja sassiin tai syön sun korvan !"

Ihanaa viikon jatkoa kaikille ! Ja muistakaa:
You don't have to be the best rider in the world to make your horse feel like he's the best horse in the world.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Näin hankit jet lagin kotisohvalta poistumatta

Maailman koulu- ja esteratsukoiden kärkikaarti on kuluvana viikonloppuna taistellut paremmuudestaan Yhdysvaltain Las Vegasissa. Kymmenen tunnin aikaeron vuoksi Yle Areenan suorat lähetykset ovat luonnollisestikin sijoittuneet näin suomalaisittain hieman haasteellisiin aikoihin, eli myöhäisestä illasta yön pikkutunneille, sekä aamun ensimmäisiin. Erittäin aamu-unisena ihmisenä viideltä herääminen ei ole ollut ihan helppo nakki (varsinkaan jos edellinen lähetys on loppunut kolmisen tuntia sitten...), mutta pienen kamppailun jälkeen olen saanut itseni ylös ja raahatuksi tietokoneen ruudun ääreen. Todellinen urheilija siis, lähes samaa tasoa kuin nämä Las Vegasissa hilluvatkin.

Olo on hetkittäin ollut kuin koko maapallon ympäri kertaheitolla lentäneellä. Kouluratsastuksen osalta kisat päättyivät eilen - Suomen aikaa siis tuossa ennen kahta viime yönä. Käsi ylös mikäli yllätyit Charlotte Dujardinin sekä Valegron voitosta. Viime vuodet kansainvälisiä koulukenttiä suvereenisti hallinnut ratsukko suoritti jälleen tasaisen varmasti ja lunasti kürillaan peräti 94,196%. Ja me ei Nuutin kanssa edes helpossa A:ssa päästä yli 60:nen......


Suomen Terhi Stegars ja upea Axis suorittivat kumpanakin päivänä hyvin, mutta pisteet jäivät mun mielestä kummallisen alhaisiksi. Vapaaohjelmassa tuli toki rikkeitä, mutta sen vaativuuden olisi luullut nostavan pisteitä vähän korkeammalle. Eihän reilu 71% missään nimessä huono tulos ole, mutta siitä meni ohi moni mielestäni paljon vaatimattomampi sekä rikkonaisempikin suoritus. En tiedä olenko ihan täysi puurosilmä, vai miksi en ymmärrä. Esimerkiksi Isabell Werthin sekä hänen ratsunsa El Santon tulos ihmetyttää edelleen. Mistä ne melkein 78 prosenttiin oikeuttaneet pisteet oikein tulivat? Okei, hienoakin pätkää toki oli, mutta kyllä musta silti tuntuu, että se oli se suuri nimi mikä sinne kärjen tuntumaan siivitti...

Lähetyksen aikana napattu screenshot, kuvassa yksi suosikkiratsukoistani: Espanjan Morgan Barbancon Mestre ja aiemmin myös Anky van Grunsvenin kanssa kilpaillut Painted Black. Eilisen sijoitus oli 8.

No, ei auta itkeä kun itse on täysin maan matonen. Tulevaisuudessa kouluratsastukseen voisi kehittää säännön, joka velvoittaisi jokaisen ratsukon suorittamaan ratansa second skin -puku päällä. Siinä sitä vasta olisi tuomareille päänvaivaa kun pitäisi ratsastajan ruumiinrakenteen sekä hevosten korvien koosta yrittää päätellä kuka on kuka ja kenelle pitäisi antaa iso kasa ilmaisia pisteitä... ;)

Tässä suhteessa esteratsastuksen seuraaminen onkin omalla tavallaan mielekkäämpää - vaikka itsessään kouluratsastuksen katsomisesta ehkä hippasen enemmän pidänkin. Esteillä kaikki ovat samalla viivalla. Jos puomi putoaa, se on neljä virhepistettä ja sillä sopuli - olit sitten hallitseva maailmanmestari tai muropaketista löytyneen lipukkeen mukana osallistumisoikeutesi lunastanut perämetsän Peikko-Oskari. Torstain ensimmäisen finaalin voitti 19-vuotias Bertram Allen tammallaan Molly Malone V ja perjantain toisen Steve Guerdat sekä Albfuehren's Paille. Kaikki tulokset (sekä muuta mielenkiintoista) löydät tämän linkin takaa.

Esteratsastuksen viimeinen ja ratkaiseva osuus ratsastetaan tänään ja suora lähetys Yle Areenasta alkaa vartin kuluttua klo 22.05. Jännää ! Kenen toivoisitte voittavan? Itse iskin silmäni mm. ruotsalaisratsukkoon Douglas Lindelöw - Casello, sillä kauniilla raudikkoruunallahan on melkein sama nimi kuin Nuutilla ja kaiken lisäksi sen oikeasta takajalasta löytyy meidän puuttuva sukka ! Lisäksi Todd Minikusin läsipäinen Babalou on i-h-a-n-a. Harmi, että tämä ratsukko joutui toisessa finaalissa keskeyttämään suorituksensa. Tänään suurimmat peukut joka tapauksessa lähtevät tietenkin Espanjan Sergio Alvarez Moyalle sekä Carlolle. Heillä on pohjalla 13 virhepistettä, mutta tässähän voi vielä käydä ihan mitä tahansa... Yo creo en vos !

Oletteko te seuranneet Las Vegasin tapahtumia? Meinaatteko katsoa tämän illan finaalilähetyksen?

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kahden huipun hevosen keskiviikko

Toissapäivänä päästiin Nuutin kanssa korkkaamaan meidän tallin ulkokentistä myös se isompi, ja taisikin muuten olla ensimmäinen vuosi kun herra ei heittänyt ilmoille ainuttakaan pukkia. Tämä saattaa toki johtua siitä, että normaalisti olemme suorittaneet ensimmäiset ratsastukset alakentällä(kin) jo maaliskuun aikana (parhaassa tapauksessa jo ensimmäisillä viikoilla), jolloin virtaa on kaikkialla vähän normaalia enemmän.

Kummankin kentän pohja on tällä hetkellä tosi hyvä. Melkein tekisi itsenkin mieli mennä juoksentelemaan, kun antavat askeleelle niin hyvän jouston. Eilen pääsin tallille neljän maissa ja rukoilin rystyset valkoisina että tunnit menisivät maneesiin, jotta itse pääsisin (ala)kentälle. Taivas vastasi heittämällä maahan muutaman sadepisaran, eikä vaadittu kuin pari letkan etunenässä ratsujaan taluttanutta tätiä kun koko tuntilaisjoukko juoksujalkaa kiiruhti neljän seinän sisään. Tack så mycket !

Nuudelin lisäksi pääsin eilen tutustumaan kokonaan uuteen heppaystävään kun tallikaverini Silja pyysi liikuttamaan hänen Lottansa. Viimeinkin kun selkä on kunnossa pystyin vastaamaan: "ilomielin !". Kyseessä on aivan mahtavan hieno, vauhdikas estehevonen, jolla on liikettä vaikka muille jakaa. Tämä ei ole maassa kiinni pätkääkään, mutta yläilmat sen sijaan toisinaan houkuttelevat... ;)


Koska kerta Lotan selässä oli ensimmäinen laatuaan, keskityin tietenkin lähinnä tamman nappuloiden löytämiseen. En koskaan mene vieraan hevosen selkään sillä ajatuksella, että nyt pistän tämän toimimaan, vaan ratsastan mieluummin pehmeästi tunnustellen. Lotan ravi on mukavan ponnekasta ja siinä hevonen kulki mielellään suhteellisen rauhallisessa tahdissa hyvällä, tasaisella tuntumalla, mutta laukka menee toisinaan vähän "villiksi". Se on todella isoa ja vahvaa. Herkästi kuumuvan hevosen kohdalla prässääminen ei yleensä auta, joten aloitin laukkaamalla kevyessä istunnassa suurella ympyrällä. Tai no soikio se varmaan oli. Siinä sain pidettyä Lotan rauhallisessa tahdissa sisäpohkeen ympärillä. Vähitellen istahdin takaisin satulaan ja yritin ylläpitää saman, rennon laukan. Estehevosena Lotta on varmaankin oppinut siihen, että kun ratsastaja on ylhäällä, laukka saa edetä, mutta alas istuttaessa kuluu olla valmiina pomppimaan vaikka aloillaan. Siinä vaiheessa kun vähän suuremman osan kaikesta voimasta saa myös tiiviimmän istunnan kanssa rehellisesti eteen, voi noin upeasta laukasta saada aikaan vaikka mitä !


Ravissa tein vähän siirtymisiä (sekä ravin sisällä, että ravista käyntiin ja taas takaisin raviin), joiden kohdalla enemmän keskittymistä vaativat oikeastaan vain ravista alas käyntiin suoritettavat. Hevonen kantaa itsensä tosi hyvin, mutta pidätteet toimivat välillä vähän viiveellä. Hidastaminen ei ole Lotan mielestä yhtään hauskaa. Ylöspäin sen sijaan lähdetään suorastaan tanssien.


Perusteellisten loppuhölkkien jälkeen satulassa istui aika onnellinen ratsastaja. Hitto miten kiva hevonen ! On keveyttä, elastisuutta ja sitä jotain. Tämän kanssa puuhailen enemmän kuin hirmu mielelläni myös jatkossa.

Lotan jälkeen reeniin pääsi kukapaa muu kuin oma pieni Nuudelipääni. Se tuntui tosi hyvän alkuviikon jälkeen eilen hieman väsähtävän, joten otettiin suurimmaksi osaksi aika rennosti kevennellen vain. Ensimmäisissä laukoissa mietin, että ei kettu... miten olo on näin hutera, kunnes tajusin jalustimien olevan normaalia pidemmät. Ovat olleet sitä ilmeisesti tiistailta saakka, kun suoritin alkuverkat maastossa hieman lyhyemmillä jalkkareilla ja pidensin sitten kentälle, mutta huomasin vasta nyt kun ratsureima tarvitsi vähän enemmän jalkaa. Ei niinkään eteen, vaan nostamaan vatsaa ylös kohti selkää.

Taas me ollaan tiellä kun kuvaaja haluaisi ikuistaa mm. puita :(
Ihan unessa.

Nuutti on muutenkin sellainen hevonen, jonka kanssa mun mielestä toimii painavana satulassa istumista paremmin ns. jaloille kevennetty istunta. En missään nimessä tarkoita jalustimilla seisomista, vaan sitä, että jalka on jäntevä (ei jännittynyt !) ja "ottaa vastaan" sitä liikettä, mitä ratsastaja selässä tekee. Tätä on tosi hankala selittää, mutta ehkä joku ymmärsi. Tai sitten ei. Vaan ei sen niin väliä - kutakin hevosta kun oppii ratsastamaan oikein lopulta vain sitä nimenomaista hevosta opiskelemalla.

Alkuhölköttelyn jälkeen otin Nuutin hetkeksi aikaa vähän kootummaksi ja tain lävistäjälle muutamat keskiravit. Niihin alkoi alkuvuodesta löytyä ihan uudenlaista voimaa ja ilmavuutta, mutta nyt ollaan taas vähän ruosteessa. Nuutilla on tahdikas ravi, mutta sen venyttäminen (varsinkaan paino takaosalla...) ei aina ole maailman helpoin rasti. Ensimmäisellä yrityksellä heppanen tarjosi jotain muurahaiskarhumaista möyhäämistä, mutta parin toiston jälkeen saatiin se kadonnut idea takaisin näköpiiriin. Seuraavana etappina onkin saada kyseinen karkulainen nalkkiin saakka...

Tässä ollaan jo vähän oikealla polulla, vaikka korjattavaa on vielä iiiiso kasa.

Loppuviikon ajattelin pyhittää lähinnä maastoilulle. Jokohan pian pääsisi pellollekin ! Tänään kävimme kävelemässä vähän siellä sun täällä sekä pelleilemässä kentällä naksuttimen kanssa. Kesken "seuraa johtajaa" -leikin heppa riemastui ja veti kentän ympäri komean kunniakierroksen - villisti pukitellen tottakai. Se siitä väsymyksestä sitten..... Vapaita ei siis ainakaan ole tiedossa tämän enempää. Hetkea aiemmin puuhiamme katselemaan saapunut Jessica ehti juuri napata kameran käteen kun herra vauhdikkaan sliding stopin muodossa kertoi olevansa valmis iltaruuille.

"Meikä on aina valmis ruuille !"

Kaikista postauksen kuvista kiitokset jälleen Sofialle !
Oletteko te viime aikoina saaneet uusia heppatuttavuuksia?

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Video-ongelma

Okei eli, homman nimi on nyt tämä: ratsastin eilen kentällä ylhäisessä yksinäisyydessäni, ja laitoin puhelimen aidalle kuvaamaan videota. Lopputuloksena oli yli 15 minuutin edestä tavaraa, jossa pääosaa näyttelee tyhjä kenttä. Kuva-alan ulkopuolella tuli Nuutin kanssa seikkailtua reilusti yli 10 min. Ihan en siis viitsi leikkelemättä julkaista...

Joten... kun aikani naama punaisena ainoan jotenkuten toimivan USB-kaapelini kosketushäiriön kanssa tapeltuani sain videot luurista koneelle ja kansioistani tiedostomuuntimen läpi Windowsin Movie Makeriin (versio 2.6, onkohan tämä joku kivikautinen? Siltä se ainakin näyttää...) huomasin kuvasuhteen taas kerran menneen ihan päin honkia. Pitkän ja turhauttavan tutkimustyön tuloksena totesin vian olevan muuvimeikkerissä, sillä lopulta lähestulkoon jokaisen tarjolla olleen tiedostomuodon koluttuani näytimme Nuutin kanssa edelleen aivan seinää päin juosseelta pikkuponiratsukolta.

Havainnollistava screenshot. Siellä me kipitämme.

Kulutin kuitenkin kallisarvoista aikaani pätkimällä videon osiin (niihin missä emme näy, ja niihin missä näymme) toivoen ongelman katoavan siinä vaiheessa, kun saan videon auki muualla. Niin nimittäin on välillä käynyt. No, tällä kertaa en niin pitkälle edes päässyt...

Kaikki tiedostot ja tallennuspaikka oli edelleen käytettävissä, ja tilaakin löytyi. Joten mitähän ihmettä nyt.

Tästä kimpaantuneena ryntäsin lataamaan koneelleni joskus idioottipäissäni poistamani Windowsin elokuvatyökalun. Vaan ei mennyt senkään kanssa ihan kuten Strömsössä...

Kaikki vähimmäisvaatimukset jne. täyttyvät, mutta ei... ei sitten !

Miksi mikään ei voi toimia ?! Mulla paloi käpy niin huolella, että hyvä kun en viskannut koko kompuutteria ikkunasta pihalle. Näiden kuvasuhteiden kanssa on toisinaan aiemminkin ollut häikkää, mutta esim. jonkun naksuiluvideoiden kohdalla sen kanssa on vielä pystynyt elämään. Ratsastuspätkissä moinen puolestaan pistää silmään enemmän, sillä kyllähän tuo patukoituminen melko lailla kokonaisuutta vääristää. Ei Nuutti sentään luonnossa mikään nysäputte ole.

Hätähän ei tietenkään ole lainkaan tämän näköinen jos julkaistavana on valmiiksi pätkittyä materiaalia / joku ratavideo, jonka kohdalla ainakaan kovin massiiviset muokkaustoimenpiteet eivät tule tarpeeseen, mutta etenkin tällaisen yhtäpötköön kuvatun kanssa toimiva editointiohjelma olisi ihan jees. Tästä syystä haluaisinkin kysyä teiltä mitä videonmuokkausohjelmaa te käytätte, tai mitä näin liikkuvan kuvan käsittelyn suhteen aika vasta-alkajalle suosittelisitte?

En kaipaisi mitään muuta kuin toimivuutta ja helppokäyttöisyyttä. Saisi olla maksullinenkin, kunhan ei ihan miljooniin mennä. Jos mielessänne on ehdottaa Windows Movie Makerin uudempaa versiota, niin olisi huippua mikäli muistaisitte linkin sinne, mistä olette ko. ohjelman itse ladanneet, koska mä en ole mistään onnistunut saamaan muuta kuin tuon 2.6:n vain... :( Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vähän urpoa avustaa !

Tässä teille pari eilisiltä videoilta ottamaani kaappausta. Kyllä mä näistä mielelläni sitä liikkuvaa kuvaakin julkaisisin...

Älkää huomatko mun kaikkialla heiluvia raajoja. En meinannut pysyä mukana kun heppani suorastaan lensi.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Päivänä, jona kaikki palasi ennalleen

Torstaina suurin elämässäni ammottanut aukko kasvoi umpeen ja saatoin ensimmäistä kertaa moniin viikkoihin tuntea oloni kevyeksi kuin tuulen mukana kieppuva sitruunaperhonen. Sellainen laskeutui autoni tuulilasille kun vedin parkkiin lekuriaseman eteen. Mietin pitkään uskallanko mennä sisälle ollenkaan vai jäänkö pihalle istumaan kunnes joku kiskoo kaksin käsin mukanaan omituisen hajuiseen röntgensaliin, mutta aikani jahkailtua päätin rohkaistua. Eihän siinä voinut karkuunkaan kurvata, kun pieni siipiveikko piti lepotaukoa kulkupelin pinnalla. Tästä hyvästä päätin ötökän tuovan mulle kasapäin onnea ja itsevarmuutta uhkuen marssin kuulemaan tuomioni.

Kaikeksi onneksi se tuomio tosiaan oli positiivinen, eli toive ratsastuksen pariin palaamisen sallivasta lääkärinlausunnosta kävi toteen ja pääsin torstaina suorittamaan ensimmäiset, pienet treenit sitten maaliskuun alun. Se oli kaikki mitä tarvitsin. 
Tietenkin odotan vielä sitä, että pääsen ihan tosissani rutistamaan (myös sen itse ratsastuksen ulkopuolella) kohti mahdollisia kisoja, mutta tällä hetkellä tämä riittää paremmin kuin hyvin. Nöyränä kiitän onneani edelleen, sillä huonommalla tuurilla (lähi)tulevaisuus ei välttämättä näyttäisi lainkaan näin valoisalta.


Torstain ratsastus ei sisältänyt mitään ihmeellistä. Tarkemmin sanottuna päämäärätöntä haahuilua sekä epätoivoista hihittelyä kun mikään ei ottanut onnistuakseen. Silti kaikki oli vain ja ainoastaan kivaa. Osasin kerrankin antaa itselleni omat möhlinkini anteeksi ilman kamalaa vollotusta. Nuutti on ihan huipussa vireessä (tästä maailman suurin kiitos sitä koko vammaisuuteni ajan liikuttaneelle Clarissalle !), joten ainoastaan oma ratsastus pitää saada kondikseen niin päästään jatkamaan siitä mihin silloin joskus ennen epäonnisia tapahtumia jäätiin. Tämä on parhautta parhaimmillaan !

Sofia suuttui: "heti ku mä otan kuvan ni sä rupeet kaivaa nenää !". Puolustuksekseni sanon, että kaivoin kylläkin silmää. Koska siihen meni joku risu... 
Pintelit saavat Nuutin aina näyttämään niin vakavasti otettavalta, eikös?
Kyllä me tää töltti vielä opitaan.
Seuraava yritys saada takapäätä paremmin alle onnistui hitusen ööh... no, enemmän oikeaan suuntaan. Vielä kun nousisi tuo rintakori myös ylemmäs.
True kouluponi niin terhakkana pienessä, loivassa väistössä.

Tässä nämä kuvat mistä edellisessä postauksessa mainitsin, kaikista siis kiitokset Sofialle !
Mikä oli teidän mielestänne onnistunein?

torstai 9. huhtikuuta 2015

Takaisin satulaan !

Yli kuukausi poissa hevosen selästä tuntui pidemmältä kuin ikuisuus. Sen aikana ehdin moneen kertaan pelätä unohtavani ratsastuksesta suunnilleen kaiken. Sairaslomani ensimmäisellä viikolla näin kamalan painajaisunen, jossa tipuin Nuutin selästä koska en muistanut miten kevennetään. Kentän keskellä suuressa akvaariossa lillunut valmentajani, Disneyn Pienestä merenneidosta tuttu Ursula, rääkyi sirkusapinankin ratsastavan paremmin. Nuutti vietiin talliin ja ratsukseni tuotiin suuri, lihava kilpikonna, jonka kanssa ehdin kiertää puoli kenttää ennen kuin tunti loppui. "Pohkeita, pohkeita !", jäi Ursula huutamaan, kun kylmä hiki otsallani heräsin turvalliseen todellisuuteen.

Eihän se monien vuosien aikana hitunen hituselta kartutettu - vaikkakin silti aika vähäinen - ratsastustaito onneksi ihan kuukaudessa pakoon ehdi, mutta voi taivas miten paljon ruostetta sen pinnalta tällä hetkellä löytyykään. Pää ja kroppa tuntuvat muuttaneen kokonaan eri planeetoille, valovuosien päähän toisistaan, eivätkä kapinalliset raajat tottele vaikka perstuntuma kuinka käskee. Yritä siinä sitten ratsastaa ja istua kauniisti kun omassa kehossa on meneillään sellainen sisällissota, että oksat pois, poikki ja pinoon.

No, ehkä tämä tästä, askel kerrallaan. Lääkäri antoi luvan ratsastaa, mikäli selkä sen sallii. Ensin alkuun mielellään pieniä pätkiä kerrallaan, vähän tunnustellen, eikä tippua kuulemma saa. Heh... helpommin sanottu kuin tehty. Muutama viikko vielä suhteellisen iisisti, ja magneettikuvauksiin sitten jos selässä edelleen ajoittain esiintyvä paineen tunne ei ota laantuakseen. Viimeisenä kommenttina oli: "ratsasta vain turvallisilla hevosilla", mihin vastasin, että juu, tottakai ! Millä muullakaan? Vai onko joku teistä muka joskus nähnyt hevosta ilman turpaa, häh...?


Sofia oli tänään mukana kuvaamassa, joten laittelen päivän otoksia esille lisää heti kun saan niitä muokkailtavaksi asti. Muistikortin sisältöä selatessa ainoa ajatukseni joka ikisen otoksen kohdalla oli: "mitä ihmettä mä taas teen?"... Mutta u know, ihansama. Kyllä se istunta siitä ahkeralla rempalla taas paremmaksi kouliintuu. Ehkä, toivottavasti. Oli kuitenkin maailman ihaninta päästä pitkästä aikaa maailman huipuimman hevosen selkään, ja nyt aion vain nauttia siitä, että mun elämä on melko lailla kokonainen taas. Tätä tunnetta on ollut ikävä

Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille !

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Nuutti lastenratsuna liinan päässä

Kevään pahimmat riehulit taisivat jäädä maaliskuun mukana menneeseen, sillä kuluneen huhtikuun aikana Nuutti on ollut taas huomattavasti viimeaikaista rauhallisempi. Karva on ruvennut vaihtumaan oikein urakalla, mikä taatusti osaltaan imee ylimääräisiä mehuja, eikä riekkumiselle näin ollen jää energiaa. Tämän ansiosta uskalsin eilen tuupata satulaan niin siskoni, kuin toissapäiväiseltä sukutapaamiselta mukaan tarttuneen serkkutyttöni Karoliinankin. He saivat äideiltään suostumuksen kun lupasin pitää Nuutin liinassa ja viheltää pelin poikki mikäli sen luonne toisenlaisista ennusmerkeistä huolimatta kävisi liian leikkisäksi.

Ensimmäisenä selkään kipusi Jonna, jonka kanssa aloitime alkukäyntien aikana pienellä ylävartalojumpalla. Vähän hartioiden pyörittelyä, erilaista kurottelua, sekä kropan kiertoa hieman tehokkuutta lisäävän raipan avulla. Nuutti ei taas korvaansa lotkauttanut - sen selässä saa tehdä ihan mitä vain.

"Joo ei mua haittaa tämmöne yhtään, sen ku pelleilette vaan."
"Äiskän mielestä mä oon tosi kiltti poika."
"Se on aina hirveen ylpee musta."
"Välil se on jopa vähä noloo ku se hehkuttaa niin kauheesti..."

Ravailu aloitettiin ihan pitkällä ohjalla ainoastaan istuntaan keskittyen. Liinassa oman asennon muokkaaminen on usein normaalia helpompaa kun huolen hevosen ohjaamisesta voi siirtää juoksuttajalle. Nuutin kanssa ratsastajan pitää kuitenkin etenkin käynnissä muistaa vahva sisäpohje, sillä ilman sitä otus käy herkästi valumaan kohti ympyrän keskipistettä.

Muutamien kierrosten keventelyn jälkeen käskin Jonnaa harjoitusravia varten nappaamaan jalustimet pois ja rentouttamaan jalkansa pitkäksi alas. Vaikka Nuutti on herkkä hevonen - tai oikeastaan juuri siksi - saattaa se toisinaan etenkin hieman kokemattomalle olla vähän työläs ratsastettava. Kun hevonen ei etene, sortuu moni voimiensa takaa pusertamalla ratsastamaan sitä ainoastaan entistä hitaammaksi, vaikka todellinen syy "laiskuudelle" löytyykin usein omasta, vahingossa jarruttavasta istunnasta. Miten voimme kuvitella hevosen liikkuvan, jos emme anna sille vapautta liikkua? Nuutti on tämän(kin) suhteen erittäin opettavainen hevonen, sillä sitä on edes piiskaamalla mahdotonta saada reippaaksi pohkeen eteen, mikäli polvi puristaa vasten satulaa. Reittä aivan sekunnin murto-osan ajan jännittämällä tehtävät puolipidätteet ovat hyvä apu, mutta tauoton liikettä vasten istuminen on hevoselle selvä viesti: hidasta.

Tässä haettiin oikeaoppista kevennystä, jossa eteen ei työnny rintakehä vaan lantio. Mun mielestä ihan älyttömän ihana otos !
Ensimmäisen harjoitusravipätkän aikana neuvoin Jonnaa ajattelemaan rentoja lonkkia ja pitkää alapohjetta, joka nostaa hevosen vatsaa kohti selkärankaa.
Nuutin bravuuri: siirtymät alaspäin.
Heppasen vasen laukka on oikeaa heikompi, jolloin sisäohjaan usein vaistomaisesti takertuu kuin henkensä kaupalla - vaikka sehän ei vie kuin ojasta allikkoon. Tässä Jonna sai pitää ulko-ohjan kevyellä tuntumalla, mutta sisäkädellä piti taputella kaulalle aina jos siihen näytti tulevan liikaa painetta.
Sisäohja liian pitkänä ja kyynärpäät vähän levällään, mutta vetoa suuhun ei ole. Kiltti pieni velmuponi !
Tässä oli tosi hyvä ravi !
Oikeassa laukassa ratsastajan homma on huomattavasti helpompi. Jalka saisi taas olla rennompana alhaalla, mutta no... ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ! Hienosti sisko kuitenkin ratsastustaan saamiensa neuvojen mukaan muutti.

Kukka on Jonnaa vuoden verran vanhempi, ja hänellä on isoista hevosista kokemusta hieman pidemmältä ajalta. Heidän tallillaan ei ole koskaan ollut kuin muutamia pieniä poneja (vrt. Wiknerin varmaan sata shettistä sekä welshiä...), joten hän on reilusti alle kymmenvuotiaasta tottunut menemään hevosilla, joiden satulan siipien yli koivet hyvällä tuurilla juuri ja juuri ylsivät. Tämän ansiosta Kukka on Nuuttiakin jo parin vuoden ajan melko varmoin ottein ratsastanut.

Samalla kun Nuutti kuskin vaihtuessa hieman hengähti, sai myös Kukka lämmitellä itseään kuten Jonnakin.
Nuutti tiirailee kentän toisessa päässä asuvia pieniä vihreitä miehiä.
Ilmeisesti oli ihan kivaa :)
Vatsalihaksia koetukselle. Heppasen harjoitusavi ei ole aina ihan miellyttävimmästä päästä...

Kuten Kukka itsekin sanoi, hän saa kerta kerralta aina entistä paremman tuntuman Nuuttiin. Siinä vaiheessa kun siltä rupeaa vaatimaan "vähän enemmän", pitää kerta toisensa jälkeen varautua tekemään töitä kuin pieni eläin. Suurimpana haasteena on usein mikäpä muukaan kuin sopivan, tasaisen työskentelymuodon löytäminen, sillä Nuutti osaa ratsastajan hermoja testatessaan vänkyröidä itsensä vaikka kuinka miljoonalle mutkalle. Kuminauhamainen ohja on hieno mielikuva, mutta tuntuu lähinnä vitsiltä siinä vaiheessa kun hevonen ehtii yhden vaivaisen sekunnin aikana katoamaan ylös, alas, eteen ja taakse. Kehotin Kukkaa jälleen kerran ajattelemaan ratsastavansa itse ylämäkeen, houkuttelevansa hevosen selkää alapohkeella eteen ylös, ja turpaa vastaavasti pidemmällä kaulalla eteen alas. Loppua kohden Nuutti alkoi viihtymään tasaisella tuntumalla pitkiäkin pätkiä.

Kukka sai lopuksi ratsastaa muutaman kierroksen ilman liinaa, sillä halusin sisällyttää viimeiseen tehtävään kokorataleikkaan. Tässä havainnollistava kuva vähän turhan lyhyenä ylös pakkaantuneesta kaulasta.
Tässä tullaan lävistäjän jälkeen kulmaan, selkä ja lavat ovat jo paremmin mukana.
Pienenpieni vänkyröinnin hetki, jonka Kukka korjasi hyvin ratsastamalla hevosen sisäpohkeella ulko-ohjalle.
Ja seuraava kuva. Tämän jälkeen Kukka palautti asetuksen sisälle ja teki mallikkaan ympyrän.

Molemmat tytöt suoriutuivat päivän ratsastuksista todella hienosti ja oma hinkuni satulaan kasvoi taas ison harppauksen. Meinasin ruveta itkemään. Nuutin liikkuminen vaikuttaa tällä hetkellä oikein hyvältä, enkä malta odottaa, että päästään taas treenaamaan ! Pitäkäähän peukkuja torstain röntgeniin......

"Joo kaikki pitää äiskälle peukkuleita että pääsen taas pian viskomaan sitä pitkin maita ja mantuja !"

Oletteko te koskaan puuhanneet istuntaharjoituksia liinan päässä?