lauantai 28. maaliskuuta 2015

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Tämän viikon kauniina tiistaipäivänä Nuutti sai alleen kesämonot. Seuraavana aamuna ulos katsoessani meinasin ruveta huutamaan kun maisema oli kuin suoraan entisaikojen joulukortista. Ilman sitä punaista tupaa, lumilyhtyä ja sametinsinisen tähtitaivaan alla leikkiviä lapsia. Eikä näkynyt punatulkkujakaan, ei tonttuja eikä kuunvalossa lentäviä poroja, mutta maa oli valkoinen. Kehvelin takatalvi, eikö sulla ole harrastusta? Kun joku ulkomaalainen seuraavan kerran kysyy minkälainen kevät teillä siellä Suomessa on, rupean laulamaan: on kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat Pohjolan tuuloset...

"Joo ja tääl tulee aina kauheet korkkarit." Kaikki postauksen kuvat reilun kuukauden takaa.

Hokkien ruuvailu sai kuitenkin jäädä, sillä pakkasta oli ainoastaan torstaina (parhaimmillaan pari astetta), eivätkä pohjat missään vaiheessa menneet siihen kuntoon etteikö ilman nastoja olisi pystyssä pysytty. Tuuli oli vietävä, mutta tarhat ja tallin piha pysyivät pitävässä kunnossa. Tämän Nuutti päätti todistaa vetämällä taluttaessa taas sellaista tasajalkaloikkaa, että heikompaa olisi hirvittänyt. Juuri kun siinä narun jatkeena kompuroidessani mietin tasapainoni rippeiden olevan mennyttä ihan pian ja valmistauduin pannuttamaan villin hevoseni menoa suorastaan ihaillen katsovien pihattovarsojen eteen, pysähtyi Nuudeli kuin seinään. Maistellakseen maahan pudonnutta heinätuppoa, tietenkin. Hieman nolona vilkuilin ympärilleni mahdollisia silminnäkijöitä etsien, mutta onnekseni piha näytti autiolta. Meidän pieni tanssiesityksemme siis lienee jääneen ainoastaan minun sekä kuuden kaviokkaan väliseksi salaisuudeksi - ellei itseensä tyytyväinen Nuutti sitten ole liikkeistään kavereilleen kerskunut.....

Viimeistään tänään muutama plusaste ja taivaalta vuolaana virtana tippunut vesi ovat vieneet viimeisetkin lumet mennessään, eikä lisää toivottavasti enää tulekaan. Haluan takaisin ne aurinkoiset kevätpäivät, joiden aikana kesä tuntui odottelevan ihan nurkan takana. Nuutti taisi käsittää tämän kirjaimellisesti, sillä se karkasi tiistaina kaksi kertaa tallin kupeessa olevalle ruohopläntille, jossa aina kesäisin ratsastuksien jälkeen norkoilemme. Se on kevään merkki se. Nurkan taakse vilahti vain muutama häntäjouhi, kun kipitin karkurin perään. Siellähän se sitten etsiskeli kesää minkä ehti, käveli ruohotupsulta toiselle ja mietti miksi nurmikko maistuu näin kummalliselta. Naurahdin ja kyykistyin ruohikon reunalle. Taskusta kaivamaani porkkanaa äänekkäästi haukatessani Nuutti tuumasi, että no nyt taitaa mammalla olla paremmat herkut ja tassutteli luokseni vaatimaan palkkiota antautumisestaan.

"Juu pitäähän sitä palkka saada."
"En mä muuten ois tullu."

Ensi viikolla tiedän saanko omia tuntojani kuunnellen nousta hevosen selkään, vai joudunko kökkimään maan tasalla vielä pidempään. Selän särky on nyt ihan muutamien päivien sisällä vähentynyt huomattavasti, joten fiilis on varsin positiivinen. Ainoastaan vatsallaan makaaminen on edelleen osoittautunut täysin mahdottomaksi asennoksi. Nuutin kanssa olemme - yllätys, yllätys - tehneet lähes päivittäin talutuslenkkejä, ja niiden aikana kohdanneet vaikka mitä jännää. Kuten metsätarhaan siirtyneet lehmät, pari jänistä, pusikoissa samoilevia ihmisiä sekä pelottavan kiven. Kiven, jonka ohi Nuutti on kaikkien näiden melkein kahdeksan vuoden aikana kävellyt varmaan noin sata miljoonaa kertaa. Se on aina välillä tosi omituinen. Yhdellä lenkillä voimakas tuulenpuuska viskasi Nuutin päähän (napakymppinä suoraan korvien väliin) pienen risun, jonka jälkeen heppanen näki mörköjä ihan joka paikassa. Aivan kuin se olisi ollut vakuuttunut oksan olleen osa niiden suurta hyökkäystä.

"Kyllä vain, ovat ne ennenkin pommittaneet !"
"Ihan ihmeellisiä, häiriintyneitä olioita."
"Siellä niitä taas menee, ainakin kaksi näin !"
"No ettehän te tietenkään huomanneet ku ootte vaan ihmisiä !"
"Herranjestas nyt tuolla juoksi puiden takana iso lauma !"
"Niitä oli ainaki 36 !"
"Saatto olla enemmänki ku en ehtiny laskee kunnolla !"
"Ole nyt hiljaa äiti mulla on laskutoimitukset kesken !"
Rakennekuvakin taas oikeaoppisesti etuosa alamäkeen..... Pitkäkorvan päässä raksuttaa edelleen.
Kenotuslinjalla jatkettiin loppuun saakka, hoho...
Vähän piti taas muokkailla.

Tämän postauksen kuvat ovat tosiaan helmikuun lopulla muutamaa päivää ennen tätä selkäepisodia suorittamaltamme kävelylenkiltä, kaikista kiitokset Sofialle ! Suurimmassa osaa otoksista esiintyvä "olen vähän tahvo" -ilme on kuluneina päivinä ollut niin tuttu, että nämä sopivat mielestäni tähän vallan mainiosti. Vaan osaa tämä pieni hukkakuuppa näyttää välillä ihan viisaaltakin, eikös?


Mitä teidän hevosillanne on - kenties vuodesta toiseen - tapana ihmetellä?

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Vihreää valoa odotellessa

En ole koskaan hevosharrastukseni parissa loukannut itseäni kovinkaan pahasti. Tippumisista, kaatumisista sekä muista tapaturmista on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta selvitty lähinnä mustelmilla ja pisin aika poissa hevosen selästä on vietetty varmaankin sitkeän oksennustaudin merkeissä. Ennen tätä selän parisen viikkoa sitten kokemaa tälliä ja sinne syntynyttä pientä murtumaa suurin äksidenttini sattui vuonna 2008, kun Nuutti - mokomakin hihhuli - onnistui kesken talutuslenkin karatessaan murskaamaan sormeni. Muistan kuinka se turposi pääni kokoiseksi ja muuttui yön aikana vihreäksi niin, että pelkäsin lääkärin ehdottavan amputaatiota. Suuresta huolesta huolimatta sain kuin sainkin pitää oikean nimettömäni, eikä lasta kädessä ratsastaminenkaan tuottanut suuria vaikeuksia. Kun vaakakupissa ovat sormen mahdollinen kieroon luutuminen sekä ratsastustauko, valitsee true heppatyttö tietenkin jälkimmäisen. Ainakin mikäli on vähän tyhmä.

Tämä useamman viikon vakavasti otettavampi ratsastuskielto on siis ensimmäinen laatuaan - ja toivon mukaan myös viimeinen. Eihän tätä kestä erkkikään. Nuutin ratsain suoritettavat liikutukset ovat kuluneina viikkoina olleet pääosin sen hoitajan vastuulla ja itse olen oman kuntoni puitteissa käynyt tallilla viettämässä hepan kanssa aikaa hieman rennommissa merkeissä. Perjantaina Clarissa kuitenkin sairastui flunssaan, minkä vuoksi useamman talutuspäivän putkelta välttyäksemme oli ainakin seuraavalle päivälle pakko löytää tuuraajaa tuuraava pilotti.


Lauantaina siis pakotin Essin mukaani tallille. Hän sai vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa koskaan kavuta Nuutin selkään. Suunnitelmissahan tämä ei ole ollut kuin varmaan noin suunnilleen sata vuotta... Ensitöikseni varoittelin siitä, että otus on suustaan aika herkkä ja vetää herneen nekkuun hyvin pikaisesti mikäli ohjan päässä on kova tai levoton käsi, sekä esitin melko pirtsakalla ilmeellä ympäri kenttää tepastavalle hevoselleni toiveen: älä heitä ratsastajaasi maahan.

"Enhän minä ikinä..."

Nuutti oli vähän vänkyrällä tuulella, kiinnitti mielellään huomiota ympärillä tapahtuviin asioihin ja piti väistöjä jälleen maailman idioottimaisimpana juttuna, mutta Essi jaksoi silti säilyttää istunnan vahvana suorastaan kadehdittavan hyvin. Olin todella tyytyväinen siihen, että hän keskittyi aktivoimaan hevosta takaa rehellisesti selkänsä läpi eteen eikä ratsastanut sitä suusta lainkaan, ja saikin sen näin ollen loppua kohden rentoutumaan varsin mukavalle tuntumalle eteen alas. Essin  siistiä ratsastusta monen vuoden ajan nähneenä en kyllä lainkaan ollut lopputulemasta huolissani missään vaiheessa.

Väistöjen lisäksi Essi työsti Nuutin kanssa pientä ravia, siirtymisiä ja laukkaili runsaasti suurella pääty-ympyrällä. Liike näytti alusta pitäen melko letkeältä, mutta parani vielä huomattavasti kun heppanen pääsi kunnolla vauhtiin. Päivän kuvien laatu ei jo hämärtymään käyneen illan vuoksi taas päätä huimaa, mutta tässä kuitenkin muutama niistä otoksista mitä Essille suu vaahdossa antamieni Nuutinkäyttöohjeiden lomassa räpsin... !

"Äiti auta....."
"Nyt oikeesti äiti, auta."
"Tää sanoo et pitäs tehä jotai pohkeenväistöi ?!"
"Tehköö niinku iha keskenää !"

Oman hevosen liikkumista on kyllä aika ajoin mukava nähdä muualtakin kuin sieltä maneesin peileistä. Tällä hetkellä Nuutti on omaan silmääni melko kivassa kunnossa ja hinku satulaan on tietenkin aivan hillitön, mutta yritän asennoitua sivusta katsojan rooliin niin, että tästäkin voin oppia jotakin. Kaikesta voi oppia. Ja jos ei muuta niin... ainakin luulisi treenimotivaation sairasloman päätyttyä olevan kohdillaan just eikä melkein !


Kiitokset vielä Essille visiitistä - pitää ottaa uusiksi joku kerta !
Oletteko te joskus olleet pidemmällä sairaslomalla ja joutuneet pitämään useamman viikon tai jopa kuukausien taukoa ratsastuksesta / muusta urheilusta?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vierailu Veljekset Wahlsténilla

Eilinen lauantaipäivä kului mukavissa merkeissä kun suuntasimme yhdeksänhenkisen bloggaajajoukon voimin tutustumaan vuosikymmenten kokemuksella ravi- ja ratsastusvarusteita valmistavan Veljekset Wahlsténin toimintaan. Jo vuodesta 1918 tietotaitoaan kartuttanut yritys on tänä päivänä tunnettu ja arvostettu ympäri Eurooppaa, ja sen valmistama W-Profile on ainoa hevosvarustesarja, jolle on merkiksi kotimaisesta käsityöstä ja laadusta myönnetty suomalainen avainlipputunnus.


Lahden myymälän edessä kello 10 kokoonnuttuamme suuntasimme koko porukka yhdessä tuumin showroomin puolelle. Siellä Wahlsténin markkinointipäällikko Anne kertoi meille hieman yrityksen historiasta sekä siitä miten toiminta on vuosien saatossa kehittynyt. Tämän jälkeen saimme kuulla mielenkiintoista asiaa hevosen ruokinnasta ja tutustua samalla erilaisiin lisäravinteisiin. Näistä mieleeni jäi mm. erityisesti herkästi stressaaville tai esim. vaikean kiiman omaaville hevosille suunniteltu rauhoittava Good As Gold, jota on parin ammattilaisen toimesta myös Nuutille suositeltu. Se on pääosin aika lunkki tyyppi, mutta saattaa kisapaikalla jännittyä niin, että kaikkeen ulkopuolella tapahtuvaan pitää reagoida, mutta ratsastajan pyynnöt tuntuvat olevan täyttä hepreaa. Tämä lisäravinne saattaisi siis auttaa paremman kontaktin luomiseen ilman pelkoa siitä, että hevosesta tulisi eteenpäin potkittava, löysä laiskiainen.

Good As Gold pasta 70g Wahlsténilla 12 €, 40g:n annospussit 4,50 € /pussi.

Kuten jo paikan päällä totesimme; hevosen ruokinnasta riittäisi puhuttavaa vaikka millä mitalla. Kirjoitin muistiin monia hyviä vinkkejä erilaisten hevosten optimaalisen ruokavalion suunnitteluun, mutta niihin pitänee palata myöhemmin varmaan ihan oman postauksen merkeissä - muuten tästä tekstistä tulee kilometrien mittainen... !

Ruokinnasta yli tunnin höpöteltyämme pääsimme itsekin nauttimaan herkullisesta salaattilounaasta.
Jälkkäriksi moussen lisäksi suklaata - kyllä meitä kuulkaa hemmoteltiin !

Ruokailun jälkeen pääsimme Annen opastuksella kiertelemään ympäri showroomia ja tutustumaan lähemmin Wahlsténin tuotevalikoimaan. Nahkavarusteita varten lanseeratun W-Profilen lisäksi sen omiin merkkeihin kuuluu mm. taatusti monille tuttu Horse Comfort. Tuoteperhe käsittää mm. loimet, riimut, suojat, satulahuovat, pintelit ja ratsastajan tarvikkeet, ja se on edullisen hintansa lisäksi tunnettu kestävyydestään. Tajusin juuri, että meilläkin on eräs monia vuosia vanha Horse Comfortin talliloimi, jossa ei muuten ole reiän reikää - ja se jos mikä on Nuutin kaltaisen tuholaisen kohdalla melkoinen saavutus... ! Myös Wahlsténin Rain Buster -merkkinen sadeloimi löytyy, mutta se on kaulakappaleettomuutensa vuoksi ollut vähemmällä käytöllä.

Halvallakin voi saada hyvää ! Näissä on hinta-laatusuhde kohdillaan.
Mitä luulette, haluaisikohan Nuudeli itselleen tuon pinkin huovan...?
Kenkiä ja kenkäystarvikkeita löytyi jos minkälaista.

Omien tuotemerkkien lisäksi Wahlstén toimii Lami-Cellin, Metalabin ja Scapan maahantuojana, sekä useiden muiden jälleenmyyjänä. Varsinaista verkkokauppaa ei ole, mutta tuotteiden tilaaminen onnistuu puhelimitse tai sähköpostitse yhteyttä ottamalla. Lahden lisäksi Wahlsténilla on pieni myymälä myös Vermossa.

Ihania väriyhdistelmiä !

W-Profilen tuotteet valmistetaan laadukkaasta, ruotsalaisesta Tärnsjö -nahasta, joka on kasviparkittua, eikä näin ollen aiheuta herkällekään hevoselle iho-oireta. Kaikki varusteet on mahdollista tilata mittatilauksena, eli ne voidaan yksityiskohtia myöten toteuttaa asiakkaan toiveiden mukaan. Itse ihastuin erityisesti upeisiin Swarovskiotsapannalla ja hopeisella tereellä koristellulla turpahihnalla varustettuihin kankisuitsiin. Nämä kuuluvat ostoslistalleni heti kun olen rikas !

Nämä punotut timanttiotsapannat ovat myös aivan upeita.

Showroomilta siirryimme myymälän kautta yrityksen tuotantotiloihin. Oli jollakin tapaa pysäyttävää tajuta, että täällä nämä tuotteet tosiaan tehdään; Suomessa, käsin. Pelkästään nahkavarusteita valmistavassa hallissa olisin voinut viettää kaiken maailman työvälineitä ihmetellen vaikka koko päivän. Pakkaamon sekä varaston läpi palloiltuamme palasimme takaisin myymälään, jossa vielä ennen lähtöämme hipelöimme tuotteita hyvän tovin. Tajusin samalla sen, että hevostarvikeliikkeissä nahan, erilaisten tököttien sekä kaiken mahdollisen muun yhdessä muodostama tuoksu on yksi maailman parhaista.

Täällä valmistetaan mm. raviohjastajien ajopuvut.
Kasa valmiita suitsia ja taaempana jalustinhihnoja.
W-Profilen tuotteisiin käytettävä nahka. Valittavissa olevat värit ovat musta, ruskea ja konjakki.
Siittä niin ostoksille !
Näissä varastoissa suunnistaminen onkin taatusti ihan oma taiteenlajinsa.
Muutama riimunnaru.
Tämä näyttää melkein samalta kuin oma harjavarastoni kotosalla: iso kasa samanlaisia, ja jokaista tallillakin pari kappaletta. Tällainen luonnonharjaksinen öö... lyhytkarvainen (?) kyllä puuttuu.
Sitten taas tätä "Nuutti tahtoo" -osastoa: pitkä rivi pinkkejä vohveliloimia !
Hyvä meininkileisson !
Takaisin myymälän puolella. Tästä ottaisin... kaiken.
Näissä kelpaisi lipsutella pitkin biitsejä !

Suuret kiitokset Veljekset Wahlsténin porukalle antoisasta päivästä, jonka ihana, reipas Siiri meille järjesti. Kiitos siis vielä tätäkin kautta myös hänelle, sekä tietenkin muille mukana olleille kanssabloggaajille; Jolandalle, Maisalle, Oonalle, Jutalle, Nooralle, Roosalle ja Sennille. Oli mukava tavata ! Loppuilta kuluu varmaankin Wahlsténin kuvastoa selaillessa, niin ehkä huomenna sitten tiedän mitä pistän tilaukseen... ;)


Onko teillä kokemuksia Veljekset Wahlsténin tuotteista?