lauantai 18. lokakuuta 2014

(Epäonnistunutta) rataharkkaa

Torstainen koulutunti sekä tämän päivän itsenäinen ratsastus jättivät kumpikin mulle hieman epätoivoisen fiiliksen. Tunnilla Nuutti liikkui hyvin, mutta se kilahti peruutuksista niin ettei suostunut lopputunnin aikana rauhoittumaan enää lainkaan. En tiedä mitä tein niin väärin, että hevonen suuttui mulle eikä suostunut enää yrittämään, sillä ei meillä moneen vuoteen peruutuksissa noin suuria ongelmia ole ollut... Toki ne ovat saattaneet olla hieman kiireisiä tai vinoja, mutta päällisin puolin suht siistejä kuitenkin. Pyrin aina ratsastamaan myös peruutuksen pois kädeltä ja pitämään ajatuksena "eteen", mutta torstaina epäonnistuin jossakin ja pahasti.

Eevan avustuksella saimme onneksi tunnin loppuun muutaman ihan tyydyttävän peruutuksen, missä Nuutti ei pakittanut täysillä seinästä läpi. Niihin oli pakko lopettaa. Eilen hevosella oli kengityksestä johtuen talutusvapaa, sillä sen toinen etukavio oli jälleen päässyt hieman levähtämään ja asentoa piti korjata. Kuivalla heinällä tämä leviämisongelma on pysynyt kurissa huomattavasti paremmin kuin säilön aikana, mutta silti pitää olla tarkkana. Tämä kengitysväli oli kuitenkin jopa lyhyempi kuin edellinen, jolloin kaviot siis tosiaan säilyttivät muotonsa...

Pieni lättätohveli.

Tänään oli siis ensimmäinen ratsastuskerta kengityksen jälkeen ja voi rähmä miten harmittaa että tämä sattui juuri ennen huomisia kisoja, sillä Nuutti oli liikkumisen suhteen huonompi kuin aikoihin. Nimenomaan huonompi, ei onneksi ihan huono huono. Viime aikoina edistys vain on ollut niin nousujohteista, että tällainen notkahdus tuntuu tässä vaiheessa tosi kurjalta. Yleensä jos kavion kulmaa joudutaan korjaamaan niin Nuutti saattaa seuraavat pari päivää olla hieman "varovaisen" oloinen, kunnes normalisoituu taas. Idiootti minä kun en tajunnut pyytää kenkäystä vasta seuraavalle viikolle, jolloin olisimme ehtineet ottamaan iisimmin...

Suurin syy tämän päivän huonosti menneeseen treeniin löytyy kuitenkin varmasti satulan päältä. Lisäksi edellispäivän vapaan tuoma ylimääräinen virta ei sekään auttanut asiaa, eli kaaos oli valmis. Tarkoitus oli ratsastaa melko kevyesti, mutta en vain yksinkertaisesti tuntunut löytävän sellaista onnistumista mihin olisi voinut lopettaa. Torstain tunnin tapaan harjoittelimme tänäänkin helppo B:0 -radan osia, ja kerran menimme läpi koko ohjelman. Päätin että jos sen keskellä tulee todella hyvä (tai edes melko hyvä...) pätkä, niin jätän kesken, mutta ei... Pari viikkoa sitten tunnilla tuo rata meni jo alkuverkkana todella hyvin, ja viime torstainakin vielä ennen Nuutin kilareita ihan ok, mutta tänään täysin päin honkia. En saanut hevosesta minkäänlaista otetta ja se levisi vähä vähältä joka suuntaan. Etenkin kolmikaarinen paljasti ongelman todella selkeästi, sillä en saanut suunnan suht nopeaan tahtiin muuttuessa uutta sisäpohjetta läpi ja Nuutti kävi tahdiltaan kovin epätasaiseksi.

Silloin kun vielä meni hyvin.......

Laukkaohjelmat ovat aina olleet meidän vahvuutemme, mutta tänään pääsimme siinäkin yhteisymmärrykseen korkeintaan parin pienen hetken ajaksi. Keskilaukasta harjoituslaukkaan ja edelleen raviin siirtymiset olivat niin kammottavia, että häpeän silmät päästäni mikäli huomenna sellaiset esitämme. Tällä hetkellä mun tekisi mieli kaivautua johonkin oikein syvään onkaloon ja jäädä sinne koko loppuelämäkseni. Tuntuu, että tarvitsisimme huomenna onnistuneeseen rataan vähintäänkin pienen suuren ihmeen ja koska sellaista tuskin tässä yön aikana tapahtuu, niin... eipähän tarvitse liikoja odotella. Yritän kuitenkin tsempata itseäni ratsastamaan iloisella mielellä, sillä sellainen "eitästämitääntuu" -asenne ei taatusti auta lainkaan. Pienen lohdun antaa lisäksi se tosiasia, että Nuutin liike meni tänään loppua kohden kyllä roimasti parempaan, eli suuremmaksi, kohti sitä tämän hetken "normaalia". Ehkä kaikki toivo siististä radasta ei ole vielä mennyttä..........


Olisiko teillä ehdottaa jotakin hyväksi havaitsemaanne lisäravinnetta / rehua, joka mahdollisesti voisi kavioiden epämääräistä leviämistä ehkäistä?
Racing Biotiinia olen Nuutille syöttänyt, mutta mahdollisia muita vinkkejä otan vastaan ilomielin !

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kerran estehevonen, aina estehevonen

... ainakin Nuutin kohdalla otsikon väittämän voi täysin epäröimättä allekirjoittaa. Viime vuosien aikana säännöllinen hyppääminen on erinäisistä syistä hieman jäänyt, mutta Nuutti tuntuu kerta toisensa jälkeen olevan aivan samassa iskussa kuin nuoruusvuosinaan. Se oli tänäänkin niin liekeissä, että olisi taatusti hypännyt vaikka vuoren yli mikäli olisin niin pyytänyt.

Harmi, että itse roikuin matkassa kuin ensimmäistä kertaa hevosen selkään heitetty apina. Nuutti teki maailman pienimmille ristikoillekin sellaisia loikkia, että huhhei... vähän tuli äitiä ikävä. Ensimmäisillä pompuilla onnistuttiin villitsemään eräs toinenkin hevonen, ja Nuutti päätti sen seurauksena pistää entistä ranttalimmaksi (voiko noin sanoa...?) päästämällä ilmoille melko tyylikkään pukin. Onneksi kentän keskellä seisonut kameramies-Linda sattui eteen niin, että riekkulipellen oli pakko vetää liinat kiinni ennen kuin ehdin rakkaan Prestigeni hyvästelemään.

Ihan noin voimakkaaseen ponnistukseen en tosiaan ollut varautunut...
Kohta lähtee...
Viaton ilmekin vaihtui "nyt mä rupeen riehuu" -naamaan.
Ja Linda räpsii viimeiseen saakka, aikamoinen... !

Muutaman kerran lävistäjälinjalle rakentamaani yhden askeleen sarjaa hieman liian vauhdikkaasti tultuamme päätin ratsastaa sisään ravissa. Tällöin pääsin tuomaan hevosen esteille kevyellä tuntumalla ja ratsastamaan eteen pelkän ohjassa roikkumisen sijasta. Nuutti raasu, niin täynnä intoa ja sitten joku tyhmä vaan selässä jarruttelee...

Itse hypyt olivat tänään kyllä järjestäen todella hyviä, vaikka eihän Nuutin kokoisen kaverin tarvitse noin minikokoisille esteille edes kummemmin hypätä. Ehkä juuri tästä syystä heppa veti omatoimisesti vähän korkeamman kautta, heh. Olemme hypänneet "kunnolla" viimeksi joskus kesällä, kaulanarun kanssa (mistä pitääkin pistää postaus julkaisuun...), joten on enemmän kuin ymmärrettävää että imua riittää. Nuutti rakastaa tätä touhua kuin hullu puuroa ja toivonkin hevosen nyt pysyvän hyvässä treenikunnossa, jotta pääsemme ottamaan estepuuhat osaksi ohjelmaa ainakin parisen kertaa kuukaudessa. Mielellään useamminkin !

Ihanaa kun Nuutin laukka vain paranee paranemistaan !
Verryttelyä maapuomilla.
Tämä oli pakko julkaista kun ollaan kerrankin niin edustavia ! Paras kuva meistä ikinä ;)
"Äiskä älä himmaa tuol on toinen risu edessäpäin !"
"Ei räkä miten säälittäviä esteitä !"
Nonni, jopa normaali pikkuloikka viimein !
Loppulaukoissa oli taas vaikea rauhoittua.
"Mä kuulkaas syön nää ohjat poikki niin äiskä ei voi seuraavaks yhtään jarrutella !"

Tämän päivän loikat jäivät todella kevyiksi ihan siitä syystä, että huomenna meillä on koulutunti ja edessä on muutenkin vähän normaalia rankempi loppuviikko. Toistaiseksi pyrimme kuitenkin joka tapauksessa hakemaan sopivaa rytmiä melko pienillä esteillä, sillä tällöin hevosen on luonnollisesti tarpeen vaatiessa helpompi korjata ratsastajan virheitä. Nuutillehan (kuten aika monille muillekin hevosille) joku reilu metrinenkin on vielä aika helppo nakki, mutta itse kaipaan lisää varmuutta ensin pienemmillä. Ensi viikolla en varmaankaan HIHS:in vuoksi hyppelemään ehdi, joten seuraava kerta menee vähintään parin viikon päähän. Sitten voisikin kyhätä jonkinlaista pientä rataa... !


Kuvista ja avusta suuret kiitokset estemestari Lindalle !
Hyppäättekö te säännöllisesti?

maanantai 13. lokakuuta 2014

Laukkatreeniä sänkkärillä

Päivät sen kuin juoksevat ja syksyn kaunis ruska-aika alkaa jo vedellä viimeisiään. Toivottavasti sitkeimmät lehdet jaksavat keikkua puiden oksilla vielä pienen hetken, sillä haluaisin kovasti ehtiä kuvauttamaan Nuudelin maastotien varrelta löytyvien kirkkaankeltaisten vaahterapuiden edessä. Miksi tähän aina havahtuu niin myöhään...?

Luonnon väriloiston lisäksi syksy on mun mielestä paras vuodenaika muistakin syistä, joista yksi on sänkipellot. Valitettavasti meidän ilakointimme jäi tänä vuonna melko lyhyeksi, sillä pelto kynnettiin pois poikkeuksellisesti jo lähes kuukausi sitten. Nämä alla olevat kuvat on otettu viime kuun puolessa välissä ja kun tarkoitus oli seuraavalla viikolla suunnata sänkkärille oikein kunnolla päästelemään niin paikalta löytyi enää aarikaupalla mutaa. Onneksi kuitenkin ehdimme muutaman kerran sänkkärillä käväisemään, sillä meillä oli siellä huisin hauskaa. Seuraavaa vuotta odotellessa... !

En tiedä miksi näytän noin kauhistuneelta... :D Kaikki kuvat © Jonna.
Harmi kun tämä on epätarkka, olisi voinut olla ihan kiva !

Tämän postauksen kuvat ovat tosiaan otettu meidän toiselta ja samalla viimeiseltä kunnon sänkkärikerralta. Koulusatula vaihtui estepenkkiin ja tuuppailu vähän rentsimpään meininkiin. Aluksi verkkailtiin suurella ympyrällä, sen jälkeen otettiin muutamia suoria pellon päästä päähän hieman suuremmassa laukassa. Nostoissa Nuutti tuntui aina vähän räjähdysherkältä (harmi että kaikki kuvat niistä on otettu niin kaukaa, että ovat aivan epätarkkoja...), mutta suoralla se rauhoittui eikä ollut lainkaan pukkiherkkä. Sain muutaman kerran jopa maiskuttaa ilman että hevosen reaktio ampui yli.

Vrumm.
Lopuksi toinen ei olisi millään malttanut rauhoittua hieman pienempään laukkaan.

Nuutin laukka on ollut jatkuvasti parempaa edelleen ja olisi ollut mukava ehtiä sänkkärille tykittelemään enemmänkin. Käytössämme on toki pari muutakin "tavallista peltoa", mutta niiden pohja on ollut aika märkä. Ja onhan sänkkärilla aina ihan erilainen fiilis, niissä vain on sitä jotain. Maata kiivaasti rummuttavien kavioiden alla kahisevat korret ja korvissa humiseva tuuli saavat usein ihon kananlihalle.


Löytyikö kuvista lempparia?

perjantai 10. lokakuuta 2014

Homma hanskassa, hanskat hukassa

Eilen eivät ratsastukset ihan menneet putkeen. Meillä piti olla koulutunti, mutta valmentajamme ei ehtinyt paikalle ennen kuin ratsastuskoulun tunnit jo hengittivät niskaan, joten siirsimme oppituokion huomiseen ja painelimme Hannan kanssa itsenäisesti ihania hirviömäisiä hevosiamme tuuppailemaan. Tai miksikä sitä nyt kutsua. Kun kumpikin kaviokas juoksentelee täyttä päätä ympäri maneesia jokaista seinää, nurkkaa ja nukkapalleroa kyttäillen. Hanna kuvaili meidän harjoituksemme osuvasti sanoin: temponvaihteluita, vaihtoehtoina moodit "liian kovaa" ja "täysin hallitsemattomasti".

Ihan kamala kuva, mutta kertoo eilisestä aika paljon... Tässä pyysin sulkua käynnissä uraa seuraten, mutta Nuutilla oli muuta mielessään. Pikkuravia sekä takasilla kummallisia tasajalkaloikkia. Suukin on levoton kun tasaista tuntumaa ei ole...

En muista milloin Nuutti olisi viimeksi noin ylikierroksilla käynyt. Se korskui, loikki ja juoksi altani minkä ehti. Ainoa lohduttava tekijä oli se, että Hanna tosiaan tunsi oman ratsunsa selässä ihan samanlaista epätoivoa ja pystyimme yhdessä naureskelemaan onnettomalle suoriutumisellemme. Edes käynnissä en saanut Nuuttiin minkäänlaista otetta ja tahti meni jännittyneisyyden vuoksi niin passiksi, että ihan olisin voinut luulla aidolla kamelilla ratsastavani. Tältä se meidän meno tiivistettynä varmaan näyttikin:


(ainoana erona se, että meillä tuo muovinen laatikko oli ainoastaan Nuutin mielikuvituksen tuotetta...)

En tiedä miksi homma ei eilen luistanut lainkaan, mutta veikkaisin edellispäivän talutusvapaalla olleen osuutta asiaan. Virtaa tuntui yksinkertaisesti olevan liikaa, minkä vuoksi keskittymiskyky lähenteli nollaa. Koko ratsastuksen ajan keskityin ainoastaan vakaan istunnan saavuttamiseen ja hevosen rauhoittamiseen. Itse liikkeen laadussa ei varsinaisesti suurempaa vikaa ollut, mutta liian kovan vauhdin myötä tahti meni pätkittäin epämääräiseksi ja olemuksesta puuttui rentous. Siitä ei ollut aluksi tietoakaan. Pidättäessä sorruin välillä luomaan liikaa painetta kädellä, mikä sai Nuutin protestoimaan tuntumaa pakenemalla. Se on suustaan todella herkkä, eikä normaaliolosuhteissakaan siedä minkäänlaista ohjassa roikkumista, niin voitte kuvitella minkälaiset herneet se eilen muutamaan otteeseen nenäänsä veti. Tavallaan pitää kyllä olla kiitollinen, sillä parempaa kriitikkoa en omalle kädelleni (sekä ratsastukselle ylipäänsä) voisi kuvitellakaan.

Nuutti ja Nuutin omatoimiset vaihdot kesken vastalaukan.
Jes, viimeinkin vähäsen rennompana. Suukin rauhoittui loppua kohden ihan hirmuisesti.

Siinä vaiheessa kun sain hevosen oikeassa laukassa yhden pitkän sivun ajaksi tasaiselle tuntumalle ja siirtymään raviin maltillisesti istuntaani kuunnellen, päätin lopettaa. Olimme molemmat jo melko väsähtäneitä joten jatkaminen olisi ollut suorastaan tulella leikkimistä. Huomenna painellaan näin kevyemmän välipäivän jälkeen valvovan silmän alle ja toivotaan menon olevan hieman rauhallisempaa... :) Oikein hyvää viikonloppua kaikille !

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ensimmäinen kerta ilman kaulanarua

Muistan elävästi meidän ensimmäisen kaulanarukokeilumme nelisen vuotta sitten, kun eräiden kuvausten päätteeksi halusin nähdä mitä Nuutti puuhasta tuumaa. Jos olisin ollut viisas, olisin loikannut selästä siinä vaiheessa kun hevonen vielä hieman epäuskoisen hämmennyksen vallassa vaelteli sinne tänne. Yritin saada sitä pysähtymään ja kääntymään, mutta eihän toinen ottanut rimpuiluani kuuleviin korviinsa. Aika äkkiä Nuutti tajusi voivansa tehdä ihan mitä mielii ja lähti kiikuttamaan mua ympäri kenttää. Hymy hävisi taivaan tuuliin kun ilmavirta tempaisi naamani mukaansa niin että lepatti.

Kauas on noista ajoista tultu. Ensimmäisen kerran fiaskon jälkeen päätin unohtaa kaulanarun ihan kokonaan, kunnes riimun kanssa oli saavutettu tietynlainen turvallisuuden tunne. Se toimi mielestäni loistavana vaiheena suitsien (tai siis lähinnä kuolantein) ja kaulanarun välillä. En ihan tarkalleen muista milloin otimme kaulanarun riimun rinnalle ja rupesimme säännöllisemmin sen kanssa treenaamaan, mutta suurimmat harppaukset eteenpäin ovat tapahtuneet tässä ihan muutamien kuukausien aikana. Tekemiseen on tullut todella paljon rentoutta, tasaisuutta sekä tarkkuutta, ja fiilis selässä on kerta toisensa jälkeen ihan huikea.


Eilen oli vuorossa meidän ensimmäinen kunnon ratsastuskertamme (aiemmin menty vain korkeintaan joitakin loppukäyntejä) täysin varusteitta, eli myös kaulanaru jätettiin alkuverkkailun jälkeen pois. Aloitin käynnissä vähän kääntymisen sujuvuutta testaamalla ja muutaman hieman epämääräisen suunnanmuutoksen jälkeen pääsimme Nuutin kanssa aika lailla samalle aaltopituudelle. Sen jälkeen narun puuttuminen ei oikeastaan tehnyt eroa entiseen juuri lainkaan. Siirtymiset onnistuivat, samoin muutaman kierroksen välein suoritetut ympyräleikkaat niin käynnissä kuin ravissakin. Laukassa en näitä eilen tehnyt, sillä vaihdot eivät kuulu vahvuuksiimme ja ravin kautta kuvio saattaa vielä tässä vaiheessa mennä hieman kiireiseksi.

"Ai mitä, ilman narua mennään vai ?!"
"Katokki sit ettet revi mua tukasta !"
Hienolle pojalle herkkupalkka.

En tiedä onko mulla ikinä ollut hevosen selässä yhtä turvallista oloa kuin Nuutin kanssa eilen. Tuulinen sää sekä viereisissä tarhoissa riekkuvat hevoset pistivät Nuutin säpsähtämään ehkä kerran tai pari, mutta kertaakaan en epäillyt sen altani karkaavan. Niin mahtava, hieno, kuuliainen Nuutti. Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus jatkaa siirtymisten hiontaa sekä käännellä vähän voltteja ja ehkä kolmikaarisia.

"Mitä sä äiskä oikein urpoilet siellä ?!"

Kaikista postauksen kuvista suuret kiitokset kameran takana hilluneelle Lindalle a.k.a Timpalle ! Muokkailen näitä varmaan huomenna paremmalla ajalla hieman perusteellisemmin kun jäivät hieman tummiksi. Raukka vanhuskamerani, 400d, ei meinaa oikein pysyä vauhdissa enää kun hämärä hiipii paikalle, niisk. Seuraavalla kerralla pitää muistaa ottaa menoa muuten videollekin, eilen kun unohtui ihan täysin... !

Lempparikuva

Oletteko te koskaan ratsastaneet täysin ilman apuvälineistöä?