maanantai 30. tammikuuta 2012

... and some answers !

Vastauspostaus siis ! :) Kysymyspostaukseen pääset tästä linkistä. Kiitos kovasti kaikista kysymyksistä, joita tulikin ihan mukava määrä :) Vastauksen olen tähän jaoitellut niin, että ensin hevosia koskevat ja sitten niiden jälkeen muut.

K: Kauanko Nuutti on ollut sinulla?
V: Toukokuussa tulee viisi vuotta täyteen :)

K: Oletko ollut Nuutin kanssa ikinä Laaksolla?
V: En ole. Muutamasti on pitänyt sinne lähteä, mutta peruuntunut sitten ;s Toivon mukaan päästään tulevalla kaudella kuitenkin käymään ! :)

K: Mitä luokkia olet kilpaillut Nuutin kanssa (koulu / este)?
V: Tähän mennessä olemme kilpailleet lähinnä vain seuratasolla, koulua HeB -luokissa ja esteitä 100cm saakka.

K: Onko Nuutti ensimmäinen oma hevosesi?
V: Kyllä on, ensimmäinen minulle ostettu :)

K: Missä olet ratsastanut ennen Nuutin ostoa?
V: Ratsastelin Klaukkalassa eräällä yksityistallilla, äitini vanhalla hevosella sekä useilla vuokriksilla eri talleilla. 10-vuotiaana aloitin lisäksi tunnit Ratsutila Wiknerillä, Kirkkonummella.

K: Oletko hoitanut mitään hevosta?
V: Juu, hoitelin joskus kahta ratsastuskoulun tuntihevosta; welsh cob ruunaa Kotimäen Rabbit "Roope" ja risteytystammaa (torinhevonen x hannover) Arabella EST "Bella" sekä kaverini kahta poniruunaa Mellow "Meltsi" ja Calle :)

K: Monenneksi sijoituit ensimmäisissä kisoissasi ikinä?
V: Ensimmäiseksi :) Se oli kouluratsastuksen ryhmäratsastusluokka, tasoltaan joku HeC tai alle. Menin sellaisella ratsastuskoulun opetushevosella, jolla en koskaan aiemmin ollut ratsastanut. Polle oli tavattoman suloinen risteytystamma (fredrigsborgilainen x vuonohevonen) Silvia, johon sitten ihastuinkin ja siitä tuli "vakkarini" :) Silvian kanssa kävin kilpailemassa ensimmäisen kerran myös oman tallin ulkopuolella.

Tunnelmavalaistus :D Kuvassa siis minä ja laitumella köllöttelemässä ollut Silvia joskus monia vuosia sitten :) Ikävä on suuri edelleen ♥ Kuva © Sofia :) 

K: Ketä ratsastajaa / ratsastajia ihailet? Miksi?
V: Hmmm... todella vaikea kysymys, sillä ihailen monia ! Huipulle päässeitä suomalaisia tietenkin itse suomalaisena ihailen hirveästi, mutta jos nyt jonkun muun tässä mainitsisin niin... esteratsastaja John Hickeytä ! Hän on itse rakentanut jokaisen isojen luokkien hyppääjänsä "toivottomasta ongelmahevosesta", mikä on mielestäni erittäin ihailtavaa :) Lisäksi Rodrigo Pessoasta tuli yhä enemmän yksi ehdottomista suosikeistani, kun näin hänet hankalan Hors de Loi -hevosensa kanssa Helsingissä joskus vuosia sitten. Ylipäätään ihailen kaikkia, jotka kuuntelevat hevosta ja menevät sen ehdoilla. Ihan inhottaa aina paremmissakin piireissä nähdä sellaista hevoseen turhautumista yms...

K: Mitä tavoitteita teillä on hevosesi kanssa ensi kaudelle? Entä pidemmällä tähtäimellä?
V: Tulevalla kaudella meidän ensimmäinen tavoitteemme on varmaankin saada noita kisatilanteita paremmin haltuun. Emme ole juurikaan päässeet kilpailemaan, niin pyrin saamaan ratsastettavuutta kuntoon myös kotitallin ulkopuolella ja sitä kautta tekemään tasaisia, hyviä suorituksia kisaradalla. Mitä luokkia sitten on tavoitteissa, niin koulussa ainakin toivon mukaan pääsisimme alue- tai mahdollisesti myös kansallisen tason HeA -luokkia läpi mukavilla ja tasaisilla prosenteilla. Estepuolella tavoitteet ovat varmaan jossakin alue 100cm luokissa :)

Meillä on paljon työtä ihan perusjuttujen kanssa ja haluan ehdottomasti saada kaiken toimimaan ennen kuin siirryn vaativampiin luokkiin. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena oikeasti hyvän valmennuksen avulla kehittyä ratsukkona vaativampiin koululuokkiin. Siihen vaaditaan hirmuisesti töitä, mutta uskon, että se on mahdollista.

K: Kuinka usein käyt valmennuksissa / tunneilla?
V: Se vähän riippuu, mutta yleensä pyrin käymään ainakin yhdellä koulutunnilla parissa viikossa. Yleensä meillä on ollut tunti joka viikko, mutta välillä vain sattuu niin ettei pääse tunnille silloin kun valmentajalle sopisi ja päinvastoin. Onneksi myös äitini pystyy neuvomaan minua ja serkkunikin täällä käydessään pitää meille koulutunteja. Ulkopuolisissa valmennuksissa en ole pitkään aikaan käynyt, mutta mahdollisesti on sellaisiakin taas tiedossa (epäsäännöllisiä siis) :)

K: Ratsastatko muilla hevosilla kuin omallasi?
V: Valitettavasti en ole taas pitkiin aikoihin muita ratsastanut. Mieleeni onkin tullut ajatus Nuutin ohella ratsastuskoulutunneille menosta, sillä olisi todella hyvä päästä menemään erilaisilla hevosilla, ettei pääse tottumaan vain siihen yhteen (:

K: Oletko katunut Nuutin ostoa?
V: En :) Tai no tietenkin on ollut sellaisia hetkiä, kun tuntuu ettei mikään onnistu ja olen vain miettinyt, että miksen hankkinut helpompaa hevosta ! Mutta eivät ne asiat oikein hevosta syyttämällä parane ja aina aikani harmiteltuani olen palannut muistelemaan niitä piirteitä, joihin Nuutissa ihastuin. Ja aina olen tullut siihen tulokseen, että jos nyt voisin valita uudelleen, Nuutti olisi edelleen se hevonen jonka itselleni haluaisin :)

K: Tykkäätkö Nuutin ulkonäöstä?
V: Todellakin ! :D Nuutti on ulkoisilta elementeiltään aika lähellä unelmieni hevosta; rautias läsipää kolmella sukalla (koska neljällä sellainen on vanhan sananlaskun mukaan hullu... ;)) ! Se on erittäin ilmeikäs ja kuvauksellinen (kuten kuvista varmaan huomaakin) ja todella sopusuhtainen. Vähän Nuutti luonnostaan on tuollainen matalarunkoinen, mutta ei sekään haittaa kun se pääsee ratsastettaessa todella ryhdikkääksi ja osaa liikkua hirmu kevyesti ! :) Kaikin puolin omaan silmääni erittäin täydellinen hevonen ;) Koko komeuden kruunaavat tietenkin nuo jättikokoiset korvat !

K: Tykkäätkö kuvista, joissa olette kummatkin?
V: Siis... tykkäänkö olla kuvattavana yhteiskuvissa vai tykkäänkö lopputuloksesta? :D Noo... tykkään kyllä ottaa Nuutin kanssa yhteiskuvia, sellaisia pusuhali kuvia, harmi vain että usein olen niissä itse aivan järkyttävän näköinen... :D Tai vaihteeksi jos itse olenkin suht normaali, niin Nuutti ei sitten olekaan ihan niin skarppina ;P

K: Minkä merkkiset ratsastushousut sinulla on?
V: Minulla on aika monia housuja, ja osa niistä on ties missä hukassa niin en nyt niiden merkkejä pääse katsomaan, mutta pääasiassa Pikeurin housuja käytän :) Yhdet Kyra K. farkkuratsastushousutkin löytyvät, rakkaus

K: Voisitko joskus tehdä Nuutin varusteista postauksen?
V: Sellainen on kehitteillä ja tulossa kunhan saan kuvailtua tarvittavat varusteet ! :)

K: Ratsatitko ennen Nuuttia kenelläkään tai kävitkö tunneilla?
V: Ratsastin äitini vanhalla hevosella, Patrickilla sekä monilla vuokrahevosilla (joista päällimmäisinä mieleeni jäivät orlovruuna Blackie sekä puoliveritamma Zera) ja vuonna 2002 aloitin lisäksi ratsastuskoulutunnit.

Olenpas ollut kaunis joskus :) ! ......... mutta katsokaa taustalla poseeraavaa Zeraa ;)
Kuva © Daniela

K: Tykkäätkö, kun muut kuvaavat sinun ratsastustasi Nuutilla, jos teillä menee tooodella huonosti / hyvin?
V: Aina on kiva saada kuvamateriaalia nähtäväksi, vaikka ei sitten menisikään niin loistavasti. On todella opettavaista nähdä kuvia ja videoita omasta ratsastuksesta; istunnan virheetkin esimerkiksi on huomattavasti helpompi korjata kun ne näkee ja tiedostaa. En koskaan pistä pahakseni sitä, että ratsastustani kuvataan, päinvastoin ! :)

K: Millainen Nuutti on "huonona" päivänä?

V: Huonona päivänä Nuutti osaa olla melko haastava kaikin puolin... :D Karsinassa se vain luimii ja uhittelee näykkimällä ilmaa sekä tömistelemällä etujalallaan niin, että saa varpaitaan varoa. Lisäksi se tekee äkkikäännöksiä 180 astetta ja nostaa takajalkaansa (koskaan se ei kuitenkaan potki). Ennen Nuutti harrasti myös seinää vasten liiskaamista... :D Kun hevosta huonona päivänä sitten komentaa, se saattaa oikein vimmastua ja ruveta loikkimaan miten sattuu. Parhaiten Nuutin saa rauhoittumaan, kun sille heittää riimun päähän ja narun laittaa kalteriin, kaulalle tai pitää omassa kädessään. Niin se ei pääse pyörimään ja luovuttaa ennen pitkää tuon uhittelunkin kanssa ;P

Huonona päivänä Nuutti ratsastaessa ottaa herkästi nokkiinsa raipan kosketuksesta tai maiskutuksesta ja antaa usein vastineeksi pukkeja, potkuja tai muuta protestointia. Tuollaisina päivinä yleensä ihan suosiolla vain keventelen ja pyrin saamaan aikaiseksi muutaman onnistuneen pätkän, jolloin pääsen antamaan hevoselle kiitoksen ja lopettamaan hyvillä mielin. Aika harvoin Nuudelilla kauheita känkkäränkkäpäiviä on (ja vaikka se karsinassa saattaisikin koetella hermoja, niin ratsastaessa se hyvin harvoin on vastahakoinen reagoimaan ja tekemään yhteistyötä), mutta hevosetkin ovat eläviä olentoja ja välillä niitäkin saattaa kiukuttaa - aivan kuten ihmisiäkin toisinaan :P


K: Mitä metkuja Nuutti omaa?
V: Nooo... se tykkää karkailla.......... :P Karsinasta ei enää niinkään, mutta talutuksesta kyllä. Se onkin varmasti se sen tyypillisin metku ! Lisäksi Nuutti tykkää napsia niitä vetoketjujen vetojuttuja ! Minunkin eräästä Kingslandin takista se on repinyt irti (ja syönyt...) kaikkien vetoketjujen niissä vetimissä roikkuvat muoviläpyskät :( ... ja heppanen osaa tehdä tuon varsin salakavalasti !

K: Miten usein ratsastat Nuutilla?
V: Hmmm se riippuu aika paljon kaikesta, mutta keskimäärin ratsastan sillä varmaan 4-5 kertaa viikossa. Kerran tai pari kertaa viikossa Nuutin hoitaa sen hoitaja, yksi päivä on vapaa (kävelyä taluttaen) ja muina päivinä pyrin ratsastamaan (tai puuhailemaan jotakin muuta) itse. Kunnolla ratsastan pari kertaa viikossa, muuten keventelen, käyn maastossa tai ainoastaan kävelen.

K: Miten paljon teet maastakäsin työskentelyä Nuutin kanssa?
V: Aika paljon etenkin silloin kun olen yksin / on tilaa. Kyllä sitä toki voi esimerkiksi noita pysähdyksiä, peruutuksia ja liikkeellelähtöjä tehdä vaikka kentällä olisi enemmänkin porukkaa, mutta muuta en oikein viitsi ruveta sähläämään, etten ole tiellä kun muutenkin yritän taluttaessani väistellä kovempaa meneviä. Kun on tilaa, teen useinkin kaikennäköisiä väistöharjotuksia sun muuta. Kivointa on tietenkin jos on yksinään ja voi päästää hevosen halutessaan irti :)

K: Oletko ikinä harkinnut Nuutin myyntiä?
V: Olen. Välillä on tuntunut siltä, että vastassa on vain sellainen umpikuja mistä ei pääse enää yhtään mihinkään. Noissa tilanteissa täytyy kyllä tsempata itseään ja katsoa peiliin, sillä ongelmat eivät ratkea hevosta vaihtamalla.

K: Oletko ajatellut ostaa toista hevosta?
V: Kyllähän se aina mielessä pyörii, että toinenkin olisi kiva, mutta en kuitenkaan usko sen olevan aivan juuri nyt ajankohtainen asia. Haluan ensin katsoa miten opiskeluni lähtevät sujumaan, töitä ja muuta elämää Nuutin ohella unohtamatta :P

K: Ketkä valmentajat ovat auttaneet sinua eniten?
V: Koulupuolella varmasti tämänhetkinen valmentajamme Eeva Siivonen, joka opetti minua jo silloin kun kävin vielä ratsastuskoulutunneilla. Hän on todella taitava ja opettajana erittäin kärsivällinen sekä omaa ehdottomasti erään mielestäni valmentajalle tärkeimmistä ominaisuuksista: hän on aidosti kiinnostunut kehityksestämme. Tuntuu, että Eeva löytää aina apukeinot kaikkiin ongelmiimme ja hänen teettämänsä tehtävät toimivat Nuutin kanssa paremmin kuin hyvin. En voisi kuvitella meille parempaa valmentajaa :)

Esteissä meitä on auttanut eniten Teppo Hakala. Hänen avullaan pääsimme yli ongelmasta, jonka kohtasimme kun toisen valmentajan avulla suoritimme väärän kuolainvalinnan. Nuutti rupesi stoppailemaan ja vaikka vaihdoimme takaisin normaalikuolaimeen, se oli alkuun epävarma aivan pienilläkin esteillä. Tepon avulla pääsimme ongelmasta yli kertaheitolla ja sekaanmenojen sijasta taas esteiden yli, eikä sen jälkeen ole ollut minkäänlaisia ongelmia :)

K: Kingsland vai Pikeur? Miksi?
V: En osaa kyllä yhtään sanoa ! :D Molemmista merkeistä tykkään, sillä ne ovat paitsi laadukkaita, myös tyylikkäitä ja erittäin mukavia yllä.

K: Alatko nyt 2012 kaudella kilpailemaan paljonkin esteitä?
V: Mahdollisuuksien mukaan :) Luulen, että painotamme hieman enemmän tuohon koulupuoleen, mutta kyllä me varmasti estekisoihinkin ehdimme !

K: Paras kypärämerkki?
V: Omasta mielestäni Charles Owen (Wellington Classic) :) Tyylikäs ja mukava päässä !

K: Onko ollut hetkiä, jolloin olet harkinnut ratsastuksen lopettamista?
V: Ei muistaakseni... :D Välillä olen vitsillä saattanut heittää, että "nyt se on lajin vaihto", mutta vakavissani en muista koskaan edes sekuntia harkinneeni ;) Kyllä tämä on melkein elämäntapa, ei tästä ihan helposti osaisi luopua... ! Ainoastaan mikäli joskus lähden ulkomaille opiskelemaan (kuten on ajatuksissa ollut) tms. niin voi olla, että tulee taukoa mutta sekin toivon mukaan (ja uskoakseni) vain hetkellistä.

K: Mistä ratsastuslajista tykkäät eniten...
a) itse hevosen selässä?

V: Koulu- ja esteratsastuksesta :)
b) katsomalla vierestä?
V: Samat :) ... sekä kenttäratsastuksen maasto-osuudesta !

Koulukilpailut Nuutin kanssa alkuvuodesta 2009, luokkaa en muista, mutta 1. sija :)
Kuva © Sofia

K: Kauanko olet harrastanut ratsastusta?
V: Ihan ipanasta saakka :) Hevosen selkään minut istutettiin ennen kuin osasin kävelläkään ja tallilla pyörin äidin mukana lähes aina. "Kunnolla" aloitin varmaan joskus ensimmäisellä luokalla kun pääsin hevosemme kanssa samalla tallilla asustelevien ponienkin selkään (mm. Tompan, hieman myöhemmin sitten tosin. Rest in peace pilkkuponi...).

K: Miten ja missä päädyit aloittamaan ratsastuksen?
V: Äitini hevosella sen kotitallilla Klaukkalassa.

K: Mukavin hevosmuistosi?
V: Voii, näitä on niin monia, että todella vaikea valita... :) Ratsastusleirit Riilahdessa ovat olleet aivan ihania, etenkin sinä kesänä kun sain Nuutin mukaani ! Se on todella unohtumaton viikko ja Nuuttikin tuntui nauttivan hirmuisesti pitkistä maastolenkeistä, joessa kahlaamisesta, estetunneista sänkipellolla sekä laitumella olosta :)

K: Kamalin hevosmuistosi?
V: Pakko sanoa, että se kun olimme viime kesänä Lauran kanssa kuvailemassa Laaksolla Jumping Helsinki -estekisoja ja Marina Ehrnroothin upea Rex kuoli radalle kesken kilpailusuorituksen ;s Se kuva kaatuvasta, tärisevästä ja viimenään maahan hiljaa makaamaan jääneestä eläimestä on jäänyt mieleeni harmittavan hyvin ja voin vain toivoa, ettei minun koskaan enää tarvitsee todistaa niin valitettavaa tapahtumaa :( Lepää rauhassa Rex...

K: Onko Nuuttia helppo käsitellä maasta?
V: Toisinaan on, toisinaan ei... :D Useimmiten se on melko kuuliainen eikä se koskaan juokse ihmisen yli, mutta raippa on kyllä toisinaan hyvä pitää mukana varmuuden vuoksi.

K: Oletko koskaan haaveillut toisesta hevosesta?
V: Ks. kysymys oletko ajatellut ostaa toista hevosta? :)

K: Ratsastatko klassisella tyylillä?
V: Öm, tähän on hieman vaikea vastata kun en tarkalleen tiedä mitä kysymyksellä haetaan takaa? Käsite on vakiintunut vähän eri tavalla eri maihin jne. :D Mikäli tässä klassisella tyylillä tarkoitetaan tätä Suomeen viimevuosina "muoti-ilmiönä" rantautunutta klassista kouluratsastusta (joka noudattaa piirteiltään hieman 1500- ja 1600-luvun tietämillä Italiaan siirtynyttä ratsastustyyliä, suositellen katsomaan netistä), niin en. Suosin kyllä luonnollisesti klassisia periaatteita, eli peruselementtejä hevosen liikkumisessa (tahti, tasaisuus jne.), mutta ratsastan ihan modernilla tyylillä. Hieman sekava vastaus ehkä, sori ;s

K: "Burgerin" ohella paras hevosrotu, jonka voisit ostaa?
V: Voisin ostaa ihan minkärotuisen vain, kunhan hevonen olisi sopivan kokoinen ja oman tuntuinen :) Ei se rotua katso, mutta yleisesti ottaen erilaiset puoliverirodut kuuluvat lemppareihini.

K: Juoksutatko liinassa vai vapaana?
V: Vapaana yleensä, liinassa harvoin. Siitä on todella pitkä aika kun olen Nuuttia liinassa juoksuttanut, sillä pienellä ympyräuralla kulkeminen on rasite jaloille (ja etenkin tuon Nuutin kohdalla olen niiden kanssa todella, todella tarkka sen vanhan hankkarivamman takia...).

K: Tykkäätkö esim. westernistä?
V: En hirveästi ole lajiin perehtynyt, mutta ei se minuun oikeastaan iske mitenkään... :D Westernhevosella olen joskus ratsastanut ja totesin vain, että olisin voinut istua selässä ja nauttia kahvia samalla kun se heppa köpötteli menemään. Ja juu tiedän kyllä, että niiden liikeistä tehdään sellaista hipsutusta ihan tarkoituksella ;P Kaikilla lajinsa, itse pidän englantilaisesta tyylistä (:

K: Ratsastaako Nuutilla koskaan kukaan muu?
V: Juu ratsastaa, säännöllisesti sen hoitaja Inari sekä välillä kaverini Sofia ja Nenja :) Lisäksi valmentajani käy toisinaan hieman läpiratsastamassa heppaa.

K: Ratsastaako siskosi?
V: Ratsastaa :) Wiknerin ponitunneilla kerran viikossa ja lisäksi silloin tällöin Nuutilla talutuksessa.

K: Onko kukaan muu perheestäsi kiinnostunut ratsastuksesta?
V: Juu, kaikki perheestämme ovat joskus harrastaneet ratsastusta, mutta äitini on eniten mukana harrastuksessa edelleen. Hän on ratsastanut ja omistanut hevosia koko ikänsä. Isäni ratsasti nuorempana, mutta lopetti tiputtuaan kerran hieman pahemmin. Nykyisin isä on enemmän kiinnostunut tuosta ravipuolesta :P Veljeni ratsasti monia vuosia sitten ehkä yhden kauden kunnes kiinnostus lopahti (hänen lempihevosensa kuoltua...).

K: Oletko koskaan ajatellut, että voisit opiskella hevosalalta itsellesi ammatin?
V: Onhan se pari kertaa mielessä käynyt, mutta aina lopuksi olen tullut siihen tulokseen, etten halua tehdä hevosista itselleni ammattia. Vietän mielelläni vapaa-aikani tallilla, mutta kaikkea aikaani en siellä välttämättä jaksaisi olla. Haluan, että tämä touhu pysyy mielekkäänä harrastuksena :)

K: Entäpä valokuvauksesta?
V: Joo, aikomuksena onkin nyt keväällä hakea opiskelemaan jonnekin valokuvauksen pariin :) Se on sellainen ala, joka oikeasti kiinnostaa minua ihan älyttömästi ja haluan oppia siitä niin paljon kuin mahdollista. Toivon mukaan saan tulevaisuudessa tehdä töitä valokuvaajana :)

K: Mitä objektiiveja sinulla on?
V: Omistan kameroihini neljä aika perusputkea; Canonin EF-S 18-135mm 1:3.5-5.6 IS, EF 70-300mm 1:4-5.6 IS USM, 18-55mm 1:3.5-5.6 IS KIT ja Tamronin 70-300mm 1:4-5.6 (joka on monia vuosia vanha ja hieman rikkikin). Nykyään käyttele noita kahta ensimmäistä ;3

K: Seurusteletko?
V: En ;)

K: Seurailetko muiden blogeja?
V: Kyllä :) Tykkään todella lukea blogeja ja koitankin aina bongailla uusia !

K: Minkä rotuisia / näköisiä / nimisiä koirasi ovat?
V: Kaikki ovat rodultaan villakoiria, kolme niistä ovat toykokoisia ja yksi on kasvanut rajan yli kääpiöksi :) Ne ovat kaikki mustia, tuollaisia afropalloja :D Vanhin on nimeltään Lily (Jade Garden Lily of the Valley) ja sen kaksi meille jäänyttä pentua ovat Melody (Angelina, se minun ikioma koirani) ja Vertti (Amiral). Sijoituksessa meillä on Riitta (Jade Garden Mercury) -niminen kaljupää, joka on tällä hetkellä tiineenä :)

K: Onko sinulla muita lemmikkejä kuin koirasi ja Nuutti?
V: Ei ole. Haluaisin kanin ! En kyllä tiedä niistä tai niiden hoidosta mitään... :D Akvaariokin olisi kiva (jos se tähän kategoriaan nyt lasketaan...?), etenkin sellainen missä olisi paljon kaikkia eksoottisempia kaloja :) Joku välimerellinen olisi todella hieno ! En vain jaksaisi putsailla sitä, eli pitäisi palkata joku tekemään se........ :D

K: Kuka on idolisi?
V: Ks. kysymys ketä ratsastajaa / ratsastajia ihailet? Miksi? :) Muita idoleitani on varmaankin tuhansia khehheh... mutta yksi pitää mainita: Tyra Banks ! Oikeasti :D Hän on todella kaunis ja valtavan persoonallinen. Lisäksi hän oikeasti vaikuttaa aidolta, kivalta ihmiseltä ja on ihana huomata, ettei huippumallin tarvitse olla mikään nälkiintyneen näköinen luuranko. Respect !

K: Asutko lapsuudenkodissasi? Oletko ajatellut omaa kämppää?
V: Asun :P Olen (ja aina hermoni menettäessäni uhoankin muuttavani pois), mutta toistaiseksi se ei ole ajankohtainen asia. En halua suin päin lähteä omilleni ja sitten palata häntä koipien välissä takaisin kun ei sujukaan... :D

K: Teillähän on koti Espanjassa, oletko ratsastanut Espanjassa?
V: Jep ! :) Olen käynyt siellä sellaisella El Stablo el Castillo -tallilla, joka sijaitsee aika lähellä taloamme :) Siellä on aivan ihanat vuoristomaastot ja kokeneemmat ratsastajat saavatkin vaellella siellä ihan omineen ! Todella mukava paikka !

Siinä olivat toivon mukaan kaikki ! :) Mikäli jotakin jäi vielä pimentoon enkä selittänyt tarpeeksi hyvin, niin kysy ihmeessä tarkennusta. Tässä postauksessa nyt muutamia sekalaisia kuvia vuosien varrelta, copyt erikseen jokaisen kuvan alla ja kiitokset kuvaajille :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

And I'm feeling like I'm flying

Ah ihana olo, sauna ei varmasti koskaan ole tehnyt noin hyvää ! :) Muutenkin on todella kiva fiilis, vaikka aamuun mahtuikin myös muutamia pieniä ketutuksen aiheita... mm. sisään jääneet rahat sekä autonavaimet, jotka jouduin hakemaan uudelleen. Autotallissakin Nuutin estesatulaa hakiessani kompuroin ja tiputtelin kaiken maailman tavaroita pitkin poikin... Olisi tehnyt mieli ruveta kiljumaan kun mikään ei tuntunut onnistuvan, mutta onneksi päivä hieman parani ;)

Nappasin Sofian matkan varrella mukaan ja tallilla olimme hieman ennen puoli kahdeksaa. Hevoset olivat lopettelemassa aamuheiniään ja tallissa tuoksui aivan ihanalta ! :) Nuudeli oli taas vähän sitä mieltä, että ihan kamalan kurjaa lähteä töihin kun kaverit olivat menossa ulkoilemaan...... Se tömisteli jaloillaan ja yritti kovistella minkä ehti, mutta harmi ettei sen söpölle naamalle oikein tuo irvistely sovi ! Käy ainoastaan vähän naurattamaan, kun se turpa rutussa puhisee ja uhittelee. Vaikka siis osaahan se ilmeisesti monien mielestä aika häijynkin oloinen olla (eikä se mikään tossukka olekaan), mutta itse vain olen tottunut sen puuhiin enkä jaksa enää välittää niistä. Kyllä Nuutti usein myös on todella hellyyttävä ja rapsuttelemme sen kanssa toisiamme päivittäin :) Ehkä hepallani on jakautunut persoonallisuus... ;o

Tänään meillä oli siis ohjelmassa esteitä (: Maneesissa olimme kahdeksan aikoihin ja saimme Sofian kanssa kahdestaan aika nopeasti kasattua kaksi estettä; pystyn pitkälle sivulle ja okserin lävistäjälinjalle. Alkuverryttelyssä huolehdin taas siitä, että hevonen vastaa apuihini eikä paina kädelle. Hypätessä käytämme yleensä olympia -kuolainta, joka on osoittautunut parhaaksi tähän asti testaamistamme. Olemme kokeilleet vähän kaikennäköisiä, mutta mikään ei oikein ole toiminut haluamallani tavalla. Kun heppa periaatteessa on melko herkkä suusta ja saattaa välillä lähteä hyppyihin melko kaukaa, niin mitään kamalaa rautaa en halua sinne suuhun sitten kiskomaan... Muutenkaan en tykkää perustaa hallintaani vain vahvoihin kuolaimiin. Ohuilla nivelilläkin olen kotona hyppinyt ja ratsastettavuus niillä onkin parantunut kun sileällä on ruvennut toimimaan paremmin. Mutta vaikka nivel kotona pelaisikin, niin kisatilanteessa Nuutti käy aivan liian vahvaksi D:

Aloitin hyppäämisen ihan pienellä ristikolla jota tulin pari kertaa, ennen kuin nostettiin samoille kannattimille pystyksi. Muutaman kerran tulin vielä ihan vain pitkällä sivulla ollutta estettä yksinään ja jokusen korotuksen jälkeen otin lävistäjälle sijoitetun okserin mukaan kuvioihin. Hyppäsin niitä peräkkäin ja sujui todella kivasti :) ... kunnes este vähän kasvoi ja Nuutti kun pääsi kaarteessa hieman leviämään niin stoppihan siihen tuli. Ihan oma mokani, minun olisi pitänyt ratsastaa skarpimmin eikä vain koomailla siellä selässä. Päätin sitten, että otan ihan yhden tai kaksi onnistunutta hyppyä vielä ja lopetan sitten. Kaikissa Nuutin kielloissa vika on aina minussa, tiedän sen todella hyvin. Se ei koskaan kiellä ilkeilläkseen tai laiskuuttaan, vaan menee rehellisesti ja pelasteleekin tarvittaessa. Minun pitäisi vain tsempata itseni ja olla miettimättä liikaa kaikkea mahdollista turhaa. Pari viimeistä askelta tulisi vain päästää esteelle, eikä enää siinä vaiheessa ruveta miettimään askeleita. Hevonen osaa ihan itse hypätä, niinhän se tekee irtonakin. Juuh... no, onhan tuosta taas melko pitkä aika kun viimeksi olemme mitään kunnollista hypänneet... pääosin kuitenkin meni mukavasti ja tuli monta onnistunutta hyppyä (: Taas heräsi sellainen pieni esteinnostus ja tietenkin halu parantaa omaa ratsastustaan ! Pitäisi varmaan ruveta jotain estevalmentajaakin miettimään...

Vähän tuli juureen, mutta hienosti se nousee ;) Itse voisin toki lopettaa tuon vammailun...

Pomppujen jälkeen yritimme Sofian kanssa vielä saada Nuutin poseeraamaan ulkosella, mutta ukkelia ei oikein kiinnostanut :D Itse olen useimmissa kuvissa niin hehkeä, ettää en taida edes kehdata julkaista..... Tämä alla näkyvä kuva kuvaa hyvin Nuutin innostuksen tasoa... "mentäiskö jo?" :P Ihanan sään vuoksi päätimme Nuutin hoitamisen jälkeen kuvailla tallin tuntiponeja ! Ensin lilluimme pihaton edessä, mutta kovin moni poni ei oikein innostunut poseeraamaan :D Maneesin takana tarhailevat isommat ponit onneksi olivat kuvauksellisempia, vaikkakin niidenkin mielenkiintoa piti herätellä monin keinoin... :D Kuvat tulevat kuvasivuilleni jossain vaiheessa ja tänne blogiinkin voin laittaa muutaman kunhan ehdin muokkailemaan.


Loppupäivän olen nyt päättänyt pyhittää levolle :) Kävin äsken tosiaan saunassa ja söin taas kerran liikaa ruokaa. Nyt vain lillun ja mätän itseeni noita Dumle ihmepähkinä snackseja mitälie. Ostin muuten yhtenä päivänä kaupasta tuota Maraboun Black Saltlakrits -suklaata ja se oli ihan mielettömän hyvää ! Suosittelen, nam nam. Ja kannattaa olla nopea, limited edition nimittäin ! Snif, pitää varmaan kerätä noita varastoon enemmänkin sitten... :P Mutta joo taidan tästä lähteä... tekemään jotakin :D Kysymyspostauksen vastaukset muuten julkaisen varmaankin huomenissa, viimein. Pitää etsiä siihen vielä jokunen kuva ehkä ;P Tämän postauksen kaikki kuvat © Sofia, kiitos kovasti ! :)

lauantai 28. tammikuuta 2012

It will never be impossible

Että osaakin väsyttää (taas kerran)... Eilen oli Lauran läksiäiset, hän lähtee Australiaan snif ! Kello oli reippaasti yli puolen yön kun kotiin ehdin. Oli kyllä mukava nähdä kaikkia taas ♥ ... mutta yöunet tosiaan jäivät hieman vähäisiksi :P Sori kun valittelen melkein jokaisessa postauksessa väsymystäni, mutta ihan oikeasti; uskon olevani sukua muumeille. Voisin niin hyvin vain nukkua koko talven yli ! Onneksi päivät pitenevät kaiken aikaa... ehkä tämä tästä siis on helpottumaan päin ! (: Tänään oli kyllä niin ihana ilma, ettei ole tosikaan ! Auringonlasku väritti maiseman ihanan kullanhohtoiseksi ja katsoin oikein kellosta, että lähipäivinä jos saisi jonkun kuvailemaan meitä maastoon kolmen aikoihin (samanlaisena kirkkaana päivänä) niin tulisi varmasti todella upeita kuvia ! :) Tänään kuitenkin keventelin heppasen maneesissa.

Nuupero oli melko mukava jälleen ! Kun olen nyt ruvennut vaatimaan siltä enemmän, huomaan selkeästi että se oikeasti alkaa käyttämään itseään paremmin ja liikkumaan isommin kerta kerralta. Ravi ei ole enää sellaista laakeaa möyhellystä vaan siinä on hyvä tahti (joka hevosella kyllä on luonnostaan) ja energia ! Laukkakin pyöri tänään ihan valtavan hienosti :) Olen niin iloinen näistä onnistumisista, etten tiedä miten päin olla ! Anteeksi, mikäli hehkutan liikaa, mutta... tuntuu vain niin hienolta, kun monien vuosien pienempien sekä isompienkin vastoinkäymisten jälkeen alkaa vihdoin toimia ja tuntuu, että kehitymme emmekä vain junnaa samassa pisteessä. Tässä vaiheessa olen kiitollinen siitä, että hevoseni ei anna mitään ilmaiseksi ! Se osaa olla vaikea, mutta pienetkin onnistumiset tuntuvat tavallistakin hienommilta :)

"Joo tee vaan kuule ihan keskenäs !"

Rakas siskoni (perun [toistaiseksi] kaikki pahat sanomiseni hänestä) suostui siis jälleen tulemaan mukaani tallille, joten sain kuvia :) Tällä kertaa huolehdin noista säädöistäkin hieman paremmin ja kuvat onnistuivat ihan ok, joskin edelleen on parannetavaa. Koko ajan oppii lisää, mikäs sen mukavampaa... :) Maneesissa oli estevalmennuksen takia pienoinen tungos ja me, jotka emme hypänneet jouduimme pyörimään melko pienellä alueella peilipäädyssä. Ei siinä oikein kovasti mitään mahtunut tekemään, mutta onneksi tosiaan vain keventelin hevosta pyöreäksi enkä edes ajatellut tekeväni mitään sen kummempia kuvioita.

Hatuttaa muuten pienesti sellaiset, jotka eivät ratsastaessaan osaa ottaa muita huomioon lainkaan... Itse yritän oikeasti aina katsoa, etten mene kenenkään eteen ja mikäli en mahdu suunnittelemiani tehtäviä suorittamaan, jätän ne tekemättä ja keskityn asioihin, mitä voin tehdä muita niin paljon häiritsemättä. Tuollaisina ruuhka-aikoina pitää välillä itse kunkin osata joustaa, mutta kun on olemassa perussäännöt (esim. oikealta ohi, eli siis vasenta kierrosta menevillä on "etuajo-oikeus" uralla) niin jatkuvasti kun meinaa tulla kolareita sun muita vaaratilanteita sellaisen missä sattuu seilaamisen takia, alkaa kyllä väkisinkin raastamaan. Ihmettelen oikeasti, ettei Nuutti muutamaan otteeseen erästä hevosta potkaissut, kun ratsastaja toi sen ohitsemme ihan kylkeä hipoen... Lisäksi on toki pakko käännellä voltteja ja täyskaartoja suoraan toisten eteen. Silmät auki ja vähän muidenkin huomioon ottamista, kiitos !

Sainpas avautua, hehheh... :P Vihaan kyllä hirveässä ruuhkassa ratsastamista, en osaa itse keskittyä yhtään... mutta ehkä ihan hyvääkin treeniä tuollainen välillä, niitä kisaverkkoja nimittäin ajatellen ! Niissäkin tunnen aina olevani ihan hukassa. MUTTA kuten sanottu, nyt meinaan ryhdistäytyä myös kisatilanteissa ;) Wää, 12.2. koulukisoissa mikä luokka ?! D: Ehkä pitää katsoa miten saadaan nuo väistöt taas luistamaan ja miettiä sitten. Tuo Helppo B:0 2009 on ainakin tuttuakin tutumpi ohjelma, että sen puoleen olisi helppo... ;P No, pitää tosiaan miettiä, ilmoittautumisaikaa on kuitenkin vielä melkein viikko.

Tässä postauksessa näytillä taas otoksia tältä päivältä. Vaikka kuvaaminen olikin hevospaljouden takia varmasti melko haasteellista, niin taas löytyi kyllä paljon julkaisukelpoista materiaalia (: Kaikki kuvat © Jonna ! Nyt kipittelen suihkuun ja sitten katselemaan Putousta ! MTV3:lta alkaa muuten tänään tuo Terra Nova wooh ;o Pitääpä katsella sekin. Sen jälkeen menen (ehkä) ajoissa nukkumaan, sillä huomenna herätys siinä kuuden maissa, että pääsemme ajoissa hyppäämään Nuban kanssa ! :) So excited !

torstai 26. tammikuuta 2012

When you smile, everything else disappears...

Siis... kyllä tuo hevoseni vain osaa aina yllättää ! Ehkä annan näistä viimeviikkojen onnistumisista myös ihan pienen tunnustuksen itselleni; olen lopettanut sen matkustamisen ja ruvennut ratsastamaan. Ihan hullua kuinka tuntuu, että olemme edenneet lyhyen ajan sisällä huimin harppauksin eteenpäin :D Kiitos Nuupero

Tiistaina Inari ratsasti heppasen melko normaalisti ja eilen sillä oli jälleen vapari, sillä en itse ehtinyt tallille vaikka piti... ;s Loppuviikon ohjelmissa on ainakin maastoilua ja sunnuntaina hyppäämme ! :) Tänään pikkusiskoni lähti taas mukaan tallille kuvailemaan (ja valittamaan kuinka on kylmä plaa plaa vaikka kuinka tolkutin, että laittaa tarpeeksi päälle...). Oli ihan outoa mennä puolikkaalla maneesilla, kun viimeaikoina olen ratsastanut siellä koko maneesin ollessa vapaana yksityishevosten käytössä... :D Idioottina failasin hieman nuo kameran asetukset, joten kuvat tältä päivältä ovat hieman huonompilaatuisia kuin viimeksi... ! Ensi kerralla lupaan olla huolellisempi... Mutta siis voi että Nuutti oli tänään hieno ! Alkuun keskityin taas vain vaatimaan sitä reippaaksi ja tein käynnissä muutamia takaosakäännöksiä sekä väistöjä uraa pitkin. Niiden jälkeen Nuutti rupesi kantamaan itseään melko mukavasti. Keskityin myös hevosen suoristamiseen ja tein huolellisia kulmia, välillä hieman etuosakäännöstä apunani käyttäen. Tunnin teemana oli suoristamisen lisäksi väistöt, sillä eritoten raviväistöt kaipaavat hiontaa. Alkuverryttelyt tehtyäni päätin nostaa jalustimet kaulalle ja kiinnittää tarkempaa huomiota myös omaan istuntaani.


Ensin Nuutti meinasi harjoitusravissa jäädä vain himmailemaan selättömänä, epävakaava edestä, mutta kun pistin sen kerran ihan kunnolla eteen niin eipä tarvinnut siitäkään sitten enää keskustella. Käyntiväistöt sujuvat Nuutin kanssa ongelmitta ja niitä tehdäänkin paljon, sillä hevosella on taipumus passiin. Väistöjän avulla tahtia saadaan sekoitettua. Raviväistöt ovat ne ongelmallisimmat... Niissä minulla on vain ollut sellainen olo, että istuntani ei riitä. Tänään päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista ja vaatia vain hevosta eteen sekä sivulle välittämättä lainkaan muodosta. Ensin pitää saada väistöt teknisesti kuntoon, sitten voidaan ruveta hienosäätämään ja keskittymään muihin asioihin. Alkuun Nuutti hankasi vastaan ihan olan takaa ja sain todella purra hammasta, etten antanut itseni luovuttaa. Pikkuhiljaa Nuutti antoi periksi ja suostui liikkumaan reippaana myös sivulle, hieman tosin vaatimattomin ristiaskelin, mutta pääsin kuitenkin joka kerta puolikkaan kentän pituushalkaisijalta uralle hyvissä ajoin ennen kulmaa. Viimein hevonen rupesi tulemaan myös ihan kivaan muotoon, etenkin vasemmassa väistössä. Tuosta on hyvä jatkaa ja uskon, että saamme väistöt kyllä kuntoon kunhan en vain itse sorru luovuttamaan kesken kaiken... !

Lopuksi laskin jalustimet takaisin jalkaan ja ravailin vielä hieman harjoitusravia eteen. Nuudeli liikkui todella hyvällä energialla eikä minun tarvinnut kuin huolehtia omasta istunnastani. Pieni vinkki muuten vaikealiikkeisille hevosille... ! Itse käytän harjoitusravissa pientä apukeinoa istumisen helpottamiseksi; varaan hieman painoa jalustimille, minkä jälkeen mm. ristiselästä joustaminen on helpompaa. Tietenkään jalustimilla ei saa seistä ja pitää muistaa istua suorana takapuoli kiinni satulassa. Nuutin kanssa tuo ainakin toimii hyvin ja samalla saan myös helpommin toteutettua ajatusta, että alapohkeellani "nostan" hevosta ylös joka askeleella. Ei tietenkään mitään potkimista koko ajan tms. vaan periaatteena siis se, että vatsaa nostetaan kohti selkää ja saadaan näin ollen pyöreämpi hevonen. Näitä on toisinaan hankala selittää ja oikeastaan monet asiat ovat aika pitkälti kiinni myös ihan suosimistamme periaatteista. Eihän esimerkiksi "ylämäkeen kulkeva hevonen" tarkoita mäkeä kapuavaa vaan ajatusta paino takajaloillaan, etupää kevyenä liikkuvasta pollesta ;) Ylämäkeen lähti tänään muuten aika hyvin lopuksi pari lisättyä raviakin... ! Tsiisus, mikä piilossa ollut kouluheppavaihde Nuudelilta oikein löytyi ?! Sieltähän löytyivät oikeasti lisäykset ! Aiemmin en ole edes kunnolla uskaltanut vaatia siltä, kun se on ollut niin laukkaherkkä. Ja nyt ei kyllä ollut laukalle rikkomisesta tietoakaan ! Kun olin koko tunnin huolehtinut hevosen eteenpäinpyrkimyksestä, ei tarvinnut lisäyksessä kuin laittaa pohje kiinni ja päästää hevonen pidentämään askeltaan. Tuntui aika kivalta :)


Fiilis on kyllä nyt parempi kuin aikoihin ! Ihan mieletöntä kun huomaa kehittyvänsä itse ja ennen kaikkea hevosensa kanssa ratsukkona :) Tämä laji on mielestäni tiimityöskentelyä parhaimmillaan; kaksi erilaista elävää olentoa antamassa panoksensa yhteiselle onnistumiselle ! ♥ Tässä yllä näkyvillä liuta kuvia tältä päivältä ! Pahoittelut tosiaan heikosta laadusta... ;s Kaikki otokset © siskoni Jonna, asetusten kämmääminen by me !

PS. 12.2. on Wiknerin ensimmäiset seurakoulukisat whii :) Varmaan starttailemme meidän kisakautemme siis silloin. Luokkavalinta ei ole vielä varmaa, mutta yksi asia on; aion RATSASTAA enkä vain keikkua onnettomana siellä selässä !! ;)

maanantai 23. tammikuuta 2012

Need food to survive

Vapaapäivä ♥ Heräsin hieman ennen kahtatoista, söin (liikaa), lilluin ja peuhasin pihalla koirien kanssa :) Sen jälkeen olikin koko huusholli ihan märkänä kun kaikki neljä puudelia lompsivat sisään hirmuiset lumipaakut jaloissaan... Ehheh :P Nuutilla on viikonlopun ollut vapaata kun olin tosiaan töissä ja muutenkin riitti sählinkiä eilisten koiranäyttelyiden takia. Itse en siis ollut mukana, mutta piti pestä tuota koiraani ja eilen sitten hoidin veljeni kuljetukset jääkiekkoon. En enää illalla seitsemän jälkeen jaksanut tallille raahautua... ;s Tänäänkin oli tiedossa vain kävelyä, koska tuntien takia ei pääse maneesiin enää viiden jäkeen. Suunnitelmissa oli mennä ilman satulaa jossakin, mutta olikin niin kylmä tuuli, etten halunnut jäädyttää korviani... siispä tyydyin taluttamaan.

Kamera oli tänään mukana tallilla, ajattelin että jos saisi tallissa jotain kivoja otoksia Nubasta, mutta ei sitten oikein onnistunut :D Kuvailin ihan turhanpäiväisiä kuvia, eikä joukossa ole varmasti yhtäkään julkaistavaksi kelpaavaa :P Ainiin, Nuudeli sai muuten uuden naapurin kun viereisestä karsinasta muutti toiselle tallille Wiknerin vanha tuntihevonen, Lavretta (snif, itsekin sillä muinoin aika ahkerasti ratsastelin). Tilalle tuli kimo eestinponitamma, Era :) Juuu, Nuutin kanssa sitten ulkona kävellessämme muutama poni innostui hieman juoksentelemaan pihatossa, mutta oli niin pimeää jo (ja kamera tallissa) etten mitään kuvia ottanut. Lisäsin tähän nyt kuitenkin pari kuvaa ööm edellisviikon sunnuntailta kun osuin kerrankin paikalle ponien ollessa pirteinä ! Parhaat spurtit ehtivät tietenkin jo vetää ennen kuin sain kamerani valmiiksi, mutta mutta... kyllä siinä muutamat otokset sai kun ponit olivat intoilujen jälkeen vielä niin halukkaita poseeraamaan ! Kuvissa ponit Etna, Harmony ja Buffalo :)




Nuudeli on kyllä todellinen ahnepallo (miten niin omistaja ja eläin alkavat muistuttaa toisiaan...?) :D Se on oppinut, että pihaton edessä on usein heinän rippeitä ja niimpä se aina, joka kierroksella tallin ympäri kävellessämme pysähtyy siihen pihattoaitauksen eteen (ellen kivenkovaa vaadi sitä jatkamaan kävelyä). Sitten se vihjailevasti kuikuilee mahdollisia heinäjäämiä ja seisoo kyllä kiltisti aloillaan kunnes sanon "ota vain" :D Nuutti on oikeasti ihan hassu kun se tuntuu ymmärtävän niin paljon ! Kerran se karkasi karsinastaan kun olin siivoamassa sen ruokauppia ja ovi oli tietenkin sepposen selällään. Se oli kokonaan käytävän puolella, livistämässä kovaa vauhtia kun huusin "NUUTTI takaisin !" ja oikeasti, uskokaa tai älkää niin hevonen kääntyi ja palasi karsinaansa :D Siitä se saikin sitten hirmuiset kehut ja herkkupalat ;) Harvoin heppanen enää kyllä karsinasta karkailee, mikäli olen itse näköetäisyydellä. Se on oppinut, että jalkojen pitää pysyä kynnyksen toisella puolella ja välillä se oikein ilkikurinen ilme naamallaan nostaa etujalkansa kynnyksen yli käytävälle...... sitten kun sanon "takaisin" niin se nostaa jalkansa taas karsinan puolelle :D Aina ei kyllä tarvitse mitään edes sanoa, riittää kuin katsoo Nuutin suuntaan ja on aikeissa avata suunsa :D Ei -sanan merkityksen Nuutti tasan tarkkaan tietää ja sitä se totteleekin todella hyvin lopettamalla käynnissä olevan toimintansa (esim. karsinan oven auki työntämisen tai boksissa pyörimisen) tuon sanan kuultuaan. On se vain niin fiksu poika ;)

Wää, mutta juu tänään ei sen kummempaa... ! Kohta alkaa Huippumalli Haussa, jota tietenkin pitää mennä katselemaan ! Tämän kauden lemppareitani ovat varmaan... London, Teyona ja Aminat :) Celia saisi kyllä lentää hevon kuuseen, en näe koko tyypissä yhtään mitään, jotenkin ihan tajuttoman rasittava ämmä D: ...mutta jokaisella on makunsa - kaikissa asioissa. Nämä presidentinvaalitkin esimerkiksi tällä hetkellä puhuttavat aika paljon. Monetkaan eivät tunnu käsittävän, että oma mielipide ei ehkä ole se ainoa oikea... :) Vihaan sitä kun ihmiset kilahtavat jos sanoo mitä on asioista itse mieltä. Mutta juu ei siitä sen enempää, alkaa aihekin jo kyllästyttää huoh ;P Tämän postauksen nuo ponikuvaset siis kaikki © minä, nyt häivyn television ääreen moro ! :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

A piece of summer

Ah jouduin kuin jouduinkin tänään lumitöihin, heti kahdeksalta aamulla - how nice ! :) Ehkä fiilikset ovat hieman paremmat sitten kun saa tilin ensi kuussa, hehhe :P Saisi kyllä oikeastaan tuo lumen tulo pikkuhiljaa riittää... luulen että pellollakin sitä on ihan tarpeeksi niin, että voisin joku päivä lähteä tuon hirmumenijä-Nuban kanssa sinne peuhaamaan ! Jos vaikka saisi kuvaajankin taas mukaan... ;)

Minun on pakko myöntää, että pidän talvesta (oi kyllä, ihan totta !), omalla tavallaan. Rehellisesti sanottuna, en osaa oikein laittaa vuodenaikoja paremmuusjärjestykseen. Etenkin täällä Suomessa jokaisessa niistä on jotakin hienoa ja erilaista ! :) Vaikka talven kovimmat pakkaset eivät aina lukeudukaan niihin mukavimpiin keleihin, niin kyllä ne kestää. Mikäli et keksi yhtäkään hyvää syytä pitää talvesta, niin annan sinulle muutaman ehdotuksen ! a) ei ole ötököitä b) luminen maisema on ihan tajuttoman kaunis c) hiihto-/pulkkaratsastus on hurjan hauskaa d) pulkkamäet ja laskettelurinteetkin ovat kivoja e) talvinen ilta tuoksuu ihanalta f) eläimistä saa lumihangessa aivan älyttömän ihania kuvia, etenkin pakkasilla kun hengitys huurustuu g) lämmin kaakao ei muulloin maistu yhtä hyvältä h) pellolla lumihangessa saa hevosen kanssa kunnon treenit ja i) mikäli sattuu sinne tipahtamaan, alusta on pehmeä ! Siinäpä nyt muutama syy tykätä talvesta :) Kai edes yksi nappasi?

Itse yritän nyt oikeasti nauttia tästä talvesta kun viimein on luntakin ! Vaikka kuvatessa sormet jäätyvät ja tallilta kotiuduttua varpailla kestää aikansa sulaa, niin yritän olla valittamatta... :D Vaikeaa se voi toisinaan olla, mutta... kyllä sitä sitten kesän kuumuudessa, itikanpuremia auki raapiessaan taas kaipailee näitä pikkupakkasia ;) Koska tänään oli (ainakin aamulla aikaisin) varmaan tuon tuulen takia melko kylmä ja kirosin töissä jäätyneitä korviani (sekä lunta joka lensi naamalleni kun idioottina lapioin sitä ihan miten sattuu...), katsoin oikeudekseni siirtää ajatukset hetkeksi kesään ! Odotan todella innolla tulevaa kisakautta Nuutin kanssa sekä kuvauskautta siinä samalla ! Suunnitelmissa on muutenkin hirmuisesti kivoja juttuja - varmasti odottamisen arvoisia :) Viime kesä oli ihan kiva, aika rauhallinen ja mukaan mahtui paljon hyviä reissuja yms. Välillä on oikeasti ihanaa vain lojua kotipihalla ottamassa aurinkoa ja huudattaa musiikkia niin, että unohtaa kaiken muun. Liitinkin tähän nyt liudan biisejä, joista itselleni niin tulee kesäfiilis ! Monet näistä ovatkin teille varmasti jo tuttuja, mutta ei se mitään :)

Shakira ft. Freshlyground - Waka Waka
Aivan ihana biisi edelleen, vaikka onkin jo "vanha" ja moneen kertaan kuultu. Etenkin 2010 kesällä tämä biisi soi meillä ja paljon... ! Tämän säestämänä kannustimme Espanjan jalkapallon maailmanmestareiksi ;) Parhautta !

DJ Antoine vs. Timati ft. Kalenna - Welcome To St. Tropez
Mitähän tästä nyt muuta voisi sanoa, kuin että ihan älyttömän hyvä kesäbiisi ! :) Tekisi melkein mieli pakata laukut ja lähteä St. Tropezin lämpöön... !

Jessy Matador - Allez Ole Olé
Vaikken Ranskasta ja ranskan kielestä niin pidäkään (olin ranskalaisessa päiväkodissa ja siitä eteenpäin ranska oli A1 -kieleni lukioon saakka eikä oikein innostanut...) niin tämä biisi saa kyllä hyvälle mielelle ! :)

Jennifer Lopez ft. Pitbull - On The Floor

Harmittavasti radiossa melko puhki kuluttettu biisi, mutta iskee minuun edelleen kun viimeaikoina ei ole juurikaan kuullut :) Nuo Lambadan sävelet saavat ikäväni Espanjaan kasvamaan...

Akcent - King Of Disco
Suosituksen avulla löydetty biisi joka omalla kohdallani ainakin toimii hyvin fiiiksen nostattajana ;) Ilmeisesti siis romanialainen bändi (?) ja täytyy sanoa, että olen iloinen kun tuohon törmäsin (:

Michel Teló - Ai Se Eu Te Pego
Viime aikoina hirmuiseen suosioon noussut ihana, pirteä kesäbiisi ! :) Tämäkin on sen tyylistä musiikkia, mitä Espanjan kaduilla paljon kuulee ♥ Me like !

Liitin tähän alle vielä yhden suosikkikuvistani kesältä 2011 :) Siinähän on siis Nuudeli laukkailemassa laitumella ja kuvan olen ottanut itse ! Vanhoihin kuviin on aina mukava palata ja katsella niihin tallennettuja, unohtumattomia hetkiä (: Etenkin nuo kaikki kesäkuvat ovat näin talven kylmillä ihania muistella ! Pieni pala lämpöä pakkasen keskelle :) Nyt menen kuitenkin taas ottamaan iloa irti talvesta ja lähden noiden pikkuruisten puudelien kanssa metsään juoksentelemaan ! ... ensin pitää toki pukea kaikille nuo takit ja töppöset :D Viimeinen muistutus muuten tuosta kysymyspostauksesta vielä tähän loppuun :) Vastauspostaus on tulossa nyt seuraavalla viikolla niin pian kuin suinkin ehdin kaikkiin kysymyksiin vastailemaan. Heido !

perjantai 20. tammikuuta 2012

Like a dream, but I know it's real

Ooooh I love my dad ♥ Tänään minun oli tarkoitus lähteä aamulla töihin, mutta isä antoikin minun nukkua ! Tai siis sain vapaapäivän kokonaan :D Eilen olinkin reippaat kuusi tuntia hommissa ja... mitähän sitä osaisi muuta sanoa, kuin... KUOLEMA ! Ottaa voimille... :D Mutta tänään anyways heräsin yhdentoista aikoihin (tavattoman väsyneenä edelleen) ja lähdin puolilta päivin hakemaan siskon koulusta mukaani tallille ! Haluan nyt mahdollisimman paljon kuvia, kun on lunta ja maisema niin älyttömän kaunis (eikä aikaisemmilta vuosilta ole Nuudelista niin kovasti talvikuvia), varsinkin kun tosiaan keksin taas tuon hyvän kuvauspaikan, missä saa taustaksi nuo ihanat pellon ja metsänreunan ! :)

Tallille tullessamme Nuudeli oli vielä ulkona ja toivoin, että se olisi ehditty hakea sisään sillä välin kun laittelin puurot turpoamaan ja kävin tsekkaamassa tarhalistat. Janetinkin kanssa jäin juttelemaan ties kuinka pitkäksi aikaa, mutta Nuutti oli silti edelleen ulkona... damn :D Noo, kahlasin tarhalle sitten itse ja minua vastassa olikin tavattoman ilahtuneen näköinen, märkä heppa. Nuutti hörisi hieman kun taituroin riimua sen päähän ja kiire ruokailemaan oli ilmeisen kova, kun piti kävelemisen sijaan stepata koko matka talliin saakka. Laittelin heppasen kuntoon samalla kun se ahmi päiväheiniään ja virittelin kameran suojaksi kaulaliinani sillä ulkona satoi lunta melkoisesti ! Hyvä kun eteensä näki... :D Onneksi pyry hieman hellitti kun pääsimme ulos räpsimään parit kuvaset ennen ratsasteluita !

Tänään päätin mennä taas ilman satulaa, joten kuvailujen jälkeen nousin selkään maneesin vieressä olevalta rampilta ja sisko avasi meille maneesin oven. Nuutti käveli sisään hyvin varoen ja kurkki korvat töttöröllä oliko paikalla muita. Se rentoutui huomattavasti kun huomasi, että Lucky -poni oli seurana ! Alkuun laittelin kameran asetukset suunnilleen kohdilleen maneesikuvausta varten (goosh kun en osaa säädellä...) ja siskoni huoleksi jäi ainoastaan kuvaaminen ;) Vähän tummia noista tuli, mutta kyllä niistä selvää saa ! Ja täytyy toki muistaa, että siskoni on 10 vuotias eikä hän ole kuvannut kamerallani juurikaan ;P Kotona kuvia katsoessamme hän suorastaan hämmästyi; "olenko MINÄ ottanut nuo kuvat?" :D

Näytän ihan Michelin ukolta tuolla........ :D Mutta Kingslandin untuvaliivi on rakkaus talvikeleillä !

Taitaa se poika piaffinkin ;)

Nuudeli oli tänään kyllä ihan superkiva ! Se kantoi itsensä todella ryhdikkäänä ja vakaana. Takapääkin polki mukavasti alle (: On se vain niin tajuttoman ihana sille päälle sattuessaan ! Olen huomannut, kuinka postiivisesti tämä melko kevyellä ja vaihtelevalla liikunnalla oleminen on hevoseen vaikuttanut ! Se on huomattavasti motivoituneempi työntekoon niinä päivinä kun sitten liikutan sen "kunnolla". Muutenkin olen sitä mieltä, että pari rankempaa ratsastuskertaa viikossa riittää. Hevonen on huono palautumaan ja se tarvitsee rennompia päiviä, ettei mene jumiin. Vapaapäiviä ei tarvitse (seisoskelua siis), vaan mieluummin voi ottaa ohjelmaksi esim. käyntimaaston :) Tänään ratsastelin hepan melko kunnolla ja vaadin sitä työskentelemään kuuliaisesti. Päivän teemana olivat siirtymiset (etenkin alaspäin) ja ne sujuivat jopa yllättävän hyvin ! Alkuun Nuutti tavalliseen tapaansa pyrki vain tippumaan kädelle, mutta kun ratsastin vahvasti eteen ja napautin siirtymässä hieman raipalla taakse niin se rupesi kantamaan itsensä melko kivasti. Hevonen ei noussut pois avuilta, vaan pysyi tasaisena siirtymän läpi - myös laukasta käyntiin ! :) Ratsastuksen jälkeen oli todella mukava fiilis ja Nuuttikin oli tottakai tyytyväinen itseensä, kuten aina ;) !

Laukka rupesi pyörimään hirmu kivasti loppua kohden ! Iloiseksi yllätykseksi etenkin vasen (normaali "huonompi laukkamme") toimi todella hyvin :) Tässä jo loppulaukat menoillaan; eteen alas... :)

Huomisen ja sunnuntain ohjelmasta en ole vielä täysin varma, riippuu ihan siitä onko minulla töitä. Jos on (täysi päivä), niin luultavasti en yksinkertaisesti jaksa lähteä tallille vaikka mieli tekisi D: Ei vain pysty jos kroppa on ihan jumissa, turha se on mennä hevosta kiusaamaan huonolla ratsastuksella... ! Tai sitten mikäli valoisan aikaan ehdin töistä, niin voisi ihan vain lähteä maastoon käpsimään :P Keksin muuten erään tavattoman hienon idean, enkä tiedä miten en ole sitä aiemmin hoksannut (tyhmä olen) !! Järkeilyni ansiosta blogiin on luultavasti tulossa tulevaisuudessa hieman enemmän myös videomateriaalia ratsastuksistamme ;)

Ah ihana päivä kyllä tänään ♥ Lunta, Nuutti, lumipuudelit ja rauhallinen leffailta kotosalla ! Me like :) Nyt kiiruhdan tekemään nuudeleita (jälleen) kun veli tuolla jo hoputtaa ! Illan leffana American Pie: The Naked Mile ;) Tässä postauksessa kuvia tältä päivältä, kaikki © siskoni Jonna ! Niitä tuli tähän nyt aika paljon, mutta........ ei voi mitään kun heppa hienoilee :D Kommentoikaa ihmeessä jos vain ehditte ja jaksatte ! Ja kiitos muuten ihan hirmuisesti yli 90:stä lukijasta ! :) Linkitelkää ihmeessä omiakin blogejanne, hallintapaneelista ei ilmeisesti aina kaikkien blogit näy vaikka olen yrittänyt katsella... :(

torstai 19. tammikuuta 2012

And I like how it feels !

Like how it feels... to wake up at 5.30am.......... or, not really. Joo, etenkin oli oikein hauskaa, etten saanut lainkaan unta yöllä. En sitten yhtään ! Kun väsy viimein tuli ja olin melkein kunnon unessa; herätyskello tietenkin soi. En ole pitkiin aikoihin tuntenut olevani niin väsynyt, että jo ajatus nousemisesta ja uudesta päivästä sai voimaan pahoin. Taistelin torkkua vastaan melkein puoli tuntia, kunnes viimein pakotin itseni ylös lämpimästä ja pehmeästä vuoteestani. Oi miksi nukkumatti olet minut näin hylännyt?

Aamurutiinit sujuivat tavallistakin tahmeammin, tuntui vain ettei mikään onnistu. Tökkäsin ripsiväriharjankin silmään niin, että koko puoli naamaa oli mustana (lääpittyäni kädellä värin pitkin poikin) ja silmään sattui. Puolisokeana, lähes invalidipassiin oikeuttavan vamman kanssa lähdin hakemaan Lauraa varttia vaille seitsemän aikoihin. Ihana sää ! Siis oikeasti, ihana ! Tykkään ajaa tuollaisessa säässä. En tiedä miksi, jotenkin se vain on kiehtovaa kun sohjo välillä viettää renkaita hieman vikasuuntaan ja saa käyttää liukkaan radalla oppimiaan apukeinoja hallitakseen autoa paremmin. Tietenkään ei ole kivaa mikäli posauttaa ulos ajotieltä jonnekin pusikon puolelle, mutta alhaisessa nopeudessa sivuluisut ovat oikeastaan aika jänniä ! Pitää toki olla varovainen.

Juuh mutta niin, hain siis Lauran Kannelmäestä ja ehdimme varmaan pois juuri pahimman aamuruuhkan alta. Tuo kehä I kun osaa olla niiiiin tukossa aamuisin (ja iltapäivisin). Tallilla olimme hieman ennen kahdeksaa ja Nuba ei millään voinut käsittää, että olin viemässä sitä hommiin kun normaalistihan noihin aikoihin lähdettiin ulkoilemaan tarhaan ! Se oli karsinassa hieman känkkäränkkä, hääri vain omiaan ja yritti juosta ylitseni kunnes muutaman kerran kielsin. Sen jälkeen heppa vain tyytyi katselemaan ikkunastaan ulos pihamaalle kuin pahastikin kaltoin kohdeltu raasu.

Maneesiin päästyämme aloimme Lauran kanssa rakentamaan esteitä ja Nuutti sai käppäillä siinä samalla alkukäynnit. Tänään oli siis ohjelmassa irtohypytystä ! ;) Laitoin takaseinän pitkälle sivulle kolme estettä, joista ensimmäinen oli ristikko, toinen pieni pysty ja kolmas okseri. Ainoastaan viimeistä estettä korotin aina hyppyjen välissä. Ensimmäinen väli oli innari, eli about 3,5m pitkä ja toinen väli 10,5m, eli "idioottivarma" pituus kahdelle laukalle. Ja hyvä se olikin, natsasi täysin :) Teimme myös toiselle pitkälle sivulle paikan kameralleni, jonka siis pistin jalustaan kuvaamaan videota ! En täysin luottanut siihen, että Nuutti väistäisi jotakin vaivaista kamerajalkaa niin päätin suojata laitteen kahdella valkoisella väliaidalla.

Alkuun verryttelin Nuutin selästä käsin ja varmistin, että se liikkuu hyvin ja puhtaasti. Ratsastelin erikokoisia ympyröitä sekä kahdeksikkoa ja pyrin saamaan Nuutin pysymään tasaisena kaiken aikaa. Se onnistuikin hyvin ja heppanen oli mukavampi kuin moniin päiviin ! :) Se liikkui rennosti, mutta ryhdikkäästi pyöreällä kaulalla ja tietenkin reippaana eteen. Alkuun se kyllä yritti jäädä hitaaksi pohkeelle, mutta muutaman huomautuksen jälkeen sain melkein taas pidätellä sen menoa. Etenkin laukassa Nuudeli meinasi hieman innostua, mutta silti se pysyi todella hyvin kuuliaisena eikä siis lähtenyt viemään minua kuin märkää lapasta, vaan ainoastaan nousi hieman enemmän ylöspäin !

Tein aika lyhyet alkuverryttelyt sillä tarkoitushan oli vain saada hevonen lämpimäksi hyppäilyä varten. Toki olisin voinut juoksuttaa sen liinassakin, mutta a) unohdin liinan kotiin b) pienen ympyrän jyystäminen on raskasta jaloille ja c) minulla ei ole mitään takeita siitä, että herranen käyttäytyy siivosti ja saan pidettyä sen hallinnassa. Yksinhän me toki maneesissa olimme, että ei sen puoleen, mutta ei se nyt koskaan kovin kivaa ole jos hevonen päättää rykäistä itsensä irti ilman lupaa :D Ainiin muuten, maneesin pohja oli tänään todella hyvä ! Se oli eilen kuulemma kasteltu (juuri ennen hyppelyä varten tehtyä maneesivarausta...) ja ollut todella märkä sekä liukas, mutta tänään ei ollut valittamista. Olisi kyllä minuakin kiukuttanut mikäli kastelu olisi tehty tänään juuri ennen meidän maneesivaraustamme ;s


Alkuverryttelyn jälkeen kävelin hetken aikaa ja päästin Nuutin sitten irti. Vein sen kujalle ja heppanen lähti kyllä ensin ihan reippaasti eteen, mutta hämmentyi kai sitten hieman kun stoppasi ennen ensimmäistä estettä ja ihmetteli siinä, että ai hypätä piti? Seuraavalla kerralla se ei kyllä epäröinyt hetkeäkään :D Voi että sillä on kevyt pomppu ! ... vaikka se vähän jalat roikkuen ensin hyppäsikin, kun okseri oli vaivaiset 60cm korkea :D "Ei mitään tämmösiä maahankaivettuja ! Mä luulin että meidän piti HYPÄTÄ?" Seuraavaksi nostin okseria 75cm korkuiseksi. Kaksi ensimmäistä estettä olivat ihan pieniä; ristikko "sokeripaloille" rakennettu ja pysty varmaan 50-60cm korkea. Heppanen teki esteiden jälkeen ihania iloisia loikkia, whipii kivaa näytti olevan :)

Sitten okseria about 90cm ja lopuksi 105cm. Tuossa korotusvälissä kävi sellainen juttu, että Nuutti pääsi lähtemään kädestäni irti ennen kuin oli tarkoitus (kun normaalistihan hevonen lasketaan siihen kujalle...) ja ampaisi suoraan matkaan. Samalla se heitti ihan mukavan pukin ja potkaisi minua naamaan. Ilmeisesti toinen jalka osui myös rintakehään ja käsikin sattui jotenkin siihen väliin. Mutta ei mitään pahempaa, mihinkään ei enää satu (eikä sattunut sillonkaan kuin ihan vähän aikaa tapahtuneen jälkeen). Ensimmäinen kerta olikin kun hevonen minua (onnistuneesti) potkaisi ! Eikä tuokaan varmasti tarkoituksellinen ollut, mutta olisi se epeli kyllä saanut hieman paremmin minua kuunnella ennen kuin irti päästyi. Vähän iski ilmeisesti kipinää tuo pomppiminen... :D Sellaista saattaa sattua... onneksi oli kypärä päässä ! Lopuksi Nuutti hyppäsi tosiaan kaksi kertaa tuon 105cm okserin ja sen jälkeen oli pakko lopettaa kun maneesi oli varattu seuraavalle. Tarkoituksena oli käydä itsekin selässä hyppäämässä pari kertaa, mutta... seuraavaksi sitten :P

60cm
105cm

Nuutilla oli selkeästi tänään kivaa ja se olikin pääasia :) Voi sen lapsen naamaa, kun sai pomppia ja tykitellä turhia energioita pois ! Varmasti jatkossakin tulen heppasta irtohypyttämään silloin tällöin. Mitään korkeushyppyä en todellakaan aio harrastaa, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole tarvetta nostaa esteitä tappiin ja katsoa paljonko hevonen hyppää. Sen kapasiteetti on täysin riittävä minulle. Irtohypyttäminen siis tulee olemaan meille kivaa vaihtelua :) Tärkeintä on, että hevosella on mukavaa ! Tänään Nuutti tosissaan piti hauskaa ja jos hevoset osaisivat hymyillä, voisin panna pääni pantiksi siitä että sen hymy olisi ollut korvissa ! Vaikka kyllähän nuo tavallaan hymyilevät, katsokaa nyt tätäkin kuvaa missä Nuude painelee korvat töttöröllä menemään :) Hymy korvissa tosiaankin !

Voi poikaa

Talleilun jälkeen heitin Lauran kotiin ja kävin itse kotona vain nopeasti vaihtamassa vaatteet ennen kuin kiiruhdin töihin. Minulla on aamusta saakka ollut aivan kamala nälkä enkä vain yksinkertaisesti ole ehtinyt syömään ennen kuin nyt kotiin tultuani... Odotan että sisko valmistaa nuudeleita sillä olen itse liian laiska tästä noustakseni... :D Mutta oikeasti, joka ikistä jäsentäni kolottaa ja olen aivan jumissa. Tein siis noita lumitöitä joku kolmisen tuntia... huhhuh ! On se rankkaa. Mutta toisaalta ihan ok kivaa; saa olla ulkona ja käy hyvin treenistä ;P Tiedossa on nyt kai melko paljon hommia kun lunta on ainakin luvattu tulevaksi. Olen hieman kahden vaiheilla haluaisinko lunta vai en... Toisaalta haluaisin, koska sitten saa rahaa ja pääsee pellolle riehumaan Nuutin kanssa ! Mutta toisaalta taas en haluaisi... koska oikeasti en tiedä miten kroppani kestää tulevat päivät, en ole ikinä tehnyt tuollaista noin rankkaa ruumiillista työtä ! Haluaisin vain nukkua, käydä tallilla ja syödä (ja kuvata !)... mutta harmi, ettei se voi loputtomiin niin mennä (paitsi ehkä sitten kun opiskelen kuvaamisesta itselleni ammatin ;)). Mutta olen ihan oikeasti iloinen, että voin vihdoinkin kantaa säännöllisesti korteni kekoon Nuutin ylläpitokustannuksissa.


Ei hemmetti kun väsyttää kyllä niin vietävästi, ettei ole tosikaan, kohta on varmaan pakko mennä nukkumaan :D Apua, kerrankin nukuttaa jo tähän aikaan illasta ! Jaksoin sentään muokata nuo tämänpäiväiset kuvat vaikka photari muutaman kerran hermojani aika hyvin koettelikin....... :) Ja hei katsokaa tuota tausta noissa ulkokuvissa... miten KAUNIS ! Voi että, kai joku haluaa ihania talvikuvia omasta tai hoitohevosestaan? Mistä vain? Minä voin ottaa ! Enemmän kuin mielelläni !! Saanko, saanko? Oikeasti HALUAN ottaa tuota taustaa vasten kuvia ! HALUAN raahata kaikki maailman hevoset ja muut eläimet tuohon ja räpsiä miljoona kuvaa ! Harvoin innostun taustan johdosta näin paljon, mutta tuo vain on niin satumaisen kaunis, tulee ihan mieleen joku Narnia ! Eli mikäli OIKEASTI haluat kuvia niin let me know ! :)


Nämä kuvaset tässä postauksessas siis tältä päivältä, kaikki © Laura - kiitooooos miljoonasti ! ♥ :) Muistakaahan muuten tuo KYSYMYSPOSTAUS, johon pääsee tästä linkistä ! Kyselkää ihmeessä, mikäli on jotakin mielessä ettekä ole vielä kysyneet :) Vastauspostaus tulossa heti kun ehdin vastailemaan ! Mutta nyt taidan oikeasti painua suihkun kautta unten maille ! And this night I'm gonna sleep soooooo tight ;) Sweet dreams !

I'm a dreamer... ♥ Tästä kuvasta pidän aivan hirmuisesti !! Voisin koittaa tästä tai jostakin muusta tänään ulkona otetuista kuvista väsäillä uutta banneria jossakin välissä :)