keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Jag vill upp till himlen en gång till

Tänään oli koko päivän aika vilpoinen + pilvistä, mutta iltapäivällä pilkisti aurinkokin esiin juuuuuri sopivasti kun pääsin hevosen selkään ;) Porukoiden hääpäivän takia meni vähän suunnitelmat uusiksi, kun piti käydä kaupassa ja syödä yhdessä, niin sovimme Essin kanssa että hän tulee sitten perjantaina kuvailemaan Håckun valmennuksen :) Nämä traikkutreenit uhkaavasti lykkääntyvät, mutta harjoitellaan sitten supertehokkaasti niin hyvä tulee !

Tallille päästyäni katsoin että ohoo, kenttä on vapaa ja tarkoituksenani oli mennä siihen hillumaan, mutta kun se aurinko sitten tosiaan päätti ruveta paistamaan niin tunnit tulivatkin siihen ! Noo, ei se niin haitannut kun muutenkin lilluin siellä selässä ilman satulaa ja melkein asianmukaiset ratsastusvermeet päällä = mitään hirmu tuuppausta ei ollut tarkoitus harrastaa. Koska maneesi ei houkutellut yhtään, päätin suunnata maastoon ! :) Nuutti oli aika intona, toisessa laukkapätkässä se meinasi vähän lähteä omineen kiihdyttelemään, mutta antoi tien päässä ihan kiltisti kiinni. Paluumatkalla sain loistoidean syötellä Nuuttia hetkisen pellonreunassa ja nousin alas ratsailta, sitten tajusin että tuotaa... mitenhän pääsisin takaisin tuonne selkään? Olinpa ihan fiksu. Onneksi metsätien reunalta löytyi yksi kivi, minkä päältä sain ninjailtua itseni takaisin ratsaille... ! Takaisin päin tullessa annoin Nuutin ainoastaan kävellä, minulle riitti ne muutama laukkapätkä jolloin heppa halusi mennä vähän kuskia kovempaa.......... :D Satulan kanssa voisi sitten joku päivä vähän tykitellä, jos vaikka ihan pellollekin uskaltauduttaisiin... ;o

Kuvasta kiitokset Sinille ! :)

Kotiin tullessa oli jotenkin niin ihana fiilis :) Mussukkahepan kanssa maastoreissu ilta-auringossa, ihanassa kesän tuoksussa tekee ihmeitä ! Tuli ihan mieleen kaikki lukuisat ratsastusleirit, joilla silloin skidinä tuli oltua. Voi niitä aikoja, heppaleirit olivat niin kesän kohokohta ! Etenkin Riilahden leirit... :) Ihan parhaita ! Siellä tuli aina naurettua (ja pelättyä haha) varmaan enemmän kuin koko muuna vuotena yhteensä. Nuuttikin oli kerran siellä ! Se oli ollut minulla silloin kaksi viikkoa ja leiriviikon aikana opin tuntemaan sitä paremmin, huomasin mm. kuinka rohkea se todella oli (maastoesteetkin kaikki kuin vettä vaan, ja jokeenkin se meni ihan kyselemättä !) ja kuinka se nautti maastoilusta ! :) Mutta siis Riilahti on ihan paras paikka, todella kiehtova kaikkine vanhoine rakennuksineen (ja kummitustarinoineen...) ! Lisäksi hevoset olivat kivoja ja opetus hyvää ! ... kuka lähtee mun kanssa leirille ens kesänä? =) Yhy en halua vanhentua ! Haluan olla se idiootti kakara ilman vastuuta, huolia ja sen kummempia velvollisuuksia ja käydä leireillä ja ratsastaa pienillä poneilla ja... wää ! Vaikka on tässä täysi-ikäisyydessäkin puolensa... eikä minusta olisi yhtään vaikeaa kuvitella itseäni tässäkään iässä heppaleirille palloamaan =) ... kunhan olisi porukka muita samanikäisia ja onhan niitä sennuleirejäkin (onks siellä sit vaan tätejä, joita ei kiinnosta muu ku tuuppaus? "Pyh no ei taatusti mitään leirikastetta tai muuta höpönlöpöä !"). Lapsettaako... :D

Oli pakko liittää tähän vielä tämä biisi ! Haha, tulee mieleen ööö oliko se vuoden 2006 vai 2007 leiri Riilahdessa? Me wanna go back in time... i en rosa helikopter ;)

Peaches - Rosa Helikopter

I'm being born again with your every breath

Noniin hienoa... normaali rytmi postauksiin taas tämän jälkeen, huhhuh so happy :) Koneeni on nyt suht koht siivottu, vielä pitää käydä läpi muutamia tiedostokansioita ja poistella turhaa krääsää - en halua täyttää tuota uutta kovalevyä sellaisella. Minun piti raapustella tänne oikeastaan jo eilen, mutta kone päättikin sitten TAAS päivitellä joitakin asetuksia, niin se ei löytänyt mitään tiedostoja. Tai siis sanoi vain kaikkialla että "tämä kansio on tyhjä." :P Pelästyin kamalasti silloin kun noin kävi ensimmäisen kerran joskus pari vuotta sitten, luulin että kaikki kuvani olivat kadonneet bittiavaruuteen, mutta ei sentään. Joo eli siis niin, no päivittelen eilisen sijasta tänään mikä nyt ei sinällään haittaa, sillä eilen en Nuperon kanssa mitään kummempaa puuhastellut... :)

Mutta hei, kuka katsoi lauantai-iltana Euroviisut? ;) Näin aiheeseen liittyen hehe. Minun on aina, joka vuosi pakko katsoa ainakin se finaali ! ... muuten en ymmärrä yhtään mistä kaikki puhuvat (viitaten mm. Venäjän mummoihin) :D Ja siis onhan siellä välillä ihan hyviäkin biisejä mukana. Suurin osa vain ei iske minuun oikein mitenkään, sellaista tasapaksua massaa. Mutta oliko teillä lemppareita? Omasta mielestäni Ruotsi voitti ihan ansaitusti, yksi laadukkaimmista kappaleista :P Ei sellainen turhanpäiväinen humputus jossa pyörii taustalla hirveä sirkus. Muita suosikkejani olivat mm. Espanja, Saksa, Islanti, Serbia ja Makedonia ! Hyvin harva "jollain ihmekielellä" (= muu kuin englanti, Espanja tietenkin poikkeuksena ah) laulettu biisi tekee minuun vaikutuksen, mutta pari edellä mainittua siinä onnistuivat ! Liitin tähän alle tuon Makedonian kipaleen, englanniksi tosin. Mutta tässä vain on jotakin koukuttavaa......... :D !

Kaliopi - Black & White (Crno i Belo)

Viisujen takia päädyin unten maille aivan liian myöhään enkä jaksanut sunnuntaina raahautua Tuomarinkylään kuvailemaan, vaikka tarkoitus oli. Nukuin melkein yhteen saakka ja kolmen maissa lähdin tallille. Sofia oli siellä jo ollut ahkerana kuuluttelemassa knattekisoissa ("tuli niin tärkeä olo", aww) aamusta saakka ja jaksoi vielä kuvata meitäkin, kiitos ! Sunnuntaina jatkuivat meidän keskiravitreenit, mutta perjantaista viisastuneena aloitin pitkillä sivuilla ja koetin vasta niiden jälkeen lävistäjiä. Nuutti oli taas alkuverkoista lähtien melko hyvän tuntuinen ja liikkui suht tarmokkaasti. Keskiraveja oli siinä suhteessa helppo lähteä ratsastamaan ja ne menivätkin huomattavasti perjantaista paremmin ! Lävistäjällä hevonen ei ollut enää niin herkkä rikkeelle, kerran tuli muutama sellainen tahtirikko, mutta ravissa pysyi kuitenkin ja pääsin ratsastamaan koko lävistäjän eteen. Edelleen Nuutti vähän meinasi painua liian alas ja pohdin koko ratsastuksen ajan, että miten hitossa saan sen niskan ylemmäs......... ? Tunnin lopussa, viimeisessä keskiravissa sitten viimein tajusin... miten olisi puoli metriä lyhyemmät ohjat? Otin harjoitusravissa ohjia huomattavasti lyhyemmiksi niin, että minusta tuntui kuin kädet olisivat olleet todella edessä (vaikka eivät olleet) ja sitten lähdin melko vahvaa tuntumaa kohti pyytämään keskiravia. Katsos, katsos ! Heppa ei painunutkaan etupainoisena nassullaan kenttää kyntämään, vaan laittoikin painoa takajaloille ja keveni edestä todella hyvin muutaman sellaisen "onkopakko" askeleen jälkeen. Hitsi että jäi hyvä fiilis ! :) Hevostahan ei koskaan varsinaisesti korjata edestä (sillä kaikki lähtee takaa, "takaa eteen"), mutta kyllähän se tuntuma suuresti vaikuttaa. Siinä kun Nuutti jäi hetkeksi vahvaksi kädelle, pidin vain ohjat tiukasti tuntumalla ja vaadin lisää ravia, jolloin hevonen antoi periksi ja keveni. Annoin sille siis mitan, jossa halusin sen kulkevan, mutta sen suurempaa ei ohjalla tehdä. Kuten Håckukin viime valmennuksessaan monesti painotti: vetokilpailu ei johda mihinkään, hevonen voittaa sen aina. Eli on turhaa lähteä tappelemaan kädellä (se on paitsi turhaa, myös epäreilua ja aiheuttaa hyvin herkästi sen, että hevonen ei luota ratsastajan käteen), ennemmin näpäyttää raipalla.

En tosiaan tiedä mitä tuolla oikein teen...........
Ryhti jäi matkanvarrelle...

Nuudeli oli siis sunnuntaina ihan super ja voi hitsin pimpulat kun olisi intoa kilpailuihin ! Oli kiva katsoa kun muut tallilaiset tulivat / olivat lähdössä kisoihin ja harmitella kun ei itse (toistaiseksi.....) pääse. Lauantaina olisi ollut Billnäsissä estekisat, joihin olisin halunnut ja kun niistä edellisenä viikonloppuna äidiltä kysyin, niin hän kuulosti varsin suostuvaiselta. Sanoi vielä, että "juu pitää varmaan ruveta käymään kisoissa". Ajattelin että no jes ! Jos vaikka viimein päästäisi ulkopuolisiinkin ! Mutta kuinka ollakkaan... "en tiedä onko meillä autoa lauantaina" (vetoauto oli ilmeisesti menossa pajalle joidenkin ihme tietokoneiden asennusta varten?). Kysyin, että onko sen ihan pakko mennä juuri nyt, ja siihen äiti vain vastasi että "no ei se ole minun päätettävissäni." Aha, no kysyin sitten isältä ja hän sanoi, että auto on käytössä viikonloppuna. JEE, ilmoitin asian äidille ja pitkän hiljaisuuden jälkeen: "siinä on semmonenki juttu, että traikku pitäis katsastaa" :( aina uusia syitä miksei onnistuisi. Viimein äiti sitten sanoi, ettei jaksa lähteä... minua niin ärsyttää, että ensin ollaan ihan että juu juu ja sitten ei kuitenkaan ikinä onnistu ! Olisin itse vielä kaiken maksanutkin. Mutta ei. Huoh... ja koiranäyttelyitä kyllä kiinnostaa kiertää, vaikka eivät omat koirat niihin osallistuisikaan..... eli jooo, minun on yksinkertaisesti PAKKO ajaa se pikku E, jotta pääsen joskus kisoihinkin ! Tällä viikolla lompsin poliisiasemalle laittamaan lupahakemuksen matkaan ja mahdollisimman pian sitten kokeisiin. Ensin pitäisi toki harjoitella............ ja senkin suhteen äiti on todella nihkeä !? En saa kuulemma harjoitella itsekseni (vaikka en olisi edes yksin, Essi on tulossa kanssani treenailemaan) ja plaa plaa plaa. Ensin ei ikinä kuskata ja sitten kun haluaisin itse hoitaa sen lisäkirjaimen korttiin niin sekin on vaikeaa? I don't get it. Mutta, minä kyllä treenaan ja suoritan sen kortin vaikka väkisin. Sitten ei tarvitse aina kuunnella sitä kuinka ei jaksa, ja voi mennä omia menojaan välittämättä mistään koiranäyttelyistä sun muista ! Tuntuu että menee Nuuttikin ihan hukkaan kun ei minnekään koskaan päästä. Yap, things are about to change !

Vuodatus... :D Mutta pännii vain. Kyllähän sen ymmärtää, ettei aina voi jaksaa, mutta kun ei IKINÄ... :( Viimeksi olen käynyt ulkopuolisissa kisoissa vuonna 2010... Onneksi tätä vuotta on vielä reippaasti jäljellä, niin taatusti päästään vielä radalle jos se minusta vain on kiinni... ;) Meillä on nyt Essin kanssa kunnon perkele ! -asenne tässä haha. Ja ihana Sofiakin lupautui ottamaan minulle aikaa joku päivä + seuraksi kun lagaan sen kopin kanssa pitkin maailmaa. Okei no ei nyt ihan pitkin maailmaa, mutta kyllähän sitä ajamista pitää vähän harjoitella ;o Joo, Essi on siis tulossa mukaani huomenna ! Pöllin traikun avaimet kunhan löydän ne.............. JA JUUUU ainiin ihanaa ! ♥ huomenna pääsen jatkamaan Harry Pottereiden lukemista, kun saan kirjat Essiltä lainaan !! Meillä on vain kaksi ensimmäistä (jotka luin parissa päivässä) + Feeniksin Kilta, mikä ei tässä vaiheessa vielä juurikaan lämmitä. Olen oikeasti niin koukussa noihin kirjoihin ;o Ennen pidin niitä ihan tylsinä (hyi minua), mutta nykyään olen parempi ihminen ! Haluan Tylypahkaan opiskelemaan perkule sentään =( Miksi en ole saanut kutsua...

Eilen (maanantai) oli Nuden vapari ja taluttelin sekä syöttelin sitä Jonnan tunnin ajan. Oli ihan kura ilma, satoi ja oli kylmä :( No okei ei nyt kovin kylmä, mutta muutamiin edellispäiviin verrattuna kyllä. Nuuttia se ei näyttänyt haittaavan, tuore ruoho oli oikein hyvää mussun mussun. Mutta niin, huomisesta eteenpäin saisi paistaa aurinko ! Koska aion lojua parvekkeella lukemassa ja ruskettamassa itseäni :) Ja muutenkin on kaikkia hienoja suunnitelmia, mihin tarvitaan ihana sää........... !

........ siis voi hitto ! Anteeksi, mutta ette arvaa mitä kävi juuri. Kaikki tietävät Pantteri -karkit? Ja sen, kun niissä jää sinne pussiin aina sokeria pohjalle? No juu viimeisen karkin naposteltuani päätin herkutella vielä sieltä ne sokerit ja kaadoin... * korjaus: tarkoituksenani oli kaataa ne suuhuni, mutta tyhmät jumittuivatkin sinne pussiin niin että piti toisella kädellä vähän avittaa JA KUINKA OLLAKKAAN koko sokerikasa lensi pitkin naamaani, hyvä kun suuhun osui yhtään !!!!!!! Eikä siinä vielä mitään, mutta kun rasvasin juuri nassuni niin tietenkin se jauhomainen sokeri on nyt tarttuneena ihooni. Lisäksi sitä on mm. silmissäni, nenässäni ja jopa toisessa korvassani !?!? Oli maailman tyhmin idea, en enää ikinä tee noin. Menen pesemään nyt naamani heippa......... !

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Back in business !

Uuuuusi ulkoinen ! Viimein. Ja ehei, edelleenkään ei siis tilattu yksilö ole saapunut, mutta onneksi isä antoi minulle rahaa niin että sain nyt tähän hätään ostettua vielä yhden 500GB kokoisen. Phuh, ihanaa kun konekin taas nopeutui ja ihanaa, että tämä ei poksahtanut, vaan sain kun sainkin kaikki tiedostot turvaan ! Toivon todella, että tämän tilanvapautumisen myötä poistuisi muutama muukin ongelma, kuten esimerkiksi juuri liitetiedostojen lähettäminen sekä vastaanottaminen sähköpostitse. En tiedä, voiko koneen täysinäisyys asiaan jotenkin vaikuttaa (?), mutta toivon niin sillä muuten pitää varmaan vaihtaa sähköpostia tai jotain... Mutta hoi TE JOTKA LUULETTE / TIEDÄTTE, ETTÄ TEIDÄN OLISI PITÄNYT SAADA MINULTA LIITETIEDOSTOJA SISÄLTÄVÄÄ SÄHKÖPOSTIA, MUTTA SITÄ EI OLE KUULUNUT NIIN HUUTAKAA ! Koska olen nyt ihan apua apua, kun en tiedä mitkä viestit ovat menneet perille ja mitkä eivät, ja olenko saanut mahdollisia vastauksia ääh ! No, ehkä tämä tästä helpottaa pikkuhiljaa... ja nyt pääsen tosiaan tekemään rästihommia valmiiksi, ihanaa ! ;)

Kuten edellisessä postauksessa sanoin, tilanpuutteen vuoksi päätin hieman lykätä näitä postauksia. Jottei menisi aivan hirmu sekavaksi, niin päätin laittaa kaikki välistä jääneet tähän yhteen ja samaan postaukseen... tulee siis hieman pidempi pätkä, mutta onhan tässä onneksi vastapainona video ja kuviakin :) Ensimmäisenä... Keskiviikko 23.5.2012 ! Silloin oli siis Nuudelin ehostuspäivä, eli pesin sen kokonaan ja leikkasin vuohiskarvat, harjan sekä hännän. Videon kuvaamisen suhteen kaikki ei yllätys, yllätys mennytkään ihan putkeen sillä toinen muistikortti ei jostakin kumman syystä suostunut videota tallentamaan, vaikka oli TÄYSIN samanlainen kuin toinen, jolle videoiminen onnistui... ?! D: Kokonaisuus ei siis ole sellainen, kuin olisin halunnut sen olevan. Jouduin poistelemaan muutamia klippejä, enkä tavallaan sitten päässyt selittämään kaikkia juttusia kameralle - teille - kuten olisin halunnut... Pläh, aina jossain mättää... ;s mutta kunhan saan nyt tyhjäksi tuon 16GB Sandiskin (= luotettavin korttini), niin yritetään saada videopostauksia aikaiseksi useamminkin :) Keskiviikolta on kuitenkin kasassa videomatskua Nuutista pesulla, mutta muusta siistimisoperaatiosta tyydyimme tilanpuutteen vuoksi ottamaan ainoastaan kuvia... Tässä tämä video, ei ole kovin kummoinen, mutta näkeepähän nyt vähän meitä kuitenkin... :) Tekstittelin vähän noita sanomisiani, jotka eivät ehkä kuulu niin hyvin. Muutamasta kohdasta uupuvat, sillä Movie Maker halusi olla tyhmä. Toivottavasti niistä jotain kuulee :) Kameran takana hääri Laura, josta näkyi vilaus videollakin hihi ! ;) ... varautukaa surkeaan laatuun, tämä video meni nähtävästi ihan puuroksi (Youtubessa parempi laatu?) D:


Juu eli... keskiviikko oli pesupäivä ja torstai ihan vain chillailua, sillää... perjantaina (=eilen) tehtiin hommia ! Tai siis niin oli tarkoitus, mutta piru kun oli kuuma... = koomasin vain pitkin kenttää. Oli meillä sentään tavoite: saada keskiravit lähtemään enemmän ylämäkeen. Alkuverkkojen jälkeen tulin muutaman keskiravin lävistäjälinjalla. Nuutti tuntui niissä taas niin laukkaherkältä, etten uskaltanut oikein vaatia sellaista "räjähtävää" lähtöä harjoitusravista keskiraviin vaan se siirtymä tuli vähän hiljalleen... Loppupäässä puolestaan sain helposti selvän eron keskiravista harjoitusraviin (välillä vähän liiankin selkeän...) =) Positiivista oli kyllä se, että ilman rikkeitä keskiravi on mennyt koko ajan paremmaksi ! Siinä on enemmän ilmaa alla kuin ennen ja kunhan vain pääsisi ratsastamaan enemmän irti ilman pelkoa rikkeestä niin... saisi varmasti tuplasti enemmän liitoa ! Mutta ne siirtymät alku- ja loppupäässä olisivat niin tärkeitä saada hyviksi... niillä pystyy pelaamaan paljon !

Muutamien lävistäjälinjan keskiravien jälkeen tein hetken laukkatyöskentelyä (siirtymisiä laukka-käynti-laukka) ja otin vähän harjoitusravia ennen uutta yritystä keskiravien kanssa. Lävistäjällä ei suurempaa muutosta sitten ensimmäisten yritysten, mutta pitkällä sivulla......... wow !! Ensimmäinen pitkän sivun keskiravi ja Nuutti suorastaan lensi ! Se oli ihan mieletön (: Vielä kun saisi sen niskan ylemmäs... Mutta juu, muutkin pitkällä sivulla tehdyt menivät huomattavasti lävistäjiä paremmin ! Se ei uralla riko laukalle koskaan (kop, kop, kop... pitää koputtaa puuta ettei seuraavaksi heti riko...) ja se on todella vapauttava tunne, kun pääsee ratsastamaan kaiken liikkeen sieltä hepasta ! ... okei en kyllä tosin edelleenkään päässyt ihan siihen, sillä... oma istuntani ei riitä :D Apua, en pysty istumaan siellä kun vatsalihakset huutavat hallelujaa. Ehkä kunhan vähän reenaillaan........ ;)

Siinä kentällä oli eilen samaan aikaan Håckun valmennus ja Carola oli aiemmin kysynyt minulta, olisinko myös kiinnostunut niistä, niin painelin sitten ratsasteluiden jälkeen kysymään Håckulta olisiko okei jos änkisin mukaan porukkaan seuraavalla viikolla :D Hän ryhtyi sitten heti kyselemään Nuutista, alkaen sen suvusta... :D ööö niin totaa mikähän se sen emänisä mahtoi ollakaan... ?! Tuli ihan todellinen blackout eheh, en ollut varautunut sellaisiin kysymyksiin. Isän sentään muistin (Grenzfall) ! Näiden jälkeen Håcku sitten kysyi mitkä ovat Nuutin kanssa vaikeita juttuja ja no sanoin että vaikeinta on raviväistöt. Apua, joudutaan varmaan hirveään väistörääkkiin nyt sitten.................. :D Mutta innolla odottelen, ensi perjantaina siis valmennus hih ! Koulutunneista onkin ollut hieman taukoa, kun on mennyt vähän ristiin joka kerta... silloin kun minulle olisi sopinut niin ei ole ollut tuntia ja päinvastoin :D Mutta ehkä se on taas tässä kesällä helpompi sopia, kun onnistuu varmaan arkipäivinäkin... :) Tässä alla muutama kuvanen eiliseltä (perjantai 25.5.), kaikki © Sofia !


Tänään, lauantaina 26.5.2012, oli Nuutin tassuttelupäivä, eli kävimme yläkentällä vähän leikkimässä riimun ja narun kanssa. Hoho natural horsemanship, meni hyvin ! Nuutti oli niin lutu ja se totteli riimu päässä ihan todella hienosti :) Reilu puoli tuntia siellä kentällä varmaan palloiltiin ja sen jälkeen ukkeli pääsi vielä syömään tuoretta. Kohta se varmaan lasketaan laitumellekin taas, whii :) Yritimme Sofian kanssa saada tänään ennen Nuutin hoitamista kuvia laitumella olevista ponskuista, mutta ne olivat ihan tylsiä eivätkä tehneet mitään jännää :D Miksi en ole ikinä paikalla kun ne lasketaan sinne ensimmäistä kertaa / kun ne muuten vain riekkuvat? Toivon mukaan Nuutti pistää kunnon kemut pystyyn sitten kun pääsee kamuleiden kanssa laitsalle hillumaan ! ;) Sitä odotellessa !

[Edit: tämä postaus ilmestyi tänne vasta maanantaina 28.5., sillä määritin lauantaina siihen oikean päivämäärän ja ajan, mutta jostakin kumman syystä blogger ei julkaissutkaan tekstiä ?! Ihmettelin, että missä ihmeessä se postaus on niin tuollahan se lillui teksteissä ajastettuna................ moroo. Mutta nyt se on täällä (lauantaille kirjattuna edelleenkin, niin ehkä pysyy hieman selkeämpänä?), joo ei mulla muuta !]

perjantai 25. toukokuuta 2012

!

Heissan kaikki lukijani ! Paljon on tapahtunut ja kerrottavaa riittää, mutta valitettavasti koneeni tila on aivan loppu enkä saa tähän enää ängettyä oikeastaan yhtään mitään, ennen kuin se ulkoinen saapuu. Kone on myös täysinäisyydestään johtuen niin jumissa, ettei tässä oikeastaan juuri mitään pysty tekemään, ei vain yksinkertaisesti pelaa mikään...... Vietän siis koneella mahdollisimman vähän aikaa, etten tulisi ihan hulluksi. Kovalevyn tilauksen kanssa oli käynyt joku kämmi (-.-) ja monien mutkien kautta liikkeesen oli saapunut väärä tuote... No, tilasivat uudelleen öö toissa viikolla (?) niin saa nähdä mikä nyt on tilanne. Isä käski odottaa vielä tähän päivään, sillä olivat luvanneet sieltä, että saapuisi perjantaihin mennessä... eli huomenna kun näen isän (hän on ollut tekemässä remppaa muualla ja mikäli hän on kotona käynyt niin olemme menneet ristiin), kysyn häneltä tuliko kovo / onko se noudettavissa ja mikäli ei, niin raahaan hänet ostamaan sen jostakin muualta. Mikäli minulla olisi itselläni rahat, olisin jo uuden hankkinut. Se on varmaa, että tuolta en toiste tilaa.

Phuuh. Eli... tästä syystä pienenpieni postaustauko, joka toivon mukaan päättyy huomenna :D Ja siis voisin tähän väliin jotain haastetta vaikka vastaanottaa, mutta varsinaiset postaukset päivistämme siirrän siiheksi, kun saan kaikki videot ja kuvat koneelle ja muokattua :) Keskiviikon videopostaus meni hieman plörinäksi kun toinen muistikortti ei jostakin syystä (tismalleen samanlainen kortti kuin se, mihin videon kuvaaminen onnistui) suostunut tallentamaan videota, vaan pisti poikki aina tietyssä pisteessä. Kyllä sieltä jotain pätkää tuli, mutta kokonaisuus ei ollut aivan sellainen kuin olisin halunnut. Muttaa höpöttelen siitä lisää kun keskiviikon postauksen julkaisen :) Pientä lykkäystä siis vain ! Pahoittelut ja toivottavasti ei mene ihan sekavaksi nyt koko homma. Ajattelin vain vähän infota jos joku ihmettelee, miksei postauksia ole kuulunut ja niin, toivottavasti pääsen pian raapustelemaan :) Moro siihen saakka !

tiistai 22. toukokuuta 2012

You're the one that gives me a reason to believe


following a star, has lead to where you are... :) Tässä viimein näytillä näitä Sofian päättötyötä varten kuvattuja kuvasia, joita muokatessa soivat taustalla kaikki Spiritistä tutut biisit, sillä no... inkkariteema ! Oli pakko siis liittää yksi kappale tuohon alkuun (Nothing I've Ever Known). Mutta juuu pitemmittä puheitta, kuvat tässä alla. Klikkailkaa suuremmiksi niin näkyy paremmin ja kommentoikaa ihmeessä mikäli vain jaksatte ! :)


Tuossa muutama oma lempparini meidän yhteiskuvistamme :) Tässä vielä loppuun pari ylisöpöä nassukuvaa ukkelista ! Suuret kiitokset vielä kerran mestarikuvaaja Sofialle !


Huomenna huomennaaa... on keskiviikko. Nuutin pesupäivä (jos vain on lämmin sää) ja... koska monet ovat toivoneet videopostausta niin ajattelin toteuttaa sen ! (: Elii... huomenna Lauranen tulee kuvailemaan kun laittelen Nubasen hienoksi. Saa nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään :P hehe. Laura on tulossa torstainakin ja perjantaina kai Sofia? :D Eli matskua on nyt taas luvassa, johan tässä menikin vähän aikaa etten saanut ketään mukaani :D Ainiin hih vähänkö oli hauskaa eilen ! Tarkoitus oli käydä maastossa ihan normaalisti, ravailla ja laukkailla hieman, mutta päätimmekin pistää pystyyn pienen esteen ja hyppiä sitä muutaman kerran ! Nuutti meinasi hieman innostua ja päätin lopettaa ennen kuin löytäisin itseni jostakin pusikosta, olin nimittäin ilman satulaa ja Nuutilla suussa vain nivelet... :D Pitää jatkaa joku toinen päivä ja lisätä esteiden sekä hyppyjen määrää pikkuhiljaa ! Ja kuvaajakin pitää toki saada matkaan joku kerta ;) Mutta nyt on pakko hipsiä unten maille, etten ole huomenna ihan nukkuneen rukous. Öitä !

Kalju juoksee tukka putkella !

lauantai 19. toukokuuta 2012

Thoughts and stuff

Nonni, kotitallin aluekoulukisat takana ja käsi kipeä :) Olin siis sihteerinä, ei mitään sen pahempaa ! Tykkään sihteeröidä (onko tuo sana?), vaikka toisinaan tuleekin sellainen apua -fiilis, kun pitää kirjoittaa kamalasti pieneen tilaan. Kunnialla kuitenkin selvittiin tälläkin kertaa ja tosiaan, pidän puuhasta sillä se on hirmu opettavaista. On todella mielenkiintoista kuulla, mihin tuomari kiinnittää huomiota ja miten hän kommentoi esim. hevosen liikkumista muuten kuin siihen paperille. Tuntuu, että aina jää käteen paljon uutta ajatusta.

Näin tänään siis ainoastaan tuon viimeisen, vaativan luokan jonka ohjelmana siis ratsastettiin Vaativa B:0. Aika kaikenkirjavaa porukkaa siellä kyllä näkyi ja tuli semmoinen fiilis että hei, eihän tuo ole minulle ja Nuutille mikään mahdottomuus ! Ja siis for real... minusta tuo Vaativa B:0 (kuten jokunen muukin vaativan rata) on paljon helpompi kuin näissäkin kisoissa yhtenä luokkana ollut, meidän eh... ei niin suosikkiohjelmamme Helppo A:4 ! Nyt kun ajattelee, niin ei ihan kovin huonosti, että olemme siitä ohjelmasta 57,500% ottaneet. En ollut tyytyväinen, enkä ole edelleenkään sillä tiedän että huomattavasti parempaan olisi ollut mahdollisuus, mutta kun miettii tuota rataa... koko ajan koottua ravia ja koottua laukkaa sekä muutamia muita suhteellisen haastavia tehtäviä... ihan ok. Ainoa kohta, mikä meiltä tuosta VaB:0:sta puuttuvat, ovat ne puhtaat vaihdot. Mutta siis... vaihdot ovat hevoselle luonnollinen ja helppo liike, niin en uskoisi niissä pienen treenin jälkeen olevan mitään ongelmaa. Siis sellaisen kunnon treenin. Nykyään ne onnistuvat silloin tällöin, mutta useimmiten Nuutti vaihtaa vain etupään / tekee epäpuhtaan vaihdon (edestä ensin tai tavallaan kahdessa osassa) / ryntää, vetää itsensä pitkäksi ja säätää muuta epämääräistä. Eli vaihdot pitäisi saada varmemmiksi. Mutta muuten... hmm. No, avot ja sulut sujuvammiksi, mutta en usko että ohjelma niihin kaatuisi. Sulku on muutenkin Nuutin kanssa avoa helpompi :P Eli siis... nokka kohti vaativia ! Okei no ei vielä, mutta ehkä joskus...

Se mikä oli melko hauskaa niin... monesti jonkun tehtävän nähtyäni mietin paljonkohan siitä tulee pisteitä ja lähes poikkeuksetta pyörittelin mielessäni samaa numeroa minkä tuomari käski paperiin raapustaa :D Joko olen meedio tai sitten en ainakaan ihan puusilmä ! Kamalastihan en siinä katselemaan ehtinyt, mutta vähän väliä kuitenkin.

Hihii, kisojen tuo vihkonen missä starttilistat sun muut ! Päästiin oikein kanteen ;) © Sofia !

Nuutin kuulumisista sen verran, että ukkelilla on nyt keskiviikon jälkeen ollut todella rentoa; maastoköpöttelyä sun muuta mukavaa. Eilen kävin tallilla illemmalla ja taluttelin heppasta pitkin pihaa. Voi että minä rakastan tuota otusta, se saa aina niin hyvälle tuulelle ! :D Se ihmetteli hieman kaikkia kisajärjestelyitä - mm. tallin edessä oleva grilli oli todella kummallinen, mutta Nuuttimaiseen tapaansa se ensin tölläsi, puhisi ja halusi sitten tietenkin tehdä möhkäleen kanssa lähempää tuttavuutta. Nuutti ei ole sellainen "apua, karkuun !" tyylinen heppa lainkaan. Se on tooodella rohkea ja tietoinen (tai siis luuloinen?) omasta mahtavuudestaan. Kaikkea pitää kyllä pällistellä ja kun oikein on jännää niin juurikin puhista, mutta harvemmin se mitään paniikissa karkuun lähtee (ei, sehän olisi karskille miehelle ihan noloa). Kerran se - onneksi - lähti, silloin kun rekka meinasi ajaa päällemme. Ja siinäkin se alkuun todella pitkään vain seisoi katsomassa että vaatiiko tilanne nopeaa poistumista vaiko ei. Kun heppa totesi, että kyllä, iso auto tulee kohti liian lujaa, se kieppasi 180 astetta ja loikki lähimpään "turvapaikkaan" katsomaan tilannetta uudelleen. Se ei siis mennyt tuostakaan aivan pakokauhun valtaan, vaan tosiaan pomppi vain vähän matkan päähän. On se fiksu. Ja siis itsehän jäädyin tilanteessa aivan totaalisesti. Näin, että rekka tulee kovaa meitä kohti, myös siinä vaiheessa kun kuski iski jarrut pohjaan (hiekkatie, voitte varmaan kuvitella), mutta en vain kyennyt tekemään mitään. Hyi, kamala tilanne. Onni oli myös se, että pysyin selässä.

Onneksi maastoreittimme eivät enää poikkea autotielle. Vaikka Nuutti on melko liikennevarma, eikä tuostakaan minkäänlaista kammoa näytä jääneen niin on se silti ihanaa maastoilla kaikessa rauhassa ilman pelkoa vastaavanlaisista tilanteista. Mutta niin siiiis... eilen taluttelin Nubaa ja virtaa tuntui riittävän. Reippaalla tuulella ollessaan se kävelee hirmuista kyytiä isolla kamelikäynnillään... :D eihän siinä meinannut mukana pysyä ! Vauhti kiihtyi entisestään aina siinä tallin kulmalla, missä yleensä käymme syömässä vihreää ja no... heppa yritti tietenkin joka kerta kiilata sinne ruohikolla. Kun se tajusi, että kiihdytin niin ettei se päässyt edestäni, se stoppasi ja yritti kiepata takaatani :D Ovela kettu ! No, kun minäkin stoppasin niin uutta yritystä edestä. Nauroin niin paljon ! Kun ei se ole sellaista jyräämistä tai että se minua ihan veisi, vaan se on enemmänkin niin kuin... "mentäiskö tästä nyt syömään, mentäiskö?" Ihan kuten veljelläni oli tapana pienenä kysyä: "tahtoo tonne, niihä vaari?" ja kun sanottiin että ei mennä nyt niin vastaus oli "okei" :) (... ehkä seuraavalla kerralla !)

Tänään oli myös käpöstelypäivä noiden aluekisojen takia. Hoitelin hepan niiden päätyttyä ja koska yläkenttä oli vapaa, päätin laskea Nuutin sinne irti ja tehdä vähän maastakäsin juttusia. Taas sain nauraa moneen otteeseen, hassu heppa :) Se on niiiiiin suloinen seuratessaan minua pitkin poikin, ja kun lähden juoksemaan niin se tietenkin ravaa perässä... :) Kentän pohja oli muuten hieman viime kertaa parempi, edelleen ainakin meidän mittarillamme hieman liian pehmeä, mutta nyt se oli sentään suht tasainen. Jei (:

Tämä onkin nyt melko kouluratsastuksen täyteinen viikonloppu, sillä huomenna suuntana Tuomarinkylän kansalliset ja siellä siis kuvailen mikäli muistikorteilla antaa tila myöten :) Yritän "normaalikuvailun" ohessa napsia joitakin kuvia sellaiseen suunnittelemaani kollaassiin. Saa nähdä miten onnistuu. Toivon myös, että onnistuisi eräs toinenkin juttunen, muttaa... sen paljastan vain mikäli niin käy. Wish me luck ja silleen ! Nyt kipitän katselemaan Amazing Racen ja sitten nukkumaan, moiiks ! :)

torstai 17. toukokuuta 2012

Having funnnnn (:

Haistoin aamulla koirien kanssa ulkona ollessani ensimmäistä kertaa tänä keväänä saman tuoksun, joka vuosi toisensa jälkeen tuo minulle aina mieleeni lapsuuden kesäaamut kun olimme lähdössä Linnanmäelle serkkuperheen kanssa ! En tiedä mistä tuoksu on lähtöisin, mutta joka tapauksessa se on kesän tuoksu ;) Tuli niin hyvä - ja ehkä vähän haikeakin? - fiilis, sekä samalla pieni hinku Lintsille... :D Onhan se koettu ja nähty ipanasta saakka, useampaan kertaan joka vuosi, mutta siellä vain on vietetty niin monia hauskoja hetkiä ! Olen kyllä laitteiden suhteen ollut aina vähän nössö, kaikki vähänkin hurjemmat ovat aiheuttaneet minulle vatsanväänteitä ja suurin pelkokuvani oli se, että laitteesta päästyäni yrjöän siinä kaiken kansan edessä... näin ei onneksi kertaakaan tapahtunut. Ja oikeastaan opin vähän jopa pitämään esim. Kiepistä, thanks to muumijengi ! "Kilju vaan koko ajan", en muista kuka neuvoi, taisi olla jompi kumpi siskoksista, Sofia tai Maria? :D Ja kiljuin niin että seuraavana päivänä ei lähtenyt ääntä lainkaan :P Mutta eipä jäänyt aikaa miettiä että nyt mä laattaan, nyt mä laattaan, kohta saa joku naamalleen purjot.

Joo, mutta hei asiaan. Tänään oli oikea tuulispäivä ! Mutta todella lämmin sellainen, ei ollut sellainen kylmä tuuli :) Ja ratsastaessa oli ihan virkistävää, ilma kun oli seisoessaan aika painostava niin olisi voinut tulla aiika kuuma. Miinuksena tuossa tuulessa tietenkin oli se, että välillä en kuullut yhtään mitään. Piti moneen otteeseen kysyä Johannalta, että ai häh? kun kuulin ainoastaan huminan korvissani... :D Aloitimme tunnin taas melko intensiivisellä laukkaverkalla ja kevyen istunnan treenaamisella - alkaa pikkuhiljaa sujumaan paremmin... ;) Välillä piti laukata pientä laukkaa lyhyellä hevosella (koko ajan kevyessä istunnassa siis) ja välillä taas päästellä kunnolla eteen. Tehtäväni oli myös käännellä ensin hieman suurempia ympyröitä ja hetken kuluttua ihan 5m pikkuvoltteja lyhyessä laukassa. Johanna neuvoi avaamaan sisäkättä, hevonen kuitenkin suorana. Lisäksi hän käski minun ottaa huomattavasti lyhyemmät ohjat (minulla on taipumus ratsastaa hieman liian pitkillä ohjilla, ja asiaa olen tässä viime aikoina työstänytkin. Sileällä ongelmaa ei niinkään enää ole, mutta esteillä kyllä...) sillä niin pääsen vaikuttamaan hevoseen nopeammin ja paremmin. Jos ohjat ovat liian pitkät siinä vaiheessa, kun hevonen päättää lähteä esteelle omineen, peli on menetetty. Pidättäminen, laukasta seis ja takaisin liikkeellelähtö enemmän ylämäkeen onnistui muutamien lyhyemmällä tuntumalla tehtyjen siirtymien jälkeen huomattavasti lähtötilannetta paremmin !

Könö, könö....... puolustaudun sillä että kuvat ennen ja jälkeen tätä olivat omalta osaltani parempia, mutta tietenkin pitää valita otos missä heppa edustaa !
Kaunis poika :)

Pomppimisen aloitimme taas ihan puomien tasolta (tai siis 2 x puomi + aaltolankku). Ensimmäisenä tehtävänä oli jälleen kaareva linja, mutta viimekertaiseen tehtävään lisättiin tänään keskelle vielä yksi este. Lisäksi linja oli tänään toisin päin, eli hypättiin pois aidalta, keskelle kenttää jossa keskimmäinen este (aaltolankku) sijaitsi. Tie oli siis samanlainen kuin kouluradalla vastalaukkakaari; lähtee kulmasta, sivuaa pituushalkaisijaa ja palaa uralle pitkän sivun loppuun. Hyppy - 3 askelta - hyppy - 3 askelta - hyppy. Pari ensimmäistä kertaa meni suoraansanottuna ihan plörinäksi... En tiedä mitä oikein lagasin siellä selässä, mutta kun näin että askel ei sovi puomille hyvin, luovutin ja päästin hevosen pitkäksi minkä seurauksena kaksi seuraavaa hyppyä hankaloittuivat... Yhden kerran Nuutti sitten rymistelikin aaltolankun miten sattuu ja kolautti siihen vasemman etusensa niin, että arkoi hetken aikaa astumista. Johanna käski ravata ja menin sitten ihan uraa pitkin melko löysällä ohjastuntumalla niin, etten kannatellut hevosta ja huomaisi todella mikäli se olisi ep, mutta ei mitään. Ilmeisesti vain jotenkin kolahti ikävästi siihen lankkuun / alastulossa, sukassakin näkyi vihreää maalia niin että kyllä se osumaa otti. Nuutti tuppaa tuollaisilla pikkuesteillä, ja erityisesti juuri lankuilla olemaan vähän varomaton jaloistaan. Kun estekorkeus nousee, tulee hevosesta huomattavasti tarkempi ja harvemmin niitä puomien pudotuksia sitten enää tuleekaan.

No, tunti siis jatkui ja Nuutti hyppäsi mielellään :) Molempiin suuntiin työstetyn kaarevan linjan jälkeen siirryimme innaritehtävään; puomi - este - puomi - este - puomi - este - puomi. Ensin alkuun minun piti ottaa ihan normaalisti harjasta kiinni, ihan vain havainnollistamaan sitä, että siellä selässä ei tosiaan tarvitse tehdä ylimääräistä - antaa hevosen hoitaa. Linjalle tultaessa minun piti pitää mahdollisimman pieni laukka ja olla kevyessä istunnassa koko matkan. Poing, poing, poing... :) Välit oli hieman helpotetut siinä mielessä, että ne vähän pitenivät loppua kohden. Se olikin hyvä, sillä Nuutilla on iso laukka ja siinä matkan varrella se vähän tuppasi vielä kiihtymään... :) Kiltisti ukkeli kuitenkin aina antoi pitkän sivun päässä kiinni todella pienellä pidätteellä ! ... mitä nyt kerran otti vähän kipinää kentän laidalla olleesta hevosesta ja viskeli päätään siihen malliin, että jahuuuu ;) Mutta siis niin, ensimmäisillä kerroilla tosiaan innarit käsi harjassa, sitten teimmekin niin, että ohjat ainoastaan ulkokäteen. Pidin myös sisäkäden ohjassa kaarteen läpi, mutta heti innarin linjalle päästyäni tuli irroittaa ote ja tehdä kädellä miten Johanna neuvoi :D Hän siis seisoi pitkän sivun päässä ohjeistamassa ja tämä tarkoitti sitä, että minun piti pitää katse koko ajan ylhäällä. Ne esteet kun tuntuvat naulitsevan katseeni vähän turhan herkästi.......

Olen maailman urpoimman näköinen :D En enää ikinä naura kun näytän ihan kinkulta (taas kerran)... Mutta poniii, intona :)
Nuutti on ruttupylly ! Söpö jänö (:

Kun yhdellä kädellä huristelu sujui ongelmitta, sain taas ottaa ohjat turvallisesti molempiin käsiin. Lopuksi tehtävät yhdistettiin niin, että ensin kaareva linja (oikeassa kierroksessa), päädyssä voltti ja sitten innaripätkä. Taas kaarevalle palatessa unohdin kaikki äsken tekemäni korjaukset ja päästin Nuutin esteelle (tai siis puomille, ensimmäinen "este" pidettiin kaiken aikaa puomitasolla) miten sattuu vaikka piti malttaa ja tuoda se lähemmäs. Arrh ärsyynnyin itseeni kun en onnistunut... mutta heti kun vain maltoin pitää laukan kasassa niin kappas, no problem. Nuutti malttoi tänään melko hyvin eikä rynninyt esteelle oikeastaan kertaakaan. Viimein kun alkoi tosiaan tuo kaareva taas sujumaan, niin sen viimeistä estettä nostettiin ja pääsin tosiaan ratsastamaan ! Tuli hyvä fiilis :) Innarin esteitäkin vähän loppuun koroteltiin, yhden kerran tuli kai kaksi ensimmäistä (?), pienempää estettä alas kun istuin juuri ennen linjaa hetkeksi satulaan ja lähdin tahattomasti hieman puskemaan hevosta, vaikka piti vain olla kevyessä istunnassa ja odottaa. Loppuun onnistui koko paketti todella sujuvasti :)

Kaarevan kolmas este. Jos tarkkaan katsoo niin näkee taustalla (oikealla) kaarevan ensimmäisen puomin ja "sokeripalojen" päällä olevan aaltolankun keskellä.

Tämmöistä tänään ! Innarit olivat taatusti hevoselle tehokasta jumppaa ja samalla minulle vähän istuntatreeniä, kun ei tarvitse tosiaan miettiä muuta kuin sitä miten itse siellä selässä keikkuu. Kaareva linja oli vaativa ! Tai siis niin, välillä en tuonut hevosta tarpeeksi hyvin ensimmäiselle puomille enkä oikein hahmottanut sitä Nuutin laukkaa, mutta onneksi on olemassa valmentaja joka neuvoo mitä tehdä. Kolme lyhyttä laukkaa hieman sisäkaarteesta saatuani Johanna ohjeisti ratsastamaan ulkokaarretta, jolloin ei tarvinnut pitää laukkaa ihan niin pienenä ja pääsin antamaan hevoselle vapautta. Ensimmäiselle puomille tuli kuitenkin aina tulla todella maltillisesti, mieluummin vaikka ihan lähelle kuin liian kaukaa. Teknisesti tuo kaareva oli suhteellisen haastava, etenkin siis minulle joka en ole juurikaan viimeaikoina hypännyt ja nekin kerrat mitä itsekseni olen mennyt niin... olen kasannut kentälle muutaman esteen ehkä niinkin erikoisesti kuin joku pysty pitkälle sivulle ja okseri lävistäjälinjalle... mielikuvitusta riittää (y) Ei siis mitään tuollaista enemmän ajatusta vaativaa tehtävää, eli juu hieman ruosteessa ollaan, mutta eiköhän tämä tästä rullaamaan lähde ! ;) Huomaa taas kuinka pienet esteet voivat olla yllättävänkin haastavia, tänäänkin estekorkeus oli varmaan puomi - 60cm luokkaa suurimman osan tunnista :D Apinakin pääsee yksittäisenä vaikka talon yli, mutta entäs ratana? Entä sitten kun tehtävät tulevat teknisesti vaikeammiksi? Lopuksi hyppäämieni "isompien" esteiden korkeutta en tiedä, minusta on hirrrrmu hyvä että teemme tällaisia harjoituksia pienemmillä ja haemme taas tuntumaa hyppäämiseen :)

Kiva tunti oli siis taasen ! Johanna neuvoo asiat todella hyvin ja kärsivällisesti vaikka sähläänkin välillä ihan kympillä :P Hän kyllä sanoo milloin pitää ratsastaa paremmin (ja kertoo myös MITEN), mutta osaa kehua niin että jää sellainen iloinen "ai näin !" -fiilis :) Oli niin hauskaa tänäänkin, ehkä meistä vielä tulee esteratsukko hahaa..... ;)

Tunnin jälkeen kannoin esteet pois (mikäli oikein laskin niin yhteensä 10 tolppaa ja 10 puomia + aaltolankku ja "sokeripalat"), eli sain vielä kunnon habatreenin päälle haha. Nuutti ei kovin usein mene hikeen, mutta tänään se vähän kaulan ja satulan alta hikosi. Etenkin se innarilinja pisti varmasti lihaksia hommiin ! Esteet korjattuani kylmäsin Nuudelin jalkoja melkein puoli tuntia sen jälkeen taas heppasta syöttelemään. Voikukat ovat puhjenneet viimein ! Tai siis... muistaakseni viime kerralla syötellessäni ne olivat vielä nupuissaan? :D Pitää tehdä Nuudelille joku hieno seppele ja kuvauttaa se sen kanssa =) poitsu varmasti tykkäisi. Siinä tallin takana syötellessäni katsoin taivaalle, ohooo mustia pilviä ja pari sadepisaraa. Onneksi siihen saakka oli ollut aivan täydellinen ilma ;)

Tämänpäiväisistä kuvista jälleen suuret kiitokset Essielmerille ! :) Hehee, olen ihan kamala retu noissa kaikissa mutta koittakaa kestää ja katselkaa tuota uljasta pomppumammuttia ! Huomenna poikanen saa ansaitun lepopäivän, eli ihan vain tassuttelua + syöttelyä. Perjantaina sitten ömm... no pitää katsoa, ehkä kevyttä maastoilua. Lauantai menee varmaan taas vaparina, sillä meillä on kotitallilla aluekisat ja olen siellä työllistettynä (apua, Vaativa B:ssä sihteerinä... toivon mukaan en sössi) ja ja... sunnuntaista ei tietoa. Mutta ei se mitään vaikka tulisikin taas kevyempää muutamana päivänä, sen verran rankka oli tämän päivän tunti kuitenkin :) Mutta nyt se on moro, alkaa viiden minuutin päästä tuo TV5:n leffa ! Zombieland........... :D

tiistai 15. toukokuuta 2012

10 things that makes me happy :)

Moii ! Olen viime päivinä saanut todella monia haasteita, joita ajattelin tässä nyt hieman viiveellä vastaanottaa. Ensimmäiseksi Hannan heittämä haaste, jossa tarkoituksena on kertoa oman elämän 10 ilonaihetta ! Haastan kaikki blogini lukijat, sillä valitettavasti olen laiska enkä jaksa miettiä sen enempää... :D Tehkää ihmeessä jos haluatte ja merkatkaa minut haastajaksi :) Mutta juu, tässä nämä omat ilonaiheeni... !

Nuutti
Ei varmaankaan ihan kovin yllättävää... :) Nuutti saa minut aina hymyilemään ! Se on niin hassu otus, välillä tuntuu että se ymmärtää asioita enemmän kuin osaa arvatakaan. Vaikka kaikki ei aina menekään ihan putkeen, niin täytyy oikein kliseisesti sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois... :) Viiden yhteisen vuotemme aikana olemme kokeneet monia vastoinkäymisiä, mutta vastapainoksi myös sitäkin enemmän niitä iloisia onnistumisia. Tuo hevonen osaa aina jollakin tapaa yllättää ! Rakas pieni aarteeni :) ♥

Meme
Oma koirani, reilu vuotias musta toyvillakoiranarttu :) Se on oma kasvattimme, joten olen tuntenut sen aivan vauvasta saakka ja nähnyt sen varttuvan minun koirakseni. Meme on todella herttainen ja hyväkäytöksinen pikkuleidi, jonka kanssa puuhastelu saa aina hyvälle mielelle :) Toki kolme muutakin koiraamme ovat minulle tärkeitä.

Memsulainen pikkuisena :) kuva © minä

Perhe ja ystävät
Tässä on nyt kaksi samassa, mutta ihansama. Minulla on ihana perhe ja siihen lasken myös lähisukulaiset. Minua on aina tuettu ja koen saaneeni kaiken mitä vain saada voi. Toisinaan kyllä tuntuu, että hajoaa pää tässä talossa... mutta sellaista se välillä on. Minulla on myös mitä parhaimmat ystävät ! Kun olen surullinen, he ovat aina valmiita kuuntelemaan ja kun olen iloinen, he ovat iloitsevat kanssani. Yritän parhaani mukaan olla yhtä hyvä ystävä teille, olette ihania ♥

Ratsastus
On vain niin hienoa työskennellä yhdessä toisen, hyvin erilaisen elävän olennon kanssa ja tietää, että koskaan ei tule kahta samanlaista päivää. Pienetkin onnistumiset tuottavat aivan mielettömästi iloa ja antavat voimia arkeen :)

Valokuvaus
Kuvaaminen on ratsastuksen ohella toinen pääasiallinen harrastukseni. Fiilis on niin hyvä, kun onnistuu nappaamaan omaa silmää miellyttävän kuvan ja ikuistamaan jonkin pienen hetken. Haaveenani olisi joskus tulevaisuudessa työskennellä valokuvauksen parissa... :)

Grafiikka
Valokuvien jälkikäsittelyn lisäksi tykkään tehdä photoshopin kanssa kaikkea muutakin. Kuvia on kiva muokkailla välillä vähän erikoisemminkin ja pidän todella paljon juuri esimerkiksi blogien ulkoasujen tekemisestä. Tämän iänikuisen kovalevyasian takia vain en viime aikoina ole paljoakaan pystynyt photarin kanssa häärimään... ;s Olisi muutamia ideoita, joita haluaisin päästä toteuttamaan............. !

Suklaa
♥ todellinen paheeni. Muuta karkkia en juurikaan syö, mutta suklaata sitten senkin edestä. Muutaman suklaapalan (tai levyn...) jälkeen maailma näyttää jo paljon paremmalta... ;)

Musiikki
Kuuntelen musiikkia yleensä aina, enkä voisi elää ilman ! Voin sanoa, että esim. lenkkeilystäni ei tulisi mitään ilman kannustavaa musiikkia... :D Jotkut biisit tuovat mieleen ihania muistoja, jotkut laittavat ajattelemaan ja tuntemaan yllättävänkin voimakkaasti. Musiikki ihan oikeasti saa usein paaaaljon paremmalle mielelle !

np. Ying Yang Twins ft. Wyclef Jean - Dangerous


Leffat
Omasta elämästä on välillä ihana irtautua ja elää hetki jossakin toisessa maailmassa. Leffaillat perheen, kavereiden tai toisinaan ihan vain itsensä kanssa ovat niin kivoja ! :)

Bloggaus
Last but not least ! Bloggaaminen tuottaa minulle iloa :) On ihanaa palata vanhoihin kirjoituksiin ja elää asioita uudelleen. Lisäksi on todella mukavaa saada kannustavia kommentteja teiltä, ihanilta lukijoiltani, ja huomata kuinka monia elämäni Nuutin kanssa kiinnostaa ! Vaikka joukkoon mahtuu tietenkin aina myös niitä asioista tietämättöminä arvostelevia ja ehkä kateellisiakin, niin täytyy sanoa että pääosin minua kohtaan on oltu todella asiallisia ja mukavia ! Iso kiitos siitä teille kaikille !! :) ♥

Siinä ! Pahoitteluni, ainoastaan yksi kuva... Tämä kone vain yksinkertaisesti on niin jumissa ettei onnistu mikään... ;s Mutta iloisempana asiana piti tähän loppuun vielä mainita, että meillä on taas huomenissa Johannan estetunti ! :) Luonnollisesti isken kameran Essille niin saa kuvamatskua hihi ;) Palailen siis varmaankin huomenna tai ylihuomenna, riippuu miten ehdin. Heips !

maanantai 14. toukokuuta 2012

Helsinki Pony Event and where's the summer?

Taisin sitten eilen Laaksolla kuitenkin itseni kylmettää, vaikka päällä oli talvitakki ja hirmuinen vaatearsenaali muutenkin... :P Ihanaa. Olimme siis kuvailemassa Pony Eventiä ja sinnittelimme Lauran kanssa siellä koko päivän ! Ihan hullua, mutta kyllä oli hyvä fiilis sitten kun oli päivä pulkassa. Tällä hetkellä kuvien kanssa on aaaaika suuri homma, kun muokkaaminen on hidasta tilanpuutteen vuoksi ja muokattavia on vielä melkoisen paljon, muttaa... yritän niitä tässä tuonne kuvasivuille laitella. Isä vielä lupasi, että mikäli ei huomenna ole uusi ulkoinen saapunut niin hankimme muualta, alkoi häntäkin ilmeisesti hieman ärsyttämään kun kestää ja kestää... Suuri kiitos muistikorttien lainasta Lauralle ja Joannalle ♥

Asia, mikä tuolta Pony Eventistä jäi itselleni aika päällimmäisenä mieleen, toimii hmm... melko oleellisena osana koko esteratsastusta; laukka, hyvä laukka. Valitettavasti monilta se uupui. Useat ponit eivät laukanneet tarpeeksi ja päivän aikana kuultiinkin useita "laukkaa !" -huutoja kentän laidalta. Ja en siis tässä tarkoita niitä nopeampaan uusintakierrokseen kannustavia, vaan niitä, jotka tulivat juuri silloin kun itsekin mielessäni mietin että "laukkaa, laukkaa". Jos poni ei laukkaa, ei sen myöskään voi olettaa hyppäävän kovin sujuvasti (kaikki tämä pätee tietenkin myös hevosiin, mutta puhun nyt poneista sillä puran mietteitäni yleisesti lähinnä eilisen pohjalta). Liian tahmeiden ponien vastapainona näkyi myös monia, jotka kaahasivat pitkin kenttää tuhatta ja sataa. Jos hitaiden ponien kohdalla esteet tuottivat ongelmia liian pienien hyppyjen takia, niin kaahariponien tapauksessa ongelmaksi muodostui yleensä sarjat sekä suhteutetut. Puomit kolisevat herkästi, jos laukataan laakealla laukalla liian juureen. Ja ennen kuin jatkan, haluan sanoa, että tiedän kuinka helppo kentän laidalta on kommentoida :) En sano näitä pahalla, en tosiaan. Kunhan vähän pohdin mitä mieleeni jäi :) Ja siis eilen näkyi myös paljon hyvää laukkaa ! Monet ratsukoista ovat varmasti kilpailu-uransa alkutaipaleella olevia ja ratsastajat / ponit suureksikin osaksi melko nuoria, niin jännittäminen on ihan normaalia ja ymmärrettävää. Moni hevonen tulee jännittyessään herkästi hitaaksi pohkeelle, Nuutti on myös kouluradalla tällainen tapaus, eteenpäinpyrkimys tuppaa katoamaan. Esteillä taas uupuvat jarrut ja voin niin kuvitella miten se Laakson suurella hiekkakentällä kaasuttelisi menemään.......... :D Ei varmaan kaikkein helpoin paikka ratsastaa / kisata? En ole itse koskaan hepan kanssa siellä ollut niin en tiedä, mutta voi olla että minulla ei vauhdin suhteen kamalasti sanottavaa olisi. Oli vähän kylmää kyytiä siellä Keravan suurella hiekkakentälläkin muinoin... :D Itse olen myös melkoisen kova jännittämään....... menen välillä aivan lukkoon ja unohdun vain matkustelemaan. Vaatisi vain ratoja alle... :)

Vaikka päivän aikana näkyi todella paljon hyvää ratsastusta, pisti eräs juttunen muutamaan otteeseen mietityttämään... minusta nimittäin tuntui siltä, että jotkut odottavat ponien pelastavan täysin mahdottomista paikoista? Ne tuodaan esteelle vailla kunnon laukkaa, kaarteessa täysin ulkoavut unohtaen ja kun poni suorastaan yllättyneenä eteen tupsahtavasta esteestä kieltää, niin revitään suusta, potkitaan kannuksella ja mäiskitään raipalla meiningillä: "tästä saat kun et lähtenyt itseäsi esteen sekaan tappamaan !" ... Ymmärrän, että ratsastaja ehkä haluaa poniin lisää energiaa yrittäessään uutta lähestymistä, mutta asiat voi hoitaa niin monella tapaa. Kannattaa miettiä miten itse esteelle ratsasti, hevosta ei pidä syyttää omista virheistä. Toinen mitä en oikein ymmärrä, on se jos ratsastaja tiputtuaan kiskoo ponia ohjista. Monet hevoset pysähtyvät ja jäävät aloilleen odottamaan kun ratsastaja kampeaa itsensä jaloilleen; ne eivät ansaitse rangaistusta siitä, että tekivät siinä tilanteessa oikein. Usein ne ovat ihan tarpeeksi poissa tolaltaan ilman aiheetonta lisärangaistustakin. Ja ihan sama vaikkei heppa odottamaan jäisikään, kiinni antaessaan se tekee aina oikein - oli se sitten ennemmin tai myöhemmin. Onneksi suurin osa ratsastajista otti hevosen asiallisesti kiinni ja rauhoitteli sitä esim. pienellä taputuksella. Muutenkin haluan painottaa, että eilen näkyi suurimmaksi osaksi todella siistiä ja hyvää ratsastusta, ja ainakin kuulutusten perusteella puututtiin tuomarin toimesta hyvin mm. liialliseen raipan käyttöön. Kivat kisat, mukavaa ratsastusta, hirmuisesti hienoja poneja ja kuvasaldo koko päivältä reippaasti yli 2000 ! :) Kuvat ovat siis tulossa tänne: susannan.pictures.fi sitten kun saan muokkailtua. Jokaisesta paikan päällä olleesta ponista pitäisi olla edes joku kuva ! (:


Ja sitten eilisestä tähän päivään: aamun huonosta voinnista huolimatta lähdin iltapäivällä tallille, sillä Nuudeli oli pakko liikuttaa ja halusin tehdä sen itse. Menin yläkentällä ja voi arh... ! Juuri kun kehuin, että kenttä oli lanattu ja siitä oli tullut todella hyvä, niin eiköhän sinne oltu viety lisää hiekkaa niin että pohja on nyt melkoisen pehmeä sekä kaiken lisäksi epätasainen... :( Ei siinä pystynyt - tai siis en halunnut - ravata ja laukata kuin keskiympyrällä... En kestä. Huoh... no, tein sitten paljon hommia käynnissä; takaosakäännöksiä takajalkojen aktivoimiseksi ja etuosakäännöksien avulla suoristelua. Laukassa harjoittelin kevyttä istuntaa, mikä oli ilman esteitä siinä mielessä haastavampaa, että Nuutilla ei ollut menohaluja aivan niin hyvin. Onneksi on keksitty raippa, jonka avulla saa takapäätä reippaammaksi - ja toisinaan myös hienosti kohti taivasta =) Ellen olisi ollut jalustimien varassa, niin olisin mitä luultavimmin löytänyt itseni tuon pukin seurauksena maasta. Siinä vaiheessa olisin ehkä ollut onnellinen kentän pehmeydestä... Mutta selässä pysyttiin ja nauratti vain :) Laukkojen jälkeen Nuutti liikkui todella hyvin, ravi tuntui ihan mielettömän kivalta. Tein neliötä, jonka suorilla sivuilla asettelin ulospäin ja suoristusharjoitusta jatkaen menin kulmat melko suoralla hevosella, ulkoavuilla kääntäen ja hieman siinäkin etuosakäännösmäisesti ajatellen. Sitten siirryin menemään vähän pidemmät sivut ravissa ja kulmat + lyhyemmät sivut käynnissä. Siirtymät sujuivat todella hyvin niin ylös- kuin alaskin päin (: Nuuttinen tuli varsin hyvään muotoon jossa se oli aivan tasaisena ja liikkeessä oli loppua kohden yhä enemmän ilmaa alla. Kuvia ei valitettavasti ole, sillä en saanut ketään kuvaamaan :( Mutta ensi viikolla varmaankin tulossa taas tuoreita kuvia, saa nähdä mitä sitä mm. Lauran kanssa keksitään !

Ratsastuksen jälkeen kylmäsin taas Nuuttisen jalat ja vasen etunen näytti jotenkin todella hyvältä ! Nuutilla on kyllä hyvin kuivat jalat yleensä aina, mutta ainakin minun silmääni näytti tänään jotenkin ihan extra hyvältä :) Samalla huomioni kiinnittyi hepan taas pitkäksi kasvaneisiin vuohiskarvoihin, jotka kaipaavat pikaista siistimistä....... sain ne nimittäin pienelle letille eheh. Puolustukseksi on pakko sanoa, että sillä ihan oikeasti kasvavat nuo jalkatupsut tavattoman nopeasti ! Niitä saa olla saksimassa kaiken aikaa. Muualle sitä karvaa ei sitten tulekaan... :D Ajattelin pitää Nuperolla ensiviikolla / seuraavalla jonkun kunnon ehostuspäivän ! Pesen sen kokonaan ja leikkaan vuohiskarvat, harjan sekä hännän :) Sitten vielä kengitys ja hampaiden raspaus kohtapuoliin, niin heppahan on ihan kuin uudesti syntynyt !

Tähän loppuun on vielä ihan pakko riehua siitä kuinka haluan kisoihin... ! Ihan hirmuinen kisakuume, etenkin esteiden kohdalla, kun on kaksi viikonloppua kököttänyt tuolla Laaksolla katselemassa muiden hyppimistä. Jos joku pikku E:n omaava on halukas lähtemään meille kuskiksi (traikku + vetoautokin löytyisi hehe) niin saa ilmoittautua ;) Ei mutta niin. Olisihan tuossa kopissa paikka toisellekin hevoselle, niin voisi jotain kimppakyytejä yrittää mietiskellä........... hmmm. Kyllä minä ihan itsekin meinaan sen pikku E:n ajaa...... kunhan vain saisi aikaiseksi vähän treenailtua ja jostakin ajokokeeseen manuaaliauton ! Olen hieman saamaton, lähinnä ehkä siksi että se käsittelykoe kuulostaa kamalan vaikealta... ! :D Tai siis... se aikaraja... 15min tuntuu hirmu lyhyeltä ajalta tehdä kaikki vaadittu: peruuttaa koppi, irroittaa se, ajaa pois, peruuttaa takaisin kopille ja kiinnittää se? ;o Mutta ei kai se auta kuin lähteä yrittämään vain...

Sofia on muuten lähettänyt minulle niitä hänen päättötyötään varten kuvattuja kuvasia ja olen osan saanut ladattua koneellekin ! Muutamien pakettien kanssa vain tuo lataus jostain syystä tökkii, niin saa nähdä miten käy... ! Mutta yritän uudelleen kaiken aikaa, ehkä onnistuu sitten paremmin kun saan tilaa koneelle. Kunhan saan kaikki nuo tiedostot latailtua niin luvassa on erikoispostaukset kuvauksista ! Tai sellaiset... no, erilaisemmat postaukset, näette sitten...... ! ;) Nuo pari ylempänä olevaa kuvaa ovat siis Laaksolta eilen, muokkasin vain tähän näytille ettei ihan tylsä, kuvaton postaus tulisi. Loppuun vielä tällainen kesäinen otos, jonka nappasin pihalla äsken kotiin tullessani, aurinko laski niin ihanast tuonne taakse... :) Ehkä se kesä sieltä tosiaan vielä tulee, hiljalleen...


torstai 10. toukokuuta 2012

Long time no see !

Kesä tulee, samoin pisamat. Tänään aamulla huomasin, että naamassani on niitä jo ihan liikaa... Joillekin mielestäni oikeasti sopivat, minulle vain eivät ;s Joskus nuorempana yritin hangata niitä pois kynsiviilalla............ kyllä, olin ihan fiksu lapsi.

Fiksu olin myös tänään, kun päätin taas mennä ilman satulaa. Minähän aina vannon, etten enää koskaan niin tee, mutta kun siis unohdin estesatulan kotiin ja ja... koulusatula ei houkutellut :D Se viime perjantain estetunti taisikin olla vikatikki kun muistui tosiaan mieleen estepenkin mukavuus........ tekisi mieli vain painella sen kanssa kaikki päivät. Mutta siis tänään oli kuitenkin tarkoitus vain "köpötellä", niin onnistui ilman satulaa ihan hyvin. Minua harmittaa muuten todella paljon, kun en maanantaina ottanut kameraa mukaan tallille ! Siskollanihan on silloin tunti, eli äiti yleensä katsoo sitä eikä ehdi meitä kuvailemaan, mutta viime maanantaina ponitunti meni maastoon ja äiti tuli hetkeksi katsomaan minun ja Nuutin menoa yläkentälle = olisin voinut tyrkätä kameran hänelle ! Ja siis kun Nuutti vielä liikkui kivasti, äiti sanoi että ravi näytti todella hyvältä, heppa oli ryhdikäs ja polki hyvin alle. Alkuun se ei kyllä ihan niin mukava ollut, mutta onneksi ei ollut ketään näkemässä............. :D

Tänään sisko olisi tullut mukaan kuvailemaan (ainakin hän eilen niin sanoi), jos olisin malttanut odottaa häntä koulusta kotiin mutta en siis malttanut. Hän saa sitten tulla huomenna mikäli haluaa ja jos ei, niin sitten ei :D Keksin kuitenkin laittaa kameran aidan päälle kuvailemaan videota ! Alkuun olin ajatellut laskea Nuudelin hetkeksi irti ja kuvata sitä hetken, mutta koska yläkenttä oli juuri lanattu (whii nyt se on ihan super !) ja toinen puolisko portista otettu tämän takia irti niin ei ihan onnistunut. Nousin siis heti selkään ja työstin heppasta käynnissä jonkun aikaa ennen kuin laitoin videon pyörimään ja otin laukat. Ensimmäinen laukkapätkä oikeaan oli aivan hirveä, Nuutti ei liikkunut mihinkään ! Palasin hetkeksi käyntiin, pistin takapäätä kunnolla nopeaksi ja uutta yritystä. Onnistui huomattavasti paremmin. Laukat kumpaankin suuntaan mentyäni katsoin, että kentän laidalle tuli joku... Ajattelin vain, että okei taas joku täti (sillä niitä käy siellä tiirailemassa aika usein) tuli katselemaan kunnes tajusin että sehän on MADDE ! Tsiisus että tuli tyhmä olo, kun en heti tunnistanut :D Haha. Näimme viimeksi lähes vuosi sitten ?! Kamalaa kun aika juoksee. Mutta Madde oli edelleen sama Madde, sellainen iloinen ja välitön :) Jutskailtiin siinä hetken aikaa, ihan samanlaisissa tunnelmissa kuin monen monta vuotta sitten. Melkein tuli tippa linssiin kun muistelimme niitä "vanhoja hyviä aikoja"... snif ! Meillä oli silloin aina todella hauskaa, voi kultaiset muistot ♥ En sano, etteikö tallilla nykyisin olisi kivaa, mutta se on vähän erilaista. Meillä on todella mukava talliporukka ja hyvä ilmapiiri, mutta ei siellä enää tule vietettyä päiviä aamusta iltaan kuten silloin muinoin. En enää tunne ihmisiä niin hyvin ja tuntuu, että olen "liian vanha"... niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Onneksi on edelleen muutamia "vanhoja tuttuja" maisemissa :) ♥ + Janet oot säki ihan söpö (tai ainakin Jackin hiukset on) ! Tiedän että stalkkaat tätä blogia siellä 24/7 niin ajattelin ilmoittaa =)

Madde ! "Ota musta ja Nuutista kuva" :D ... häiritsee tuo remeli mikä ei ole tuossa lenkissä !

Juu mutta niin ! Madden kanssa siinä juttelimme ja lykkäsin hänelle kameran käteen, niin sain pari kuvaakin sillä nuo videot ovat jokseenkin onnettomia :D En oikein vielä osannut asettaa sitä kameraa kovin hyvin ja niin... Ehkä ensi kerralla ! Sitten kun teemme jotain järkevääkin. Muutamat ravipätkät otettuani kysyin Maddelta josko hän haluaisi hypätä Nuudelin selkään ja sinnehän hän sitten kapusi, vuoden ratsastustauon jälkeen ! ;) Nuuttilainen oli niin kiltti poika ! Madde otti vähän ravia kumpaankin suuntaan ja heppa käyttäytyi hirmu hienosti vaikka olikin alkuun ollut vähän "säpsy". Ratsasteluiden jälkeen Maddekin hämmästeli, että no olipas se rauhallinen kaveri kun oli ajatellut vähän kuumakalleksi :) Se on kyllä todellinen kameleonttiheppa, tarvittaessa maailman kiltein (kuten esim. silloin kun pikkusiskoni on selässä, joskin taluttaja on hyvä olla), mutta saa sen aika hyvin viriteltyäkin, kun oikein rupeaa vaatimaan. Ja no kisoissa ei tarvitse virittelyä lainkaan, kun heppa kuumenee ihan omatoimisesti tarpeeksi jo siitä kisatunnelmasta. Kilttihän se kisapaikallakin on, siis käyttäytyy hyvin maasta käsin ja näin, mutta verkka on vaikea kun tuntuu ettei saa yhtään otetta koko hevoseen. Radalle mennessä se kuumuu kahta kovemmin ja juu, muistan edelleen elävästi yhden kouluratamme Vihdissä........ Eeva vielä rataa ennen sanoi äidille, että "hyvä, sehän näyttää vähän kuumenevan" kun ryhtiä tuli lisää, mutta äiti vähän arvasi että saattaa silloin uupua tuo jarrupuoli... :D No niin teki. Komeasti keskikäynnit jossakin epämääräisessä, hallitsemattomassa laukassa ja muutkin kohdat menivät lähes yhtä nappiin. Arvostelupöytäkirjassa vielä luki loppukommenttina jotakin todella hauskaa siitä kuinka ei ihan ollut touhu hanskassa :D ... ja Nuutti oli radan jälkeen tavalliseen tapaansa niin itseensä tyytyväinen ja tuli ulos maneesista uljaana kuin maailman omistaja =)

Ihanat :)

Ratsasteluiden jälkeen heppa oli kuin rankemminkin hommia tehnyt, silmät puoliummessa ja huuli roikkuen maleksi perässäni kun taluttelin sitä kentällä lopuksi hetken aikaa. Työn raskaan raataja oikein... Pääsi sitten jalkojen kylmäyksen kautta vielä mussuttamaan vihreää :) Hahah on se kyllä vain jotenkin niin huvittava tapaus... kun siitä sitten pyysin sitä nostamaan päänsä ja pois vihreältä, niin tyyppihän oiken suuttui ! Se pomppi sellaisia "loikkia" siinä vieressäni ja kiukutteli kuin pikkulapsi luimien ja turpaansa rypistellen. Huomasi niin selkeästi, että kiukutti kun ei saanut pidemmin herkutella ! Maddekin nauroi, että mikäs sille tuli, selkeästi suuttui jostakin............ :D Nuuttihan ei siis koskaan ihmiseen pahalla koske, että sitä ei todellakaan tarvitse pelätä. Se kunnioittaa hienosti ihan ääntä ja jos sanoo napakasti EI, niin tottelee kyllä aika hyvin. Tuohon tämänpäiväiseen kiukutteluun en jaksanut edes millään lailla reagoida, eli siis ignorasin vain hevosen kunnes se käveli nätisti vierelläni ilman hapannaamastelua. Sitten se sai kehut ja seuraavalla kerralla lähti ruohikolta ihan aurinkoisin mielin (vein siis vielä eri paikkaan syömään) :) Jokin sitä vain nyppi siinä ensimmäisellä kerralla... :D


Olin ilkeä ja kiusasin pikku poikaa paparazzeilemalla kulman takaa kun toinen möllötti vesiboksissa ihmettelemässä :) Tui tui mikä söpöliini ♥

Nuudelin syöteltyäni Madde lähti vielä etsimään Annukkaa, jotta ehtisi tämän kanssa jutella hetken ennen varsinaista lähtöään. Oli kyllä niin ihana nähdä pitkästä aikaa, pitää oikeasti yrittää näkyillä useammin ! Onneksi on kesä edessä ja kaikkea... :) Hoidin siinä sitten Nuutin melko ripeästi pois ja pääsin lähtemään joskus viiden jälkeen. Laaksolla oli tänään aluevalmennukset (este), niin päätin ajaa suoraan sinne katselemaan ja kuvailemaan :) Ehdin kuvaamaan loppua klo 17-18 ryhmästä ja 18-19 sekä 19-20 ryhmät kokonaan. En ole varmaan koskaan kuvannut Laaksolla noin myöhään, aurinkoisella kelillä, sillä säätöjen tekeminen oli paljon hankalampaa kuin muulloin ! Katsomo teki kentälle varjoa ja koko ajan sai olla säätämässä valotusaikoja sun muita kun toiset esteet olivat auringossa ja toiset varjossa. Teki mieli lykätä automaattisäädöille, mutta sinnikkäästi puskin läpi ihan omineni. Kai tuolla nyt ainakin jotain onnistuneita otoksia on... :) Ja vitsi miten terveellistä se on oikeasti katsoa noita valmennuksia sieltä kentän laidalta ! Ihmettelen, ettei enempää porukkaa ole paikan päällä katsomassa, niin hyvä tilaisuus imeä oppia itseensä ! Tuli ihan etuoikeutettu olo ;) Ja edelleen oli Tepolla niin tutun kuuloisia ohjeita kaikille ratsukoille, mm. "voltti" :D Esteen jälkeen voltille jos heppa haluaa kaahata miten sattuu, on tuota minullekin huutanut (nimenomaan huutanut, Teppomaiseen tapaansa) moneen otteeseen kun Nuutti on vain formuloinut pitkin Hakalan tallin maneesia. Ja elävästi muistan sen kun Teppo neuvoi suhteutetun välissä ottamaan kiinni ja kun ei onnistunut niin huusi kovaan ääneen, että "KIINNI !"...... Johan onnistui, kummasti sai lisää habaa kun tuli sellainen "nyt on pakko onnistua" -olo :D

Normaalisti en jotenkin innostu sellaisista "huutavista valmentajista", mutta Teppo on ihan hauska ! Pidin muutenkin hänen teettämistä tehtävistä yms., mutta koimme vain sen valmennuksissa käymisen välillä ongelmalliseksi - etenkin talvella kun piti varata matkoihin vielä enemmän aikaa. Lisäksi tallikavereiden muuton jälkeen ei olisi ollut samaa valmennusporukkaa, eikä ehkä valmennusaikaa niin en tiedä olisiko miten onnistunut. On se huomattavasti helpompaa kun valmentaja tulee kotitallille, vaikka se tuntihinta vähän enemmän sitten olisikin. Ja meillä on ainakin tällä hetkellä valmentajien suhteen asiat todella hyvin !! Eipä ne kai tämän paremmin oikein voisi ollakkaan :)

Ohhoh jalat puutuivat kun kökötin tässä sängyllä jotenkin tyhmästi. Apua olen ihan rampa. Ainiin hihii ! Sain eilen uuden sängyn ! :) Tästä vanhastahan romahti tuo yksi laita + pohja (mitennii oon läski) niin päätettiin sitten heittää mäkeen koko hökötys. Halusin tottumani 120cm levyisen sijasta ottaa 90cm, jotta huoneeseen jäisi enemmän tilaa vaikka nyt tarkemmin ajateltuna... mihin minä lisää sitä tilaa tarvitsen...... :D Saa nähdä osaanko nukkua niin kapeassa sängyssä. Voisin napata jotain kuvaa huoneestani kunhan saan siivottua, heitettyä tämän vanhan pois ja laitettua uuden paikoilleen :) Mutta nyt painun nukkumaan, olen niin poikki (tuhma Essi taas valvottaa) ! Huomenna rupean laittelemaan noita aluevalmennuskuvia ja nehän tulevat sitten tuonne kuvasivuilleni osoitteeseen susannan.pictures.fi samaten kuin viime viikonlopun kisakuvatkin ! Öitä nasut :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Still laughing !

Eilen väsymys, tänään tuplaväsymys... :D Oli puuhakas ja hauska viikonloppu Laaksolla, superhyvässä seurassa (kamerani lasken myös tähän, pus pus) ja oli kiva tänäänkin nähdä tuttuja hyppimässä :) Kuvailin enemmän kuin eilen, periaatteessa olisin varmaan voinut kuvata koko ajan, mutta muistikorteiltani loppui tila kun niillä on edelleen noita vanhoja kuvia, mitkä eivät koneelle ole mahtuneet... elän nyt suuresti toivossa, että se kovo saapuu huomenna / ylihuomenna................ ei tästä muuten mitään tule, hommat seisoo ja meinaan koneeni ohessa itsekin räjähtää ketutuksesta ! Olen niin pahoillani kaikkien niiden puolesta, joille en ole saanut toimitettua erinäisiä tekeleitä tästä johtuen... ;s Mutta juu kun tosiaan tilasin sen 1000GB niin tuli vain todella merkittävästi halvemmaksi näin... seuraavaksi pitää osata ennakoida paremmin ja laittaa tilaus matkaan jo kun ulkoinen on vasta puolillaan, ehkä sitten sujuu?

Juup, onneksi Laura on ihana ja lainasi minulle omaa muistikorttiaan niin että sain Roosankin radan kuvattua + otettua yhden suorituksen videolle Johannan pyynnöstä. Tänään oli huomattavasti eilistä lämpimämpi päivä, ainakin sillon aamupäivällä kun paistoi aurinko. Siinä kentän laidalla oli todella kuuma, ylhäällä katsomossa tietysti vähän kylmempi. Loppua kohden rupesi taas viilenemään, mutta onneksi kisat loppuivat tänään huomattavasti eilistä aikaisemmin. Vähän tässä on taas paikat kipeinä, tuosta seisomisesta lähinnä selkä ja siitä perjantaisesta estetreenistä tänään jalat eilistäkin enemmän....... :D Pitänee hieman ruveta treenailemaan taas tuota kevyttä istuntaa, ja menemään estepenkillä ! Ah miten mukava se onkaan, olin ihan unohtanut ♥ ... huomenna katselen vähän tulevia estekisoja......... ;) Ihan jotain pikkukisoja näin alkuun, katsoo sitten lähteekö sujumaan. Ainiin ää minun piti tänään kysyä Johannalta seuraavasta tunnista mutta unohdin !! Wääh no pitää tässä nyt katsella :)


Sori tämä teksti on varmaan ihan järkyttävän sekavaa, mutta olen niin umpiväsynyt etten yksinkertaisesti jaksa kauheasti ajatella, kirjoitan vain... :D Ömm, kisat tosiaan loppuivat tänään joskus... ? milloinkohan se olikaan. Apua en muista yhtään ?! Joskus iltapäivällä, kolmen maissa olisiko? Voin olla kovinkin väärässä mutta ihansama ! ... aloimme purkamaan ständiä siinä ennen viimeisen luokan toista kierrosta ja meni mielestäni aika sukkelasti, oli meitä tosin neljä siinä puuhailemassakin. Ah olemme Essin kanssa niin samiksia kaikessa, tänäänkin paukuttelimme kumpikin päätämme siihen vaatetelineeseen....... haha :D Stadioni hiljeni todella nopsakasti sitten viimeisen palkintojenjaon ja vauhdikkaan kunniakierroksen jälkeen, ratakin purettiin silmänräpäyksessä. Kotiin ajaessani olin niin unessa, piti käydä tankkaamassakin mutten vain jaksanut. Ajattelin mennä kotona suoraan nukkumaan, mutta tähän koneellehan minä vain jumituin... ja äiti huutaa tuolla, että tule tiskaamaan -.- lempipuuhaani........

Nuudeli sai tänään ansaitun lepopäivän, en varmaan olisi enää jaksanut tallille lähteä... Huomenna liikuttelen sen todella kevyesti eteen alas ja muutenkin pidämme nyt pari rennompaa palautumispäivää rankempien liikutusten jälkeen. Olin kyllä todella iloinen siitä, että Nuutti liikkui eilen edellispäivän estetreenistä huolimatta todella letkeästi eikä ollut kuin ravissa alkuun hieman hitaan oloinen takaa. Kun ei ole pitkään aikaan varsinaisesti hypätty niin jo tuollainen erilainen, normaalista poikkeava puuhailu laittaa lihakset koetukselle. Mutta kyllä tämä tästä vielä ;) Eilisistä rataharkoista muuten sen verran, ettää... näin yön yli nukuttuani en ole enää niin kamalan pettynyt. Tai siis olenhan minä vähän ja harmittelen edelleen tyhmiä virheitä sekä sitä, etten skarpannut itse, mutta jäi kuitenkin hyvä mieli niistä onnistuneista hetkistä. Jos se kielellä pelleily olisi jäänyt pois, rata olisi varmasti ollut huomattavasti tasaisempi tehtävienkin osalta mutta juu I know, olisi vain pitänyt laittaa takapäätä ravissa aktiivisemmaksi. Hevonen olisi luultavasti melko vaivattomastikin asettunut tasaiselle tuelle kun vain olisin saanut sen sujuvaksi pohkeen eteen siinäkin. Mutta joo, aina se on yksi rata lisää alle, kyllä tämä tästä varmasti lähtee sujumaan :) Positiivinen asenne vain matkassa niin hyvä tulee ! Tässä näytillä nämä Lauran ottamat kuvat kun sain niistä nuo muutamat sille C levylle muokattaviksi :) Kiitos vielä !


Minulta on muuten muutamaan otteeseen kysytty, että mitä blogeja oikein luen :D Luen aika monia, toisia säännöllisemmin, toisia epäsäännöllisemmin. Voisin vaikka johonkin postaukseen joku päivä vähän linkitellä omia suosikkejani ja kertoa miksi niistä pidän :) ... voi tulla pitkä lista ! Juuuu mutta nyt juoksentelen katsomaan Koston ja syömään lettusia ! Nammm. Sitten nukkumaan, hyvä kun pysyn hereillä tälläkään hetkellä... :D Moro !