sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Apinamiehen matkassa

Ei liene epäselvää kuka tämä apinamies oikein on...... Voisin melkein vannoa Nuutin löytäneen jostakin nuoruudenlähteen, sillä vanhenemisen sijasta se tuntuu päivä päivältä kasvavan vain ja ainoastaan kohti kuritonta kakaruutta.

Meillä oli viikottainen koulutuntimme normaalista poiketen eilisaamuna ja heti ensimmäisenä valmentajamme kysyi: "onko Nuutti ollut villi?". En tiedä oliko hän vakoillut meidän puuhiamme puun takana (kenties pensaaksi naamioituneena) tai vaihtoehtoisesti kuullut erittäin onnistuneista ratsastuksistamme muuta kautta, mutta jouduin tosiaan myöntämään menon olleen välillä hieman turhan pirteää. Eikä siis sillä, etteikö innokas mieli olisi ainoastaan positiivinen asia, mutta kyllä se hallintakin olisi ihan kiva...

"Kehtaakin haukkua apinaksi ! Itsehän se siltä enemmän näyttää". Tuoreiden ratsastuskuvien uupuessa kuvituskuvaa parin viikon takaa.

Tunti kuitenkin sujui vallan mainiosti. Nuutti liikkui Eevan sanojen mukaan jälleen varsin freesisti, eikä minkäänlaista pienintäkään jäykkyyttä ilmennyt edes alkuverkan aikana. Tunne oli selkäänkin sellainen, että liike vei sopivasti eteen, mutta myös samalla energialla ylös. Treenasimme reilun viikon päässä häämöttäviä kisoja varten radanosia ja hioimme etenkin ko. ohjelmassa vasemman laukan jälkeen lävistäjän päässä odottavaa siirtymistä käyntiin. Nuutilla on paha tapa lähteä lävistäjille vähän omin luvin ja koska tunnetustihan sellaisen jo valmiiksi kädellä makaavan hevosen siirtäminen käyntiin ei ole maailman kauneinta katseltavaa, jouduttiin toistoja tekemään useampia. Lopuksi saimme kuitenkin aikaiseksi pari suhteellisen hallittua siirtymää laukasta aivan suoraan käyntiin, joten pitänee toivoa Nuutin muistavan kisaradalla sen että nämä ovat ne mitkä tuovat kiitoksen. Porkkanan makuisen kiitoksen. Koska lahjominen kannattaa aina.

Myös oikean kierroksen laukkaohjelman läpi ratsastettuani annoin Nuutille mojovat taputukset (kyllä, läiskin niin että koko maneesi kaikui. Eiku...) ja siirryin Eevan kehujen saattelemana ravailemaan loppuraveja. Yksi kierros taisi mennä ongelmitta, kunnes Nuutti riehaantui. Otti ja lähti, ihan pokkana. Pukitellen ja päätään villinä puolelta toiselle viuhtoen. Ratti ja jarrut eivät ennen toisessa päässä maneesia vastaan tullutta seinää toimineet lainkaan, mutta voi miten mua nauratti. Ei kai siinä oikein muutakaan voi, kun vanha pappa kohta 18 v. vähän innostuu..... !

Kevyt tunnin alkuverkka siis, ja Nuutti oli sitä mieltä että hänhän vasta pääsi vauhtiin. Eevakin naureskeli että ei voi olla totta mikä villihevonen se on edelleen. Ihan kunnon apinamies. Tunnin jälkeen käytiin Ronjan kanssa vielä loppukäynneillä maastossa, mikä ei sitten siinä kotiin päin käännyttäessä tuntunutkaan enää kovin loistavalta idealta. Ensimmäisessä hetkessä mulla oli allani täysin rauhallisen oloinen hevonen, seuraavassa tasajalkaloikkaa pomppiva muuli. Nuutti osaa niin hyvin tempaista oikein kunnolla ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Tai ehkä se varoitus tulee sekunnin sadasosa ennen lähtölaukausta, mikä luonnollisesti on onnettoman hitaalle ihmisolennolle hitusen liian pieni aika asioiden tiedostamiseen saatika niihin reagoimiseen.

Kakkua en kuitenkaan (ainakaan vielä...) joudu leipomaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Sillä mun taidot keittiössä ovat, noh... olemattomat? En kuitenkaan nuolaise ennen kuin tipahtaa, joten kakkureseptit -kirja saa edelleen säilyttää paikkansa hyllyssä. Vakavasti puhuen toivon kuitenkin Nuutin hieman ennen seuraavaa viikonloppua rauhoittuvan, sillä mahaplätsi valkoisen aitojen sisäpuolelle ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta ajatukselta.

"Kuulosti tai ei, minä saatan tehdä ihan mitä vaan !!"

Eeva ohjeistikin liikuttamaan hevosen pari päivää ennen kisoja ihan kunnolla, eli ei mitään höntsäilyä loppuviikolle. Nuuttihan liikkuu muutenkin tällä hetkellä jopa - ainakin meidän mittapuullamme - melko ns. "tavoitteellisella ohjelmalla" (viikossa yksi tai ihan korkeintaan kaksi käyntivapaata joka kuitenkin usein on mm. reipas maastolenkki metsäpolkuja sekä mäkiä hyödyntäen, ja 5-6 kertaa liikutaan eri tavoin kaikissa askellajeissa töitä tehden), mutta nyt perjantaille sattui omista kiireistäni johtuen suunnittelemaani kevyempi päivä ja kun hepalla muutenkin on menossa hyvin tyypillinen, talven kynnyksellä heräävä "pönttöpääkausi", niin... voidaan laskea 1+1.

Pitää pistää Nuutti taas joku päivä purkamaan liiat energiat irtona kentälle tai maneesiin (se kuuntelee tosi hyvin mikäli pyytää rauhoittumaan eli meno ei koskaan pääse päättömäksi) ja lähteä sitten maastoon riehumaan. "Kunnon maastoilu" (käyntilenkkiä ollaan tehty) on vähän jäänyt kun en ole viitsinyt pilkkopimeällä metsään lähteä. Tulisipa jo lumet niin näkisikin jotain... !

"Joo meisi haluu pellolle heittää äipän hankeen !"

"Sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään apinamies !" ... niin ja mielellään myös pois sieltä.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Muutama juttunen ! ... sekä sekalaista höpinää

Heissulivei taas, mitä kuuluu? Mulla on ollut aika tohina päällä enkä ole juuri blogin pariin taas ehtinyt... Jos en onnistu aktivoitumaan ensi kuussa, niin siinäpä mulle sitten hyvä uudenvuodenlupaus ! Syksyltä ja kesältäkin on vaikka millä mitalla julkaisematonta kuvamateriaalia, mutta en saa ikinä muokatuksi ja ladotuksi esille. Mulla on jo jonkin aikaa ollut pieni hinku aloittaa blogin suhteen tavallaan puhtaalta pöydältä, mutta vanhojen postausten postaminen tuntuu vähän tylsältä - uuden blogin kyhäämisestä puhumattakaan. Ehkä uusi vuosi siis voisi toimia uutena alkuna...? Tammikuulle (jolloin siis toivottavasti on lunta...) olen ainakin jo alustavasti buukkaillut muutamia taitavia kuvaajia, ja ihan suorastaan innosta puhkuen odotan mitä tulevalla talvella on meille annettavanaan !

Joulukalenteria ei blogissani valitettavasti tänäkään vuonna ole, sillä sen tekemiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Olen toisinaan ihan järjetön perfektionisti, enkä halua tehdä jotain vähän vasemmalla kädellä vain koska muutkin tekevät. Ensi vuoden tavoitteeksi voisin siis ottaa kalenterinkin. Jos aloitan suunnittelun jo nyt, niin ehkä mä sitten ehdin... !

Nuutin kanssa ollaan nyt treenattu reilun viikon päästä oleviin seuranmestaruuksiin ja pakko myöntää että jänskättää jo ihan sikana... Toivon sydämeni pohjasta että meidän vire jatkuu edelleen, sillä mestaruusskabat ovat aina, joka ikinen vuosi, syystä tai toisesta jääneet välistä... Ja sekös on harmittanut. Nämä ovat kuitenkin meidän tallillamme "se hieman isompi kisa", joten kerrankin jos onnistaisi...... Sormet ristiin koko konkkaronkka !


"Mamii anna namii !". Nuutti - kerjäläisten kuningas - on sitä mieltä että ansaitsee vähän karkkipalkkaa hyvin menneistä treeneistä.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Toivotaan myös, että löytäisin yhden kadonneen muistikorttini. Se nimittäin pitää sisällään matskua Nuutista irtona kentällä muutaman viikon takaa, ja haluaisin jakaa parhaimmat otokset teidän kanssanne. Miten musta ihan oikeasti tuntuu siltä, että meidän tavarat kävelee täällä omineen ympäriinsä? Olen ihan varma paikasta johon muistikorttini laitoin, mutta siellä se ei vain ole. Ottanut aivan taatusti jalat alleen, ilkimys. Ovatko teidän tavaranne yhtä kurittomia?

Tässä postauksessa ei taas ole päätä eikä häntää, mutta yritän heti huomenissa päästä postailemaan hieman selkeämmän ajatuksen kanssa ! Välillä on vaan pakko saada höpöteltyä turhuuksia. Olette kyllä ihania kun jaksatte mua kaikesta huolimatta - ja juuri sen vuoksi mulla ihan kamalan huono omatunto tästä laiskasta bloggaamisestani onkin ! Olisipa se kuulkaas helppoa olla joku meren pohjassa asustava limanuljaska, tai vaikkapa meduusa - siinähän sitten miettisi miten elämänsä aikatauluttaa kun ei tarvitse edes kadonneilla sukilla olematonta päätään vaivata.

Yksin pieni info vielä tähän loppuun: Hippolan joulukalenteri on avattu ! Uusi Hippola avataan 25.12., mutta jouluaattoon saakka arvotaan sivustolle rekisteröityneiden kesken päivittäin erilaisia makeita tuotteita sekä palveluita. Pääpalkintona luukussa 24 pilkottaa Karolina Liuksialan ja Nipsu Porthan-Broddellin yksityisvalmennukset !

Tämä toimii myös puhelimella todella hyvin !

Ei siis muuta kuin kipin kapin rekisteröitymään :) Samalla voit halutessasi lisätä mukaan oman hevosaiheisen blogisi, jolloin postauksesi saattavat uuden Hippolan avauduttua päätyä etusivulle kaiken kansan klikkailtavaksi ! Mitäs pidätte?

   * * *

P.S. Mulla olisi myynnissä kolme lippua Enrique Iglesiaksen keikalle 10.12. Helsinkiin, Hartwall Areenalle ! Ostakaa joku, koska me ei kavereiden kanssa päästä :( Paikat alakatsomossa (hyvä kuvauspaikka vink vink) ja hinta 65 € kipale / tarjous. Mulle voi laittaa viestiä sähköpostitse (susanna.niemi@live.fi), tai facebookin puolella, josta mun profiilin löytää tätä linkkiä seuraamalla !  Liput ovat löytäneet uuden omistajan !

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kangilla

Muutama postaus sitten mainitsin kuinka rupeamme Nuutin kanssa jälleen treenaamaan kangilla kohti helpon A:n ratoja. Seuraavana päivänä sähköpostissani oli viesti, joka sisälsi kysymyksen: "miksi menet kangilla kun Nuutti näyttää toimivan varusteittakin?".


Ensinnäkin toivon, että kukaan ei käytä kankikuolainta vain koska hevonen ei muulla toimi. Ne eivät missään nimessä ole oikotie onneen (vaikka kavereiden kanssa saatamme näin vitsaillakin), sillä näennäinen yhteisymmärrys tuskin koskaan on se mitä todellisuudessa tavoitellaan.

Itse kysymykseen voisin vastata yksinkertaisesti: "koska on pakko". Eihän kukaan mua siihen tietenkään ase ohimolla pakota, mutta koska haluan uskoa vielä tulevaisuudessa kilpailevani tasolla helppo A+, on kyseisen kuolaimen kanssa opeteltava ratsastamaan - vaativissa ne kun ovat pakolliset. Ja kukapa olisikaan tähän hommaan tässä vaiheessa parempi opetusmestari kuin itse herkkispoika Nuudelinuu? Se ei nimittäin liiku askeltakaan mikäli ohjan päässä on kova tai kuollut käsi ja ilmoittaa varsin selkeästi pienemmistäkin virheistä.

Tässä valmistaudumme suorittamaan siirtymisen käyntiin ja nenä valahtaa hieman liian alas. Painoa pitäisi saada enemmän takaosalle ja etuosaa ylös myös alaspän tehtävissä siirtymisissä.

En muista kuinka pitkä tauko meillä ehti kangista tässä välillä olla (varmaan lähemmäs pari vuotta...?), mutta ensimmäisen, hieman takkuillen sujuneen tunnin jälkeen olemme päässeet samalle aaltopituudelle ihan mukavasti. Ainakin suurimmaksi osaksi. Sopivan työskentelymuodon kanssa on vähän hakemista, mutta muuten näyttää kuulemma huomattavasti paremmalta kuin ennen. Koko paketti on jollakin tapaa rennompi, mutta samalla kuitenkin aktiivinen. Kokoamiseen tarvitaan vielä lisää voimaa, joskin laukasta ollaan kyllä kehuakin saatu. Se rullaa taas astetta paremmin ja puolierot pienenevät jatkuvasti.

Mitään ei kuitenkaan ilmaiseksi tipu (ylläri...) ja Nuutti vaatii multa kankien kanssa ihan tauotonta, sadantuhannen prosentin keskittymistä. Ilman sitä mulla on hyvin äkkiä allani sellainen drama queen, että oksat pois. Välillä tekisi kesken kaiken mieli viskoa ohjat käsistään ja kaivautua maneesin hiekan läpi Kiinaan kun olo on niin tavattoman riittämätön. Ja sitten - ihan yhtäkkiä - tulee kaksi ohikiitävää sekuntia kestävä hetki kun paikalla ovat samaan aikaan kaverukset nimeltään keveysenergia ja elastisuus. Silloin eivät pysy poissa myöskään riemu ja sen merkiksi kuskin naamatauluun leviävä hymy. Tiedättekö te muka mitään parempaa?


Kaikista kuvista kiitokset siskolleni Jonnalle !
Eikös olekin aika hieno pieni (pullea) seniorihevonen?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Tilannepäivitystä naksuilun suhteen

Hui sentään, olen meinannut unohtaa meidän naksuiluharrastuksemme täällä blogin puolella ihan kokonaan ! Ensimmäisen postauksen jälkeen lupasin päivitellä teille Nuutin edistymistä, joten nyt taitaa olla korkea aika kertoilla vähän missä tällä hetkellä mennään.


En osaa yhtään sanoa kuinka monta harjoituskertaa meillä nyt on takana, sillä ihan joka viikko emme ole Lindan kanssa ehtineet harrastuksen parissa näkemään - kahden ihmisen aikataulun sekä hevosen viikko-ohjelman yhteen sovittaminen kun ei aina ole ihan simppeli juttu. Yksin en halua ainakaan vielä tätä tehdä, sillä toisen (naksutuskoulutuksen suhteen kokeneemman) näkemys asioista on taatusti merkittävässä roolissa Nuutin nopean kehittymisen suhteen, enkä halua sekoittaa pakkaa omalla sähläämiselläni.

Pullotempun kanssa olemme päässeet etenemään jo melko pitkälle. Nuuttihan oppi pullon kaatamisen todella nopeasti, eikä ongelmia kahden tai kolmenkaan kanssa ilmennyt. Pulleroiden etäisyyttä hevosesta sekä toisistaan pystyttiin jo toisena naksuilupäivänä lisäämään ja tämän jälkeen siirryttiin opettelemaan vihjesanaa "pullo". Välissä jätimme pullot parilla kerralla kokonaan talliin ja treenasimme alkeita muutaman muun tempun kanssa, mutta viimeksi päätimme lisätä hevosen bravuuriin hieman vaikeusastetta.

Ennen maan tasalla kaadettavana olleet pullot siirtyivät siis korkeammalle. Tässä vaiheessa otettiin mukaan hetkellisesti tuttu ja turvallinen naksutin, sillä tempun vaativuuden lisääntyessä pelkäsin vihjesanan olevan tavallaan "liian vähän" ja sekoittavan hevosta. Ensin yritimme saada Nuutin kaatamaan kohteet aidan tolpalta, mutta hevonen ei suostunut siihen millään. Se oli kiinnostunut kyllä, mutta kosketus jäi uupumaan vaikka pullon korkin päälle pistettiin porkkana (!). Kentän aidan alemmalta lankulta kaato onnistui, mutta tolppa ja ylempi lankku olivat ihan nou nou. Pähkäilimme aikamme mistä moinen oikein voisi johtua, kunnes tajusin; Nuuttihan on varmaan elämässään kerran jos toisenkin saanut liian läheistä tuttavuutta tarhan aitaan tehdessään pinen tällin. Sähköiskun. Hevonen ilmeisesti siis varoi tämän vuoksi. Näin ollen päätimme raahata kentälle muutaman kavaletti-sokeripalan ja siirtää pullon (teimme siis tosiaan ensin yhden kanssa) sen päälle.


Eli kun Nuutti kaatoi pullon sokeripalan päältä, tuli naks ja nami. Muutaman toiston jälkeen kasattiin päällekkäin kaksi sokeripalaa, jolloin pullo nousi kaadettavaksi lähes aidan korkeudelle. Ongelmia ei ilmennyt, joten aiemman epäonnistumisen syyn täytyi tosiaan olla aidassa. Onnistumisten jälkeen lisättiin kuvioihin ensin toinen pullo yhden sokeripalan päälle, sitten vielä lopuksi kolmas maan tasalle. Kahden pullon kanssa Nuutti pysyi laskuissa mukana ja kaatoi suurella itsevarmuudella molemmat, mutta kolmen kanssa se meni välillä sekaisin ja havitteli namia vaikka yksi oli kaatamatta. Yleensä näin tapahtui silloin kun se aloitti keskimmäisestä pullosta. Lopuksi saatiin kuitenkin pari todella hyvää onnistumista ja myös naksutin voitiin jälleen jättää pois.


Parhaasta onnistumisesta ei valitettavasti ole videota ja näidenkin laatu meni taas ihan puuroksi, mutta hei ! Sentään äänet ovat mukana tällä kertaa. Antakaa siis anteeksi kiljumiseni...... :D




Muista tempuista ei valitettavasti ole videomateriaalia, mutta yritän muistaa napata seuraavilla kerroilla. Olemme aloitelleet mm. temppuja "tassu", kumarrus ja noutaminen. Tassussa meillä on tarkoituksenamme saada Nuutti nostamaan jalkansa ja laskemaan sen esimerkiksi edessään olevan hiirimaton päälle. Hevonen tajuaa paremmin että nimenomaan jalan ojennus on se mitä tempussa haetaan, kun kosketus mattoon tuo sille palkinnon. Myöhemmin matto jätetään naksun tavoin kokonaan pois.

Kumarruksesta voisin kertoa enemmän kunhan päästään vähän pidemmälle. Ensin pitäisi nimittäin saada kosketuskeppi jälleen paremmin haltuun, jotta sen voi viedä mahan alle niin että Nuutti haluaa palkinnon toivossa sitä tavoitella - samalla kumartaen. Voi olla, että koetamme seuraavaksi ottaa mukaan myös raipan (tms.), jotta pystyn homman edistyessä ottamaan hevoseen etäisyyttä, mutta kuitenkin neuvomaan sitä tarvittaessa pienellä kosketuksella. Haluan vielä painottaa, että meille raippa ei missään nimessä ole ikävä väline.

Tässä vaiheessa alkoi hämärtää, joten loput kuvat ovat hieman pimeitä ja värittömiä.

Noutaminen on temppuna sellainen, mitä en pahemmin ole koirien kanssa edes miettinyt. Suurin osa huiskahännistä suorastaan janoaa kyseistä puuhaa, ja ne myös yleisesti ottaen yhdistävät tiettyihin esineisiin liitetyt vihjesanat varsin helposti. Meillä esimerkiksi Vertti osaa noutaa pallon, kun sille sanoo "pallo". Se rupeaa saman tien etsimään, eikä luovuta ennen kuin löytää oikean kohteen. Hevonen on eläimenä hieman erilainen, se ei omista samanlaista viettiä. Nuutti kuitenkin on luonteeltaan erittäin utelias ja kaiken lisäksi vielä perso herkuille, joten uskon siitä vielä kuoriutuvan ihan kelvollinen noutaja... ;) Tarkoituksenamme on löytää esineitä jotka herättävät hevosen kiinnostuksen mahdollisimman vahvasti (tähän mennessä paras on ollut muovipurkki) ja palkita sitä sitten niiden räpläämisestä sekä nostamisesta. Vähitellen opetetaan, että kun esineen toimittaa ihmiselle, tulee palkkio. Tästäkin juttelen lisää kunhan tempun kanssa etenemme... !


Mikäli olen mielestänne unohtanut jotakin oleellista tai kenties onnistunut herättämään muita kysymyksiä naksutinkoulutukseen liittyen, niin laitelkaa ihmeessä kommenttia ! Vastailen enemmän kuin mielelläni - joko kommenttikentän tai kokonaan oman postauksen puolella :) Hyvää alkanutta viikkoa kaikille !

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kuvahelmiä vuosien takaa

Kuten edellisessä postauksessa jo ehdinkin mainita, löysi äitini siivotessaan vanhan muistikortin suunnilleen viiden vuoden takaisine kuvineen. Arvatkaa vain kuka nauroi ja itki vuorotellen niitä selatessaan, voi kultaiset muistot. Nuutistakin löytyi jonkin verran otoksia, ja niistä laitoin tähän julkaisukelpoisimmat. Lisäksi lisäsin joukkoon vielä pari irc-galleriasta kopioimaani otosta vuosilta 2008-2010. Näitä en muistaakseni ole täällä aiemmin julkaissut. Vanhojen kuvien katselu on mun mielestä aina yhtä hauskaa, ja samalla jollakin tapaa haikeaa. Niin monet asiat ovat vuosien varrella muuttuneet ja niin moniin hetkiin haluaisin takaisin. Silti olen onnellinen siitä, että olemme tässä tänään. Juuri tässä, juuri siinä missä pitääkin. Pelottomina matkalla kohti uutta huomista.

 

Voi kaunista toipilaspoikaa 2008... Kun kävelylenkit tehtiin selästä käsin olivat gramaanit mukana "hätäjarruna".
Hyvin usein meidän retkemme näyttivät tältä (ja taitavat näyttää edelleen, eh...). Tässä ollaan sentään jo riimun kanssa liikenteessä, joten pahimmista riehulivaiheista ollaan selvitty.
Minnehän toi lippis on kadonnut...?
Nuutti ja Nuutin söpö vaaleansininen riimu, jonka se tuhosi parissa päivässä. Niskassa ollut pehmuste oli silppua muutamassa tunnissa...
Joku taisi taas vaihteeksi karata...........
Ensimmäinen kesä laitumella ja joku oli pikkusen onskana !
Nuutti nakupellenä äidin kanssa kisoissa vuonna nakki.
Ja ruusuke kotiin tottakai ! Huomaattehan muuten kuinka taitava kuvaaja olen ollut ihan alusta alkaen.....
Pusipusi maailman rakkain. Joskus mullakin oli paksut hiukset.....
Sisko 7 v. truu esteratsastaja.
Mitä sitä turhaan zoomailemaan kyllä se sieltä kohta laukkaa lähemmäs.
Ensimmäinen kesä ilman klinikkavierailuita, viimein treenikunnossa.
Ja tältä se meno sitten näytti. Kuka valehteli että on ihan ok jos osallistutaan kisoihin ?! No, pakko kai se on jostain lähteä.
"Jahuu mami, onks sul karkkia !"
Ryhdikäs ratsukko.
Nuutin mielestä ohjelmassa ei tänään ollut irtona juoksemista vaan pieni brunssi ihanassa aamuauringossa.
Ja perus meininki esteillä, kuski suu pyöreänä kun heppa hoitaa. Tässä tultiin kyllä niin pohjaan kuin esteelle vain voi tulla.

Haluatteko nähdä enemmänkin tätä vanhaa materiaalia?
Uskoisin julkaisematonta löytyvän vielä jonkun verran...

tiistai 11. marraskuuta 2014

Mitä kuuluu kukkuluuruu

Jahas, missähän se talvi oikein luuraa. Kaverit pohjoisnavalta (tai jostain muualta missä on lunta) laittelevat pakkasessa huurtuneiden linssien läpi kuvattua materiaalia pitkin feisbuukkia ja täällä etelässä elellään kuravellin keskellä. Kävin viime torstaina vaihtamassa mun autoon renkaatkin. Tai siis, vaihdattamassa. Yritin ensin itse, mutta eihän siitä mitään tullut kun jo tunkin irroittaminen takaluukun telineestä aiheutti pienen hermoromahduksen. Piti siis nöyrtyä, pakata renkaat kyytiin ja ajella läheiselle huoltamolle jonottamaan. Siellä oli muutama muukin hädissään joka vuosi yhtä yllättäen saapuvan ensilumen liukastamista ajoradoista......

Pakollinen "siinä se nyt killuu" -kuva.

Ja seuraavana päivänä se illan mittaan loskaksi muuttunut möhnä oli enää muisto vain. Mikä oli kyllä siinä vaiheessa ihan hyvä juttu, sillä mun hokit eivät menneet Nuutin poposiin. Ähersin ja puhersin kunnes tallikaveri kysyi, että niin siis ovathan sun nastat oikean kokoiset. Ai hä? Onko niitä erilaisia? Jumankiuta. Hankalaahan se varmaan on 10 millistä siihen 8mm reikään änkeä..................... Mikkelissä viikonlopun yli luuhatessani kävimme sitten Anniinan kanssa hokkiostoksilla ja nyt ovat oikean kokoiset odottamassa lunta ja pakkasia. Siellä Mikkelin mailla molempia oli jo, ja saisivat kyllä tulla pian tännekin.

Hokeista puheenollen mietin tässä pidänkö Nuutin läpi talven viime vuoden tavoin ainoastaan kantahokeissa vai mitä oikein teen. Maneesissa sulalla pohjalla tuuppaillessa neljä hokkia kuitenkin jarruttavat liikettä melkoisesti, mutta reippaammat maastolenkit kaiketi vaatisivat enemmän pitoa kuin mitä kantahokit antavat. Sellaisia nimittäin haluaisin tänä vuonna painella oikein kaikkien edellisten edestä, kun mopo viimeinkin on ainakin suurimman osan ajasta jotenkuten hanskassa. Hmm hmm... Miten te tapaatte omat hevosenne hokittaa?

Melkoiseksi pikapostaukseksi menee nyt, mutta pakko päästä nukkumaan... Nuutin kuulumiset kaikessa lyhykäisyydessään siis: liike on ollut oikein hyvää ja etenkin raviin ollaan saatu mukavasti terävyyttä, mutta samalla kuitenkin myös tiettyä viivettä. Jes ! Torstaina meillä oli jälleen parin viikon tauon jälkeen koulutunti, joka tuntui tällä kertaa kestävän huomattavasti kauemmin kuin normaalisti. Ei siksi, ettäkö meillä olisi mitenkään järisyttävän huonosti mennyt, vaan siksi, että ajatuksia heräsi niin monenlaisia. Niitä on todella vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän kuitenkin hieman myöhemmin omassa postauksessaan. Nuutti oli joka tapauksessa oikein hyvä, ja esimerkiksi raviväistöt olivat ehkä meidän parhaimpiamme ikinä. Ne varmaan tulivat mukaan kuvioihin niin äkkiä kaiken muun hinkkaamisen lomassa, ettei Nuutti tavalliseen tapaansa ehtinyt mulle siinä suuttumaan... ;)

Tänään ratsastelin heppasen maneesissa rentsisti ilman satulaa ja sisko otti ennen tuntiaan meistä muutaman kuvan. 

Huomenna pidetään ennen kranio-opiskeluita joku ulkoilutuokio ja torstaina on taas koulutunti. Voisimme kuulemma kangetkin kaivaa käyttöön mikäli vielä niille helppo A radoille mielimme... iik. Mitähän muuta mun vielä piti sanoa? Ai juu, arvatkaas mitä äiti yhtenä päivänä löysi ! No vanhan muistikortin, mistä löytyi ikivanhoja kuvia mm. Nuutista. Meinasin ruveta itkemään. Laittelen näitä esille varmaankin seuraavaan postaukseen, joten stay tuned. Nyt katoan unten maille, moi !

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Nuutti ja Aada esteillä

Maanantaina oli viimein se päivä, kun saimme Aadan kanssa aikataulumme sopimaan ja pääsimme toteuttamaan jo hyvän aikaa puheissa olleen kuvion: Nuutti + Aada + esteet. Olin tästä melko innoissani - samoin kuin se Nuudeli, joka edeltävänä yönä unikuvissani kirmasi. Helsingin Jäähallin verryttelyalueella, juoksutusliinassa, valmistautumassa World Cuppiin. Aada oli nukkunut pommiin ja olin vaarassa joutua itse selkään, kunnes... ! Herätyskello soi ja palautti todellisuuteen. Huh, kaikki kunnossa, nou hätä. Melkoisia painajaisia sitä joutuukin välillä vaarallisessa tiedottomuuden tilassa katselemaan........

Kasasimme Aadan kanssa maneesiin pienen, viiden esteen radan, johon kuului kentän toisella pitkällä sivulla ollut suhteutettu pysty - okseri (ensin n. 17,5m etäisyydellä, sittemmin hieman pidennettynä viidelle askeleelle), diagonaalille sijoitettu pysty, jolta pääsi neljällä / viidellä suoran suhteutetun pystylle, sekä toisella pitkällä sivulla yhden laukan sarja kavaletti - okseri. Aadan viimeistellessä rataa nousin Nuutin selkään tunnustelemaan sen liikkumista (hysteerinenkö...) ja verryttelemään hieman. Itsehän tosiaan olen yli viikon verran ollut ihan kamalassa räkätaudissa enkä oikein vieläkään ole kunnolla tervehtymään ehtinyt, joten juuri enempää en varmaan olisi jaksanutkaan... Nuutti liikkui kuitenkin viime viikon kevyemmästä jaksosta huolimatta ihan hyvin, joten mukavilla mielin saatoin luovuttaa iloisen ratsuni vierailevan tähden kätösiin.


Koska Aada ei ennen ole Nuutilla ratsastanut, tsekkaili hän luonnollisesti heppasen nappuloita ensin hetkisen sileällä, ja siirtyi sitten pikkuesteiden pariin. Suhteutetun väliä tosiaan muuteltiin matkan varrella hieman jotta okserille saatiin helpommin sujuva lähestyminen, sillä hetkittäin Nuutti kävi vähän vahvaksi. Se jätti pokkana Aadan pidätteet melko lailla huomiotta ja karkasi pää taivaissa esteille omin lupineen, joten seuraavaksi mukaan napataan varmaan martingaali hieman kummankin tehtävää helpottamaan.

Pikku pullero elementissään.
Mä en kestä, miten joku voi olla noin söpö pieni patukka.
"Jos nää teidän esteet ei kohta nouse ni rupeen hyppää isommin ihan omatoimisesti !"
"Kuules Aadsu me mennään tolle esteelle just niin kovaa ku mä sanon !"
... ja lopputuloksena olikin sitten eräskin erittäin mielenkiintoinen tasajalkaloikka.
"Joo okei otetaan täl kertaa vähä iisimmin."

Kaiken kaikkiaan homma sujui kuitenkin varsin mukavasti. Aada varmasti omassa blogissaan kertoo enemmän, sillä mulla on päällimmäisenä mielessäni vain Nuutin suunnattoman iloinen ilme ("jee esteitä, tän mä osaan !") sekä kuskin taitava ratsastus. Loppua kohden Nuutti hieman väsähti, minkä huomasi siitä, että se kaipasi enemmän tukea jalalla. Aluksihan Aada heitti kannukset kokonaan pois, jottei vahingossakaan tahattomasti ajaisi hevosta enempää eteen, mutta lopuksi sai kuulemma jo ihan ratsastaa. Aada kuitenkin teki homman Nuutille viimeisissäkin tehtävissä mahdollisimman helpoksi, ja hevonen paineli korvat töttöröllä ihan loppuun saakka. Intoa olisi taatusti ollut vielä rutkasti enemmän kuin kuntoa... :)

"Vitsi mul on kivaa äiskä !!"
"Mee nostamaan niitä esteitä nyt heti !"
Tämä okseri oli lopuksi 110cm, näytti ihan sika isolta mun mielestä.......
Viuuu, lentsikka !

Tämän muutaman vuoden ajan jatkuneen erittäin epäsäännöllisen esteharrastelun jälkeen hyppääminen on kuitenkin ihan ehdottomasti palailemassa säännöllisemmäksi osaksi meidän arkeamme, ja kuntoa kohotetaan aluksi melko lyhytkestoisilla sekä runsaasti taukoja sisältävillä treenituokioilla. Maanantainakaan ei kovin runsaasti loikittu, sillä sen ns. "estelihaksiston" puuttuessa saattaa väsymys iskeä äkkiarvaamatta melko nopeastikin. Onneksi Aada osasi lukea Nuuttia todella hyvin ja tunsi milloin oli parasta lopettaa.

"Oisinhan mä vielä jaksanu koko radan vaikka kymmenen kertaa !"

Kuvat on tällä kertaa otettu Aadan kameralla (joka on varmaan noin tuhat kertaa omaani nopeampi...), joten muutamat samalta esteeltä olevat kuvat on otettu yhden ja saman loikan aikana - en vain osannut karsia kaikkia. Otosten laadusta kiitos mulle kun möhlin taas vaihteeksi asetusten kanssa, niisk. Aadsulle vielä suuuuuuri kiitos visiitistä - niin omasta kuin Nuutinkin puolesta - ja jos multa kysytään, niin ei taatusti jäänyt viimeiseksi kerraksi ! Heh. Mulla oli siellä kentän tasalla niin kivaa, että totesin omaavani ainesta oikein loistavaksi poniäidiksi taikka -mummoksi. Voisin vanhoilla päivilläni vallan hyvin toimia hevosen omistajana, sen lässyttävänä mammana sekä maastopilottina, ja katsella kun muut hoitavat treenaamisen.

... mutta toistaiseksi useampi päivä sivusta seuraajan roolissa saa kyllä sormet syyhyämään, heh. Onneksi päästään Nuutin kanssa huomenna taas parin viikon tauon jälkeen koulutunnille ja valmistautumaan ensi kuun seuranmestaruuksiin, jahuu !