lauantai 31. toukokuuta 2014

Pidän huolta hevosestani

Hevosen omistaminen on kuin loputtoman määrän palasia sisältävä palapeli. Kuva ei koskaan tule olemaan täysin valmis ja välillä saatamme ehyempää kokonaisuutta tavoitellessamme tehdä vääriä valintoja, mutta pala palalta opimme tuntemaan hevosemme hieman entistä paremmin.


Nuutti tuli meille kesän alussa vuonna 2007. Heti yhteisen matkamme ensi metreillä pääsin tutustumaan hevosenomistajuuden kurjempaan puoleen, ja kokemaan mitä tämä valinta hevosen loukkaantuessa vaatii. Opin kantamaan vastuuni tiukasti myös silloin, kun se kysyi suurempia uhrauksia, ja uskomaan sekä toivomaan vaikka tilanne muistutti tietyistä realiteeteistä taukoamatta. Nuutin hankosidevamma (otj) vaati lukuisia visiittejä kahdella eri klinikalla, kymmeniä röntgenkuvia, ultraäänitutkimuksia, skintigrafian, kaksi leikkausta, kantasoluhoitoja, karsinalepoa, tuhottomasti taluttelua, lukemattomia kyyneleitä ja pari murtunutta sormea, mutta yhtäkään hetkeä en pois vaihtaisi. Jokainen niistä on kasvattanut minua aivan valtavasti - niin hevosenomistajana kuin ihmisenä yleisestikin.

Satuheppa kuin suoraan mun kauneimmista unista

Huonosta toipumisennusteesta huolimatta Nuutin vamma parantui täysin, ja lopetustuomion meille antanut eläinlääkäri totesi olevansa iloinen siitä, ettemme kuunnelleet häntä vaan annoimme hevoselle aikaa. Joskus muutama ylimääräinen kuukausi tekee ihmeitä. Nuutilla on myöhemmin diagnosoitu myös vasemman etujalan tukisidevaurio, joka on oikean takasen tavoin viime syksynä klinikalla tsekattu ja todettu käyttöä kestäväksi. Vaikka nämä vammat eivät suoranaisesti elämäämme enää rajoitakaan, ovat ne saaneet minut hevosen hoidon suhteen melko tarkaksi.

Nuutti liikkuu seitsemän kertaa viikossa, mutta vain kerran tai kaksi rankemman treenin muodossa. Varsinaisia "seisotusvapaita" pyrin välttämään, sillä niitä ei puolipäivätarhauksessa (6 h) oleva hevonen mielestäni tarvitse. Vapaapäiviksi luen rennot kävelypäivät, joita meidän viikkomme sisältää yleensä 1-2. Loput päivät kevennellään ja jumppaillaan, maastoillaan tai irtojuostaan. Puomit, kavaletit ja esteetkin otetaan hiljalleen taas suurempaan rooliin. Liinassa juoksutan Nuuttia hyvin, hyvin harvoin (korkeintaan muutaman kerran vuodessa), sillä pienellä ympyrällä juokseminen toimii melkoisena rasitteena jaloille. Vapaana juostessaan Nuutti kulkee suuremmalla uralla ja pääsee huomattavasti turvallisemmin purkamaan myös mahdollista ylimääräistä energiaa. Hallittavuus on kuitenkin melko lailla samaa luokkaa - oli kädessäni liina tai ei. Maasta käsin tehtävän työskentelyn monipuolisuutta ajattelin lähitulevaisuudessa lisätä ohjasajoa kokeilemalla.

Kesäisin me käydään mahdollisuuksien mukaan välillä myös uimassa. Vedessä liikkuminen tekee todella hyvää erityisesti nivelille, mutta parasta on huomata kuinka hevonen nauttii !

Rankemman liikutuksen jälkeen minulla on tapana kylmätä hevosen jalat, ainakin jos ne ovat vähänkään turvonneet. Kylmäyksen lisäksi käytämme Back On Track -tuotteita (patjat jänteille, BOT -suojat kintereisiin), jotka yleensä jätän hevoselle yön yli. Olen kokenut vaikutuksen todella positiiviseksi, sillä jalat ovat käytön jälkeen aina täysin kuivat ja mahdolliset pienen pienet kireydet ovat jänteiden ylä- sekä alareunoissa vähentyneet huomattavasti. Linimenteistä käytän korkeintaan perus Arnikaa, sillä muiden tehosta en oikein ole vakuuttunut.

Kuten mainitsin, meidän tallillamme on puolipäivätarhaus. Normaalisti Nuutti ulkoilee yksin, mutta tarhakaveriakin olemme eräästä ponitammasta miettineet. Hokkikaudella heppa vain on melkoinen tuholainen jo itsensä sekä oman varustuksensa suhteen, niin en tiedä minkä näköistä yhteistarhaus talvella olisi....... Kesäisin otus onneksi pääsee laitumelle näin äkkiseltään laskettuna vajaan 10 hevosen laumaan, ja siellä se saa hillua aamusta iltaan, sekä välillä myös vuorokauden ympäri. Voi sitä onnea. Kesällä Nuutti yleensä viettää jossakin vaiheessa (tai parissa erässä) viikon tai kahden loman, jolloin työt unohdetaan ihan kokonaan.

Nuutin ensimmäisiä hetkiä laitumella vuonna 2012. Suu täyteen ruokaa ja sitten täyttä höökää kaikki kaverit morottamaan !

Nuutin ruokinnan olen pyrkinyt pitämään hyvin yksinkertaisena. Tällä hetkellä se syö kolme kertaa päivässä runsaan määrän kuivaa heinää sekä puolisen litraa kauraa kerrallaan. Kuivaa siitä syystä, että toinen etukavio mystisesti säilön (liian sokeripitoisen...?) vaikutuksesta leviää. Jos saisin itse päättää, ruokailisi hevonen vähintään neljä kertaa vuorokaudessa, mutta onneksi Nuutti on hyvästä ruokahalustaan huolimatta melko maltillinen syöjä. Se ei siis hotkaise heiniä napaan viidessä minuutissa, vaan ruokailee kaikessa rauhassa. Heinäverkkoa olemme joskus karsinaan miettineet, mutta haluaisin hevosen ennemmin syövän ruokansa maan tasalta. Laiduntaminen on ihan parasta. Tallin puolesta suoritettavan ruokinnan lisäksi annan Nuutille yleensä ratsastuksen jälkeen pienen määrän heinää sekä sen perään lesepuuron, joka sisältää puolisen litraa lesettä, pari desiä pellavarouhetta, MSM -jauhetta, kalkkia, vitamiinit, elektrolyytit sekä muutaman porkkanan. Karsinassaan hevosella on aina suolakivi (vähintään tavallinen, mutta yleensä kuitenkin Himalaya).

"Normaalien huoltotoimenpiteiden" (kengitys, raspaus jne.) lisäksi Nuutti saa säännöllisesti osakseen kireyksiä avaavaa kraniosakraaliterapiaa. Eritoten ristin sekä rintarangan takaosassa hitusen vinossa olevan okahaarakkeen alueet menevät hevosella suhteellisen herkästi lukkoon. Alkuun hoidon suoritti Pekka Kannus, mutta - kuten blogin lukijat varmaan suurimmaksi osaksi tietävätkin - alaa opiskelleena olen oppinut käsittelemään hevosta tällä menetelmällä itsekin. Etenkin viimeisin hoitokerta oli minulle varsin palkitseva, sillä ero Nuutin liikkumisessa oli sanalla sanoen valtava.

Nuutti meikän kranioitavana. Tässä vielä skarppina. Yleensä otus nimittäin on lopuksi ihan kuin rauhoitettuna... ;)

Jatkossa tulen hoitamaan Nuuttia kranion lisäksi tarvittaessa myös iilimadoilla, sillä hirudoterapeutin ammattiakin olisi tarkoitus jossakin vaiheessa ruveta harjoittamaan. Kyseessä on siis jo antiikin ajoilta käytössä ollut hoitomuoto, joka jälleen tasaiseen tahtiin kasvattaa suosiotaan maailmalla. Iilimadot erittävät verta imiessään yli 120 erilaista lääkeainetta, jotka mm. avaavat erilaisia tukoksia, sekä stimuloivat kehon immuunijärjestelmää toimimaan paremmin vieraita taudinaiheuttajia vastaan. Ensi viikolla olisi tarkoitus hoitaa madoilla Nuutin oikean takasen etureidessä olevaa pientä lihaskireyttä, jota olen nyt kraniolla muutaman päivän välein pehmittänyt. Jatkossa on hyvä iskeä madot kiinni myös vaikka esim. mahdollisten nivelongelmien kohdalle sattuessa. Ainahan se on parempi, mikäli voidaan "turhat" piikitykset yms. luonnonmukaisemmalla hoidolla välttää. Sekä kraniosta, että iilimatohoidoista tulossa mahdollisimman pian tarkempaa postausta.

Tapoja ja mielipiteitä on monia, mutta tältä Nuutin arki tällä hetkellä näyttää. Se saa osakseen paljon rakkautta ja minulla on takanani aivan loistava tiimi sen hyvinvointia tukemassa. Hevosen olemuksesta paistaa onnellisuus, se voi silminnähden hyvin ja saan jatkuvasti (myös ammattilaisilta) kuulla siitä, kuinka se vaikuttaa huomattavasti ikäistään nuoremmalta. 17-vuotias papparainen on kuin pahainen kakara, täydessä terässä edelleen. Ja on toivottavasti vielä pitkään, jotta voidaan pitää kasapäin hauskaa jatkossakin... :) Tärkeintä hevosen omistamisessa on mielestäni se, että muistaa kuunnella hevostaan. Aina. Sillä - kuten olen täällä ennenkin sanonut - ne kyllä puhuvat kun niitä kuuntelee. Yhteinen kielemme vain on erilainen, ja sen tulkitseminen on ihmisen vastuulla.

Koko maailman rakkain pallomasi. Tämä on mun yksi ehdoton suosikki meidän yhteiskuvista kautta aikain :)

Haasteesta kiitokset Anniinalle ! Itse sysään tämän Aadalle, Erikalle, Essille, Sannalle ja Hennalle. Ohjeet voitte lukaista täältä: http://www.laukonhevoskuntoutus.com/2014/04/pidan-huolta-hevosestani-bloggaa-ja.html. Tehkää tänään mikäli haluatte ehtiä mukaan kilpailuun :)

tiistai 27. toukokuuta 2014

Vieläkö on villihevosia

Sunnuntaina meillä oli irtojuoksutuspäivä, ja varsin lämpimästä sekä ennen kaikkea painostavasta ilmasta huolimatta heppa jaksoi rallitella yllättävän runsaasti. Päädyin villimpien loikkien jälkeen otusta jopa vähän rauhoittelemaan, jottei ihan ylikierroksille menisi. Nuutti onneksi kuuntelee myös maan kamaralla kökkivää ihmistä todella hyvin, se tietää milloin sitä vaaditaan ottamaan iisimmin vaikka virtaa vielä piisaisikin. Siinä(kin) mielessä erittäin mukava juoksutettava.

Pienen formuloinnin jälkeen käytiin vielä maastossa kävelemässä ja lopuksi paineltiin pellon reunalle vihreää mussuttamaan. Nuudeli vaikutti aika elämäänsä tyytyväiseltä pieneltä hevoselta. Eilen tehtiin vähän töitä kentällä, ja tänään hölkkäiltiin maneesissa. Ratsastuksista ei ole kuvia, mutta juoksenteluista sitäkin enemmän, joten niitä tähän... !

"Vai että juosta pitäis?"
"Mä vähän vaan lämmittelen alkuun !"
"Okei noni nyt kuulkaas lähtee !"
"Vitsi mä oon makee ku kaarran täältä tälleen !"
PUUH.
Ette arvaa kuinka mun sydän itki verta kun tajusin että tää kuva on epätarkka... Buhuu, pieni kaunis heppani mun.
Eivätkä ne tarkennusvammat edes jääneet siihen... :( Olen sukka.
"Syö Sofia kuule hiekkaa !!"
Ja tanner tömisee kuin olisi kokonainen norsulauma tulossa.
"Norsut sulla on pöksyissäsi !"
"Mähän olen kuin maailman ketterin antilooppi konsanaan !"
"Syököhän pienet vihreät miehet myös antilooppeja ?!"
Tässä vaiheessa pyysin heppaa hiljentämään. Soooseli sooo.
Välillä se osaa olla niin tavattoman viisaan näköinen... ♥
Suloinen pölkkis !

P.S. Edellisen postauksen arvonta on päättynyt ja onnetar suosi tällä kertaa Elliä ! Onneksi olkoon, sinuun otetaan yhteyttä sähköpostitse :) Kiitokset muuten kaikille osallistuneille sekä muutamille muillekin kivoista ideoista mahdollisten tulevien tapahtumien suhteen, vien nämä eteenpäin !

maanantai 26. toukokuuta 2014

Arvonta: voita liput Hippolan esteratsastusklinikkaan !

Kuten jotkut saattavat facebookista tai muista blogeista aiheesta lukeneena jo tietääkin, järjestää Hippola ensimmäisen esteratsastusklinikkansa ensi sunnuntaina 1.6. Kauniaisten Ratsastuskeskuksessa (Peikin talli) klo 11-15. Valmentajina toimivat kansallisen tason esteratsastajat Johanna "Johku" Mikkola sekä Antti Jurvanen.


Klinikka pitää sisällään neljä eri tasoista ryhmää. Hippolan bloggaajien (Aada, Anniina, Erika, Heidi, Senni ja Tiia) lisäksi paikalle saapuu muutamia muita alue- sekä kansallisella tasolla kilpailevia ratsastajia hevosineen. Estradille astelee siis monta hyvin erilaista ratsukkoa, joiden kanssa pyritään saamaan työskentelystä mahdollisimman tehokasta ja laadukasta - jokaisen omalla tasolla. Lisää tietoa tapahtumasta löydät sen omalta facebook -sivulta !

Nyt teillä kaikilla on mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka palkintona on yksi kahden hengen lippupaketti. Varmistathan ennen osallistumistasi sen, että mahdollisen voiton kohdallesi sattuessa pääset liput paikan päälle lunastamaan.

O S A L L I S T U M I S O H J E E T :
- Tykkää Hippolasta facebookissa tai seuraa instagramissa
- Kerro kommentissasi minkälaisia tapahtumia toivoisit Hippolan jatkossa järjestävän
- Jätä samaan kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi

Osallistumisaikaa on huomiseen, klo 21.00 saakka, ja voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Arpaonnea kaikille tasapuolisesti !

lauantai 24. toukokuuta 2014

Maailman mahtavin karvakääryle !

Juuri nyt mä olen todella onnellinen, helpottunut. Tänään oli kaikin puolin hyvä päivä. Tuntuu aika vapauttavalta hymyillä niin ettei tarvitse miettiä osaako näytellä tarpeeksi hyvin vai paistaako todellinen mielentila läpi. Vaikka elämä välillä potkii päähän ihan meitä kaikkia, niin ei se ota jos ei annakaan... ! Loppupeleissä kaikki on kuitenkin ihan okei, kun osaa oikealta kantilta asioita katsella.


Kuten meidän facebook -sivua seuraavat tietävätkin, oli Nuutti edellisellä ratsastuskerralla vähän jähmeä. Juuri kun olin päässyt sanomaan, että hepan kanssa menee onneksi hyvin... Unohdin ilmeisesti koputtaa puuta. Rehellisesti sanottuna olin Nuutin liikkumisesta vähän enemmän maassa, mitä ulkopuolisille annoin ymmärtää. Hevonen liikkui pätkittäin todella selättömänä ja heitti oikeassa laukassa takapäätä sisälle.

Seuraavana päivänä päätin siis antaa hepalle perusteellisen kraniohoidon. Oikea kylki sekä lannerangan koholla ollut alue (ne kaatumisen aiheuttamat suurimmat ongelmakohdat) vaikuttivat oikein hyvältä, mutta takapäätä tunnustellessani totesin että siellähän ne kireydet olivat... Enkä oikeastaan edes kummastunut, sillä luulen näiden juontaneen juurensa viime viikon riekkulointiin. Kerroin, että Nuudelilla oli pellolla vähän flipannut - tarkemmin sanottuna se siis teki laukannoston sijasta ehkä viisi (en ihan pysynyt laskuissa mukana...) ihmeellistä tasajalkapomppua suoraan taivasta kohti ja etenkin ensimmäisellä kerralla otus laskeutui alas aika rajusti juuri ja juuri takajalkojensa varaan. Kiitin todellakin onneamme siitä, että pohja piti, sillä muuten olisimme varmasti olleet vähintään persiillämme. Tapahtuneen jälkeen hevonen liikkui ihan hyvin aina tämän viikon alkuun saakka (tai no nyt kun tarkemmin mietin niin saattoi se jo maanantaina olla aavistuksen nihkeä.....), mutta eiväthän kaikki ongelmat todellisessa laajuudessaan heti näykään. Jotkut jopa jäävät oireiltaan niin huomaamattomiksi, ettei niitä edes tajua ennen kuin eron liikkumisessa ennen ja jälkeen hoidon kokee.

Nuudelilla oli takapäässään tosi kireät alueet kummallakin puolella tuolla hmmm... istuinkyhmyn yläpuolella (olen ympyröinyt kohdan alla olevaan kuvaan) sekä oikeassa etureidessä. Jälkimmäisen alueen käsittely sai hepan todella kiukkuiseksi, mutta kireyden avautuessa se vaipui todella syvään rauhoittuneisuuden tilaan. Nämä reaktiot ovat aina todella mielenkiintoisia ja palkitsevia.


Eilen Nuutilla oli vapaapäivä ja kävimme sen kanssa pienellä talutuslenkillä ilta-auringon vielä täydellä teholla paahtaessa. Tänään nappasin siskon mukaan ja painelimme hepan kanssa maneesiin tsekkaamaan miltä liikkuminen kranion jälkeen oikein maistuu. Mä olin pudota satulasta kun sain heti ensimmäisestä laukka-askeleesta todeta, että Nuutti liikkuu ihan mielettömän hyvin ! Rauhallisessa tahdissa, rennosti ja ilmavasti. Jonnakin sanoi huomaavansa selkeän eron viimekertaiseen. Kaiken lisäksi meno ainoastaan parani loppua kohden.

Hahaa maneesissakin oli niin kirkasta että meinasin sokaistua. Ei vaan, unohdin arskat päähän.....


Ryhti hoi...


Kuten facebookissakin jo sanoin; tällaiset hetket luovat todella paljon uskoa omaan tekemiseen. Ehkä mä ihan oikeasti pystyn tähän. Ehkä, jos oikein kovasti treenaan yhä edelleen. Halu auttaa muitakin hevosia sekä ratsukoita kasvaa entisestään. Tätä mä haluan tehdä elämäni loppuun saakka.

"Ei äiti, ei mitään pusuja."
"No okei, okei. Yhden pienen voit antaa tuohon poskelle..."
"Nyt se on hetken tyytyväinen."

Tämän postauksen kuvista kiitokset siskolleni, joka toimi paitsi kameravastaavana, niin myös loistavana pikku apulaisena sekä Nuutin liikkumista maan tasalta tarkkailleena silmäparina :) Viikonlopun yli mennään heppasen kanssa vielä melko kevyellä linjalla, mutta ensi viikolla ruvetaan sitten kunnolla hommiin. Ajattelin joku päivä kaivaa kangetkin esille, ja katsoa mitä Nuuttilainen niistä taas pitkän tauon jälkeen sanoo. Tältä erää se on kuitenkin bai bai !

perjantai 23. toukokuuta 2014

Vauvakuumetta

Kesä on tuloillaan ja laitumella loikkivat pitkäkoipiset pikkuhevoset. Kamala heppavauvakuume. Se pomppaa vuosi vuodelta pintaan entistä vahvemmin ja mä pelkään etten osaa sitä kohta enää hillitä. Meidän tallilla on tällä hetkellä tietääkseni neljä heppavauvaa, ja joka päivä olen niiden laidunleikkejä lähes tippa linssissä katsellut. Mä tahdon oman heppavauvan... !


Varsan ostaminen (teettämisestä puhumattakaan...) on aina vähän arpapeliä, mutta kohtaloon uskovana elämä on aika helppoa... ;) Mitä sitä turhaan murehtimaan, tapahtuu se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi. Tiedän myös sen, että mulla on ympärilläni runsas määrä asiantuntevia ihmisiä, joten yksin ei tarvitsisi pelätä jäävänsä. Lähimpänä näistä ihmisistä tietenkin oma äitini, joka on mm. Jepa Idmanin avustuksella vanhan hevosemme koulinut. Ja hyvähän siitä tuli. Niin hyvä, että ihan vieläkin harmittaa kun itse olin sellainen hyttysenpieru hevosen vielä loistaessa. Sitten kun aloin ymmärtää muustakin kuin satulan etukaaren puristamisesta, oli Patrick jo sen verran vanha, että se vietteli kevyempiä eläkepäiviään. Kyllähän se mut alkuun opetti, mutta kisakentille ei koskaan yhdessä ehditty.

Tästä tulikin mieleeni, että pitää muistaa joku päivä kaivella vähän vanhoja valokuva-albumeita ja etsiä Patesta kuvia, jotta saan siitä kirjoitetuksi sen oman postauksensa...

Näillä on kaikilla jo suunnilleen yhtä paljon tukkaa kuin Nuudelilla...

Nuudeli on ollut varmasti ihan syötävän suloinen vauveli. Pitkäkorvainen riiviö, hiertänyt luultavasti kaikkien hermot riekaleiksi. No ei kai, mä uskon että se on oikeasti ollut ihan fiksu lapsonen. Asustellut varmaan sellaisella laitumella, jonka keskellä on ollut avoin traikku ruokatarjoiluineen. Nuutti nimittäin rakastaa traikkuja. Jos tallin pihalla kököttää koppi lastaussilta maassa, yrittää heppa kiskoa sinne lähes väkisin. Melko helppo lastattava, sekä kuljetettava noin muutenkin. Se on sellainen reipas reissupoika. Vitsi miten mä haluaisin tietää niin paljon enemmän Nuudelin menneisyydestä, ajasta kun se asui Saksassa. Valtaosa siitä taitaa jäädä kuitenkin ikuiseksi arvoitukseksi...

Tekisi oikeasti mieli tältä seisomalta rynnätä jonnekin (minne vain) ja hommata joku söpö rautias, läsipäinen varsa. Se ei voisi mennä kovin pahasti pieleen, eihän. Sitten siitä tietäisi lähes kaiken, saisi seurata kuinka untuvikosta kasvaisi oikea hevonen. Tahtoo, tahtoo, tahtoo. Toistaiseksi taidan kuitenkin pitää kiinni siitä välillä niin ärsyttävästä maltista, ja katsoa mihin tämä elämä tästä rullailee. Onneksi tilanteet muuttuvat - myös hyvässä ! Who knows, ehkä joku päivä mullakin on oma vauvaheppa.

Tämä kaveri poseerasi kameralle oikein mielellään. Mun lemppari !

Postauksen kuvituksena alkuviikosta nappailemani kuvat meidän tallin söpöliineistä. Kuinka moni muu kärsii heppavauvakuumeesta?

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Höpöti löpöti, täällä taas

Moikka, pitkästä aikaa ! Tämä minitauko vähän venähti kun olin viime viikon lopun reissussa ja sen lisäksi kiirehtinyt milloin mitäkin. Tai jos en ole kiirehtinyt, niin stressannut muuten vain. Turhasta sekä vähemmän turhasta. Mutta hei, dans la vie tout s'arrange. Asioilla on tapana järjestyä. Ja toivossa on hyvä elää.

Nuutin kanssa menee onneksi hyvin. Se on ollut ihan mieletön ilopilleri ja auttanut mua jaksamaan - kuten niin monina kertoina ennenkin. Me ollaan tosiaan nyt reilun viikon verran oikeastaan ainoastaan maastoiltu, ja se on varmaan tehnyt tosi hyvää kummallekin. Välillä saa heittää aivot narikkaan. Nuuttikin kyllästyy herkästi jo muutamien päivien yhtäjaksoiseen kentällä tai maneesissa puurtamiseen, joten monipuolinen liikutus sekä pienet lomat silloin tällöin ovat avain onneen. Näin hepan työmotivaatio ei yleensä pääse hiipumaan, ja yhteiselo sujuu tyynemmin... ;)

Via Instagram, @idasusannna !

Viime viikon torstaina me muuten tehtiin jotain aika huisia ! Ainakin meidän mitta-asteikolla, hehe. Hypättiin nimittäin muutaman kerran pari maastoestettä ! Toinen oli kevyt "koivupuomi" metsätiellä, toinen pikkuruinen tukkieste alemmalla metsätiellä. Korkeuttahan ei kummallakaan ollut juuri mitään, mutta se ei Nuutin (eikä kuskin !) innostuneisuutta latistanut. Ja voi miten heppa onkaan tämän jälkeisillä maastoreissuilla esteitä katsonut, "taasko hypätään? Voinko mennä jo?". Höpsö otus. Toivottavasti saadaan tässä kesän edetessä hypättäväksemme muitakin maastoesteitä, niin voisi vaikka kehitellä niistä jotain pientä rataa.

Homma hanskassa, hanskat hukassa.

Pitää kyllä ehdottomasti ruveta taas säännöllisemmin hyppäämään. Siinä Nuudeli on ihan haka, ja sitä se rakastaa. Talvisin ongelmana tuppaa olemaan se, etten ehdi maneesiin silloin kun se on kokonaan vapaa (ei ratsastuskoulun tuntia siis), sillä puolikkaalla ei saa hypätä. Kesä tekee siis kaiken muun lisäksi tästäkin puuhasta helpompaa !

Eilen käytiin Nuutin kanssa ensimmäistä kertaa pellolla muutakin kuin kävelemässä. Tai no siis... yritin tätä jo viime viikolla, mutta hepalla flippasi laukannostossa niin, että mun oli pakko vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja jättää laukat metsätielle. Toinen kävi aika kuumana. Vaikka Nuutti pääosin todella mutkaton maastokaveri onkin, niin joinakin päivinä se saattaa herkästi ottaa kipinää melko pienistäkin jutuista. Näitä ovat mm. toisen hevosen näkeminen. Rauhallinen ohitustilanne onnistuu tätä nykyä aika hyvin (ennen ei sekään......), mutta jos toinen heppa / hevoset ovat kauempana niin..... sekoaminen saattaa olla lähellä. Pahimmassa tapauksessa Nuutti menee täysin kuuroksi ja rupeaa vouhkaamaan niin, että pilotin pieninkin virheliike saattaa johtaa räjähtämiseen. Ja jos kuppi oikein kunnolla kippaa, niin voin sanoa, että siellä selässä ei tosiaan naurata... Ainakaan mua... :D

Pörröpäät pellolla.

No, onpahan tasapaino ainakin saattanut kehittyä. Ja suurimmaksi osaksi Nuutin kanssa on oikeasti kiva maastoilla. Se on niin hulvattoman söpö suurine korvineen ja puhinoineen. Ihan paras mies. Tämän postauksen kuvista kiitokset siskolleni, muokkailen lisää varmaan myöhemmin kun on paremmin aikaa. Seuraavan postauksen aiheena kuitenkin jotakin muuta kuin pusikossa pyörimistä, lupaan..... ! Tänään nimittäin suoritetaan "paluu arkeen" ja suunnataan kentälle (tai maneesiin, jos oikein kuuma on) hommiin.

Kuinka usein teillä on tapana hevostenne kanssa maastoilla?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Pienet kuulumiset sekä muutamia kuvasia

Huh, ehdinpäs taas tänne bloginkin ääreen ensimmäistä kertaa moneen päivään. Kaiken aikaa tuntuu olevan kamala kiire, mutta mitään en kuitenkaan koe saavani aikaiseksi... ! Ahdistaa, turhauttaa. Voi kun olisin rikas tai saisin vuorokauteeni edes muutaman ylimääräisen tunnin. Onneksi mulla sentään on Nuutti. Se saa hymyn huulille harmainpanakin päivänä.

Mitähän meille hepan kanssa oikein kuuluu? No, kiitos hyvää. Tämän viikon olemme pääosin vain maastoilleet (yhtenä päivänä käytiin vähän kentälläkin pyörähtämässä) ja molemmilla on ollut hirmu hauskaa. Nuutti on ollut nyt tosi kivassa maastoilumoodissa (kop, kop...), eli kevyt perä ei ole ollut kuskia koettelemassa ! Jotain pientä koikkaloikkaa on saattanut silloin tällöin, lähinnä reippaampien laukkapätkien alussa esiintyä, mutta ne nyt sallittakoon... ;) Eilen meinasin kuolla nauruun kun heppa meidän maastotiemme suurimman mäen alussa hyppi päätään villinä ravistellen sekä samalla vinkuen... "päästä jo, päästä jo !". Yritän saadan siskon joku päivä mukaan nappaamaan kuva- sekä videomateriaalia meidän maastoiluista, kohta kun päästään varmaan pellollekin riekkumaan... !!

Pieni pyörähdys pellolla tänään. Nuudeli ihmettelee miksi me vaan pällistellään eikä laukata täysii.

Huomenna pitää ehkä vähän ryhdistäytyä ja painella kentälle tuuppaamaan jottei ihan leikiksi mene. Loppuviikon olenkin Mikkelissä ja Nuutti jää siksi aikaa hoitajansa hellittäväksi. Iskee ikävä pelkästä ajatuksesta ! Sniisk, pieni palleroinen. Se on mun elämän valo. Maailman ihanin huithapeli. Tätä hieman pikaista postausta saavat nyt kuvittaa nämä muutamat jostain syystä julkaisematta jääneet kuvat Nuudelin juoksenteluista viime viikolla...

Mun sydän sulaa kun huudan "Nuutti !" ja tällainen söpöliini laukkaa luokse ♥ "Täältä minä tuun !"
"Mä en ole söpö mä olen komea äijä !"
Ja kalkkuna.
Sanokaa että tekin näette sen.
Virtaviivainen kalkkuna.
"No kylläpäs nyt olet vitsikäs........"

Ensi viikko näyttää onneksi vähän taas vähemmän kiireiseltä, joten saan toivon mukaan julkaistua valmiina odottavat postaukset, joita on näin äkkiseltään laskettuna kolme. Lisäksi on muutamia lähes valmiita. Lupaan siis aktivoitua. Bannereitaan sun muita tilauksiaan odottelevatkin saavat postia ensi viikolla, joko valmiin työn tai "tässä mennään nyt" -print screenin kera. Kiitokset kärsivällisyydestänne ! Facebookin sekä Instagramin puolella päivittelen varmaan viikonloppunakin, näkemisiin !

lauantai 10. toukokuuta 2014

There's something in the air when you're 17 !!

17 vuotta sitten, 10.5.1997, syntyi tähän maailmaan pieni, isokorvainen rautias läsinaamari, jonka kanssa kymmenisen vuotta myöhemmin kohtasimme. Vuodet tuntuvat vierivän suorastaan pelottavan nopeasti, mutta Nuutti ei kai mieleltään vanhene koskaan. Sen silmissä välkkyvä ilkikurinen tuike on visusti tallessa edelleen, ja saan todella usein (myös ihan hevosalan ammattilaisilta) kuulla kuinka heppanen vaikuttaa huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Niin ilmeeltään kuin kunnoltaankin. Se on mm. nivelistään saanut klinikalla kommentin, että yllättävän hyvässä kunnossa näin "vanhaksi" hevoseksi. Vaikka eihän 17 toki ole ikä eikä mikään, Nuudeli on elämänsä iskussa edelleen !

Tiedän toki, että kaikki hevoset täyttävät vuosia virallisesti aina heti vuoden vaihduttua, mutta koska... kukapa sitä estää oikeanakin synttäripäivänä juhlimasta, niin meillä oli tänään synttäribileet ! Marssittiin siis Håckun hienon onnittelulaulun saattelemana pitämään eilisen tunnin (josta postailen ensi viikolla !) vastapainoksi yläkentälle hauska puuhahetki, joka alkoi tietenkin asianmukaiseen varustukseen sonnustautumalla...

Serpenttiinit unohtuivat kotiin, mutta onneksi kaupasta löytyi hepalle hieno synttäriperuukki.
Kentällä ruokaa etsiessään heppa onnistui tiputtamaan värikkään tukkansa ja mietti siinä sitten joskohan sen kenties voisi syödä.
Sitten se päätti näyttää mulle kuinka aktiivisina takajalat ovat silloin kun kuski ei ole selässä räpeltämässä. Melko kehnot pisteet makutestissä saanut tupee lojuu taustalla.
Nuudeli näki pusikossa vaanivan sapelihammastiik... eiku... villakoiran. Ja tiedän että riimu on tässä liian löysällä, asia korjattu.
Young and free !
Hetki päätettiin pelleillä myös yhteistuumin, joten ei muuta kuin tukka päähän ja kuski ratsaille ! Tämä ja seuraavat kaksi kuvaa © Anniina.
Meillä oli molemmilla aika hauskaa... :)
... ja kyllä kääntyi heppa muuten vaikka ihan pennin päällä kun osasi oikeista nappuloista painella........ ;)
Lopuksi oli vuorossa se Nuudelin mielestä varmasti synttäreiden paras osuus: kakku !
Tätä me Anniinan kanssa kuulkaas ideoitiin pitkään ja hartaasti.
Ja joku näytti olevan lopputulokseen aika tyytyväinen... :)
"Tämän voisit äiskä ottaa tavaksi joka päivä !"
Talliin päästyämme Nuudeli sai synttärilahjaksi karsinaansa uuden Himalaya suolakiven, jota se monien muiden hevosten tavoin nuolee mieluummin kuin tavallista. Heti näytti maistuvan... ;)

Juhlistatteko te koskaan hevostenne oikeaa syntymäpäivää? Miten?