Linkitä blogisi -poiminnat

Vihdoin, viimein! Suuret pahoittelut kaikille tätä postausta odottaneille, julkaisu venyi ihan luvattoman pitkälle. Ilman konetta tätä vain on ollut tosi hankala väsäillä, vaikka linkitettyjä blogeja aina vuoden alusta lähtien selailinkin. No, tässä tämä listaus nyt kuitenkin on. Ihan ensimmäiseksi sanottakoon, että wau miten kivoja blogeja teillä on! Kiitos osallistumisesta! Kaikissa linkitetyissä oli paljon hyvää ja haluaisin antaa pienen maininnan ihan jokaiselle, mutta siinä tapauksessa tästä postauksesta tulisi tuhat kilometriä pitkä... Päätin siis pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja valita esiteltäväksi 10 kärkikamppailuun yltänyttä. Kierrän kommentoimassa kaikissa muissakin, joten jos et vielä ole saanut minulta palautetta, niin se tulee viimeistään ensi viikolla!

Yleisesti ottaen kiinnostun blogeista, joissa on siisti ulkoasu sekä runsaasti hyvälaatuisia kuvia. Tekstit sekä blogin päähenkilötkin ovat toki isossa roolissa, mutta visuaalisesti miellyttävä kokonaisuus on se millä usein tehdään merkittävin ensivaikutelma. Ja me kaikki tiedetään ensivaikutelman merkitys, eikö ;) Hyvin kirjoitettu teksti sekä persoonallinen ote puolestaan voivat tehdä aihepiiriltään "ei niin kiinnostavasta" blogista suosikkiainesta. Itse lähtökohtaisesti jään herkemmin seuraamaan blogia, jossa touhutaan oman tai jollakin tapaa vakituisemman hevosystävän kanssa, mutta loppuviimein vain se fiilis ratkaisee. Tässä tämänkertaiset poimintani:

http://skaskinen.blogspot.fi/

Siirin blogi on kuulunut suosikkeihini jo vuosia. Helppolukuista, ajatuksella kirjoitettua tekstiä, hienoja kuvia, aina siisti ulkoasu sekä tietenkin: ihanat päähenkilöt. Jostakin kumman syystä olen iskenyt silmäni läsipäiseen raudikkotamma Beedaan, enkä saa mielestäni kuvaa siitä ja Nuutista onnellisena pariskuntana. Ei järin kaukainen ajatus edes, jos ihan totta puhutaan!

Vielä Siirin blogiin palatakseni: suosittelen liittymään lukijaksi erityisesti mikäli untuvainen varsa-arki kiinnostaa, sillä blogissa esiintyvä suomenhevostamma Unelma on kantavana ja laskettu aika lähestyy huimaa vauhtia! Jännää! Itse olen tämän jatkuvasti kasvavan heppavauvakuumeen johdosta jo ihan pähkinöinä, enkä tiedä miten pysyn nahoissani sitten kun pikkuori syntyy. Koska siis sehän on ori, vai mitä veikkaatte?

http://annisstyle.blogspot.fi/

Seuraava maininta menee Annin blogille. Tämä oli minulle ihan uusi tuttavuus ja jäi positiivisesti mieleen erityisesti hurmaavan Pinkki-ponin ansiosta. Mikä ihana pieni pallero! Hauska väritys sekä mukavan oloinen luonne, mutta oman mielenkiintoni herätti ennen kaikkea ponin ikä. Nuorten hevosten kasvua ja kehitystä on aina niin kiva seurailla!

Nelivuotiaaksi kääntynyt poni on 16-vuotiaan omistajansa ensimmäinen ja yhteinen arki tuo taatusti mukanaan kommelluksen jos toisenkin. Blogista löytyy sujuvan tekstin lisäksi runsaasti hyvälaatuisia kuvia sekä aika ajoin myös videoita. Suosittelen tsekkaamaan!

http://faniunelma.blogspot.fi/

25-vuotiaan Emmin sekä 15-vuotiaan kouluruuna Fanin elämää. Tämä oli niin ikään blogina ihan uusi tuttavuus, vaikka Emmin lukijana jo pidemmän ajan takaa muistinkin! Koulukentille tähtäävän ratsukon ensimmäinen yhteinen vuosi oli melko epäonninen (jollakin tapaa kuulostaa tutulta, hmm....), mutta nyt parivaljakko on jälleen valmis jahtaamaan unelmiaan. Treenipostauksia, upeita kuvatervehdyksiä ja, no... sitä tavallista hevosenomistajan arkea iloineen ja suruineen. Siihen on ainakin allekirjoittaneen helppo samaistua!

http://friisilainen.blogspot.fi/

Anniinan blogi on myös yksi pidempiaikaisista suosikeistani, eikä vähiten ihastuttavan mustan ansiosta - Albus on niin pop! Persoonallinen pikkukaveri, jonka ilmeille saa kerta toisensa jälkeen nauraa vedet silmissä. Näistä tulisi Nuutin kanssa varmaan ihan mahtavat kaverukset!

Laadukkaan tekstin lisäksi blogista löytyy toinen toistaan upeampia kuvia sekä kenties niiden ansiosta sitä jotakin, mitä aina nenä pitkänä blogeista etsin. Tämäkin kannattaa ehdottomasti pistää seurantaan mikäli haluat lukea arjesta nuoren hevosen kanssa, tai kenties vain hymyillä hieman.

http://yli-esteiden.blogspot.fi/

Tämä yllätti meikäläisen positiivisesti! Normaalisti harvemmin innostun blogeista, missä ei harrastella oman hevosen kanssa, mutta tämä sai pidettyä yllä mielenkiintoni postauksesta toiseen. Osansa toki ehkäpä tekee se, että tapasin Sallan toissaviikonloppuna ja postauksissa esiintyvien hevosten joukossa on tuttuja naamoja. Se jollakin tapaa antaa enemmän tarttumapintaa.

Vaikka vakituista heppakaveria ei tällä hetkellä olekaan, ovat tekstit hyväntuulisuutensa sekä runsaan kuvituksen ansiosta kivaa luettavaa. Omalla tavallaan harrastaminen ilman sitä omaa kaviokaveria tai ratsastuskoulun viikkotuntia tuntuu myös melko rohkaisevalta. Omalla tsempillä pääsee pitkälle!

http://words-of-love-vw.blogspot.fi/

Hyvä esimerkki siitä, miten siistin ulkoasun ei tarvitse olla silmiä hivelevä taideteos toimiakseen paremmin kuin loistavasti! Jo ensinäkymä houkutteli lukemaan pidemmälle. Todella mielenkiintoisen oloinen blogi nuoren kouluratsastajan ja sympaattisen oloisen monitoimiruunan yhteiselosta. Treeneistä ja niistä hetkistä, kun ei ole kiire mihinkään. Kaunis kaksikko, ihania kuvia, monipuolisia postauksia... mitä vielä. Suosittelen katsastamaan! Tuli muuten itselle ihan järjetön hinku valmennuksiin tätä selaillessa, oih...

http://topangan.blogspot.fi/

Tämäkin blogi on keikkunut lukulistallani jo kauan - aina sen olemassaolosta lähtien. Sitä ennen seurasin Rositan ja hänen vuokrahevosensa elämää heidän vanhassa blogissaan (vai oliko se sama blogi, joka vain vaihtoi nimen...? Ei voi muistaa...), johon kävin joitakin kuviakin räpsimässä. Olisi mukava päästä puuhaamaan samaa joskus toistekin, niin kun on upeita hevosiakin siellä Ruatsinmualla! Tosiaan, tapahtumapaikkana on rakas naapurimaamme Ruotsi ja oman mausteensa teksteihin tuo kaksikielisyys. Meikäläinenkin oppii kuulkaa ruotsia ihan, hupsista, tuosta noin vain! Eikä siinä vielä kaikki. Omat silmäni meinaavat toisinaan sulaa kun postauksissa on niin satumaisia kuvia. Käykää vaikka katsomassa!

http://suurinonnielamassa.blogspot.fi/

Hevosblogien osalta tällä erää viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Suurin Onni Elämässä. Täällä blogissa muistan vierailleeni joskus... aikojen alussa, kiva, että nyt löysin sen uudelleen! Postaustahti tosin on tänä vuonna ollut melko verkkainen, mutta eh, mikäpä minä olen sanomaan..... Pienen aktivoitumisen kautta tästä voisi kuitenkin olla vaikka mihin! Nimi on osuva (koska heppahan on nimeltään Onni, eikä ole ihan pieni kaveri), mieleenjäävä, samoin kuin tuo upea väritys! Rautias, kolme sukkaa, läsi... tarvitseeko mun sanoa enempää? ;)

Sitten vielä yksi koira- ja yksi kissablogi! Vaikka varottelin, etten yleensä innostu muista kui heppa-aiheisista, niin nämä kyllä ovat paikkansa lempparilistallani lunastaneet!

http://www.hupsuja.blogspot.fi/

Tämä on hulvaton! Suloisen kissakaksiko elämää ihmeellisessä maailmassa. Vaikka itse olen "koiraihmisiä", niin nämä kisulit voisin napata itselleni vaikka heti! Loistavasti tulkittuja tekstejä, joille ei voi muuta kuin nauraa. Tämä kannattaa ehdottomasti katsoa!!!

http://huiskuhantammme.blogspot.fi/

Jollakin tapaa tavattoman kaunis ja koskettava, mutta silti todella elämänmyöntinen ja reipashenkinen blogi pienistä ihmisen parhaista ystävistä. Upeista, suorastaan satumaisista kuvista ja pysäyttävistä kirjoituksista välittyy suuria tunteita. Aivan ihana!

- - -

Siinä olivat ne 10, eivät missään paremmuusjärjestyksessä. Löysittekö uutta luettavaa? Kiitos vielä kertaalleen kaikille bloginsa linkittäneille, sain monta uutta seurattavaa, jotka lisäilen listalleni heti kun blogger suostuu yhteistyöhön. Tosi upeita lifestyle- ja valokuvausblogejakin oli vaikka kuinka monta, jes. Käykää ihmeessä kurkkimassa osallistumispostauksen kommenttiloodaan mikäli etsitte lukemista. Lupasin yhdelle tähän postaukseen päätyneistä pienen palkinnon ja koska valinta meni niin vaikeaksi, päätin laittaa arvontakoneen pyörimään. Onnettaren suosikiksi valikoitui Emmi, http://faniunelma.blogspot.fi/, onneksi olkoon! Kaikkien osallistuneiden kesken avotun bannerin voitti Riina (http://qheppa.blogspot.fi/). Laitan postia teille molemmille!

Hommien äärellä jälleen

Nuutti on taas pienen tauon jälkeen päässyt liikkumaan muutenkin kuin tarhassa tai liinan päässä rellestäen. Jokusen kerran olen miettinyt, että minkähän valtakunnan vaahtomuovivarusteet sitä pitää itselleen pukea jotta selkään uskaltaa, mutta ratsastusreissuilla kaikki on suurimmaksi osaksi sujunut ihan mallikkaasti. Mitä nyt muutamaan otteeseen ovat meinannet käydä kimppuun niin heinäpaalit kuin kammottavat kaakattaja-kalkkunatkin, ja pakoon on pitänyt pötkiä pitkä tukka putkella. Myös klassinen "äiti, noissa postilaatikoissa asuu ainakin sata mörköä ja mun on ihan pakko pukitella koska mun vaan on pakko" -tilanne on koettu kerran jos toisenkin. Olen yrittänyt sanoa Nuutille, että jos laittaisit korvat vähän vähemmän höröön ja jättäisit vinkumisen sekä pään ravistelun pois, uskoisin paremmin tarinoita siitä miten saaliseläin pelästyessään käyttäytyy, mutta toisella on niin hauskaa, ettei se aina muista näytellä... ;)

Lekapää... ♥

Oli miten oli, kivaa meillä on ollut - kummallakin. Nuutti on Nuutti ja niin sen pitää ollakin. Pitäkäähän jookos peukkuja, ettei se nyt hetkiseen keksisi mitään ylimääräistä, eläinlääkäriä vaativaa häppeninkiä. Oikean etusen kova turvotus (jonka ell sanoi voivan jäädä pysyväksi "kosmeettiseksi haitaksi") on melko lailla tiessään ja vasemman takasen haaveri puolestaan parantunut paremmin kuin hyvin, joten elämän taistelukentillä riutunut rupikonna alkaa hiljalleen muistuttamaan sitä hevosta, joka se joskus oli. Miinus lihakset. Ne ovat tietenkin kaikki livistäneet teille tietymättömille ja kunnon kasvattaminen tulee olemaan pitkä tie, mutta mihin meillä on kiire, valmiissa maailmassa.

Tunne selkään on kentällä työskenneltäessä ollut aika mukava. Suorastaan huikea, jos ihan rehellisiä ollaan. Eihän Nuutti aina koko ajan ihan avuilla ole, mutta mitäpä sitä voi muuta olettaa. Käynnissä ollaan työskennelty pysähdysten sekä loivien väistöjen parissa ja ravit ravailtu tuttuun tapaan suoralla uralla. Nelisen pätkää kumpaankin suuntaan, ja maastossa yhtä pidempää suoraa. Vähitellen lisäillään. Menohaluja olisi kentälläkin vaikka muille jakaa ja hetkittäin tulee sellainen olo, että se muinaisten alkuvuosien hirmumammutti on tehnyt paluun. Vallannut sen herkän hevosen, joka kovan kuoren sisältä ajan saatossa kaivettiin. Kunnes puolen sekunnin kuluttua kädessä on taas palanen pumpulia ja pienen pieni ripaus sitä taikaa, joka elämämme kauneimman kesän askeleissa oli.

Kuten jo Facebookissa sanoin: En tiedä mitkä lovelasit mulla on päässä, mutta puol vuotta sairaslomailleeks 19-vuotiaaks melko huippu. ‪#‎superheppa‬

Otin vähän hölkkää myös diagonaalilla, toinen olisi niin halunnut mennä keskiravia!

Lopuksi käytiin vielä pellolla kävelemässä pällistelemässä ja siskoni sai meistä ihania kuvia.

Kiva olla niin mörssäri, että Nuudelikin näyttää ihan ponilta.....

Kaikista postauksen kuvista kiitokset siis Jonnalle! Löytyikö lempparia?

Näissä tunnelmissa on kiva huomenna aloittaa kiireinen työviikko.

Voimia kaikille muillekin pääsiäisen jälkeen töihin palaaville sekä ennen kaikkea niille, joilla ei mitään varsinaista lomaa ollutkaan! Toivottavasti suklaamunia kuitenkin tuli ahmittua ;)

Suomalainen menestystarina: Veljekset Wahlstén

Vuosi 1918. Kiihtyvästä teollistumisesta ja maatalouden koneellistumisesta huolimatta hevonen oli edelleen ihmisen päätoiminen kulkuväline, merkittävä tavarankuljettaja sekä korvaamaton apu niin metsässä kuin pellolla. Kansan kiinnostus raviurheilua kohtaan oli nostanut päätään ja suurten nälkävuosien aiheuttaman taantuman jälkeen hevosten määrä oli kääntynyt vankkaan nousuun. Vaikka maan taloudellinen tilanne oli edelleen heikko, arvioitiin Suomessa 1900-luvun alussa olleen liki 300 000 hevosta. Niistä valtaosa oli omistajilleen paitsi rakastettuja perhenjäseniä, myös arvokkaita toimeentulon turvaajia, eikä tilallisilla työvälineiden suhteen ollut varaa tuhlata sekundaan. Varusteiden piti kestää vuosia, säässä kuin säässä, ja rikki menneitä kursittiin kokoon niin kauan kuin se suinkin oli mahdollista. Itsenäisyytensä ensiaskeleita haparoivan Suomen perukoilta ponnisti ihmisten tietoisuuteen nimi, joka tarjonnallaan vastasi kysyntään. Pitkäikäisiin ja käytännöllisiin hevosvarusteisiin sekä jatkuvaan tuotekehitykseen panostavan Veljekset Wahlsténin matka kansan suosikiksi oli alkanut.

Vajaan sadan vuoden aikana valikoima on muuttunut ja laajentunut työvaljaista ravivarusteiden kautta aina ratsutarvikkeisiin saakka. Pitkä kokemus ja alan asiantuntemus sekä aidosti innostunut asiakaspalvelu ovat auttaneet vakiinnuttamaan liikkeen paikan Suomalaisten hevosharrastajien sydämissä. Tänä päivänä Veljekset Wahlstén on Pohjoismaiden suurin ravi- ja ratsutarvikkeita niin valmistava kuin myös maahantuova yritys, jonka maine kiirii kaukana ulkomailla saakka - yli 6 miljoonan liikevaihdosta viennin osuus on jo n. 40%. Melko vaikuttavaa, eikö? Kohdemaina ovat aina Euroopan suurimpien hevoskeskittymien lisäksi mm. Yhdysvallat sekä eksoottisemmat maat aina päiväntasaajan tuolla puolen.

Valmisteilla oleva raviohjastajan puku.

Keppareita!

Kevään uutuuksia: aivan ihana, tummanruskea nahkariimu! Tahtoo, tahtoo.

Nämä laukut olivat myös tosi kivoja!

... puhumattakaan kuvan huovista, ah. Sininen ja ruskea toimivat aina.

Tässä vielä parempi kuva tuosta ruskeasta. Mitä pidätte?

Viime viikon aurinkoinen lauantaipäivä kului Lahdessa kun Veljekset Wahlstén jälleen kerran ystävällisesti avasi ovensa ja pääsimme neljätoistahenkisen bloggaajajoukon voimin paitsi tutustumaan yritykseen sekä sen tuotantotiloihin ja hipelöimään vastavalmistuneiden nahkavarusteiden sekä kevään upeiden uutuuksien lisäksi  aina yhtä ihania, vuodesta toiseen ainakin omalla lempparilistallani keikkuvia tuotteita (joista mainittakoon esim. Rain Buster -loimet), myös kuulemaan asiantuntijan vinkkejä ruokintaan sekä erilaisten lisäravinteiden käyttöön liittyen. Hän painotti, että vaikka riittävä vitamiinien, hiven- ja kivennäisaineiden saanti on hevoselle tärkeää, kannattaa todella miettiä mitä omalleen syöttää - vähemmän kun usein on enemmän. Jos ruokimme "sadasta purkista" ymmärtämättä lainkaan miksi, voivat vaikutukset olla kaikkea muuta kuin positiiviset. Liika kalsium esimerkiksi estää monien tarpeellisten aineiden imeytymistä ja voi yliannosteltuna johtaa merkittäviin puutostiloihin.

Kuvassa Wahlsténin oman lisäravinnesarjan vitamiineja, jotka ovat puhtaasti vain ja ainoastaan ko. tavaraa.

Huippumerkki TRM:n pastat ikuistettuna Siirin iipponeen.

Ruokintajutustelun jälkeen meidätkin ruokittiin, nam. Taustalla makkara-Nuutti.

Vierailun päätteeksi pääsimme tietenkin shoppailemaan ja voitteko kuulkaa kuvitella miten kuumotteli ostaa parikin uutta satulahuopaa! Niin ihania. Onnistuin kuitenkin muistuttelemaan mieleeni sellaisen pikkuseikan, että meillähän kyllä on huopia, emmekä ole käyttäneet niistä yhtäkään puoleen vuoteen. Joten... katsotaan uudelleen sitten muutaman kuukauden kuluttua kun kaikki sairaslomailun aikana pestyt huovat taas ovat likaisia enkä millään jaksa ehdi pyykätä. Muita tuliaisia Nuutti kyllä sai, mutta niistä lisää myöhemmin!

Kuulit tossukat!

Tämän nyssäkänkin voisin ottaa.

Allekirjoittanut muotitietoisena ihailemassa jo ylempänä mainittua ruskeaa huopaa. Kiitos kuvasta Aino!

Koruja! Nuo kuolainkorvakorut haluan, ihan ehdottomasti. Ja tuon helmirannerenkaan. Ja suunnilleen kaiken muunkin.

Horse Comfortin leopardiriimuja. Näiden kohdalla en enää kyennyt hillitsemään itseäni.

Ihania W-Profilen nahkavarusteita. Haaveissa siintää mittatilauskanget.....

Suloisia koristehärpäkkeitä. Mielestäni on muuten ihan huippua, että Wahlstén on päättänyt ruveta laajentamaan myös hevosaiheisiin sisustustavaroihin. Kevään uutuuksissa on monta juttua, mitkä itsekin omaan kotiini ehdottomasti haluan!

Ihana, höpsö Anu sovittamassa lakkia itselleen, hihi!

Värejä... ♥

Suuret kiitokset mahtavasta päivästä Wahlsténin ihanille Annelle, Petralle ja Sadulle, tapaamisen sopineelle super-Siirille sekä kaikille muillekin mukana olleille bloggaajille! Heidän postauksensa voitte käydä lukemassa alla olevien linkkien kautta!

Aada - http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/

Aino - http://aiinon.blogspot.fi/

Alexandra - http://lifeasallu.blogspot.fi/ 

Anni - http://annisstyle.blogspot.fi/

Anu - http://pioneerirykmentti.blogspot.fi/

Daniela - http://goldiponi.blogspot.fi/

Emilia - http://tahtisafiiri.blogspot.fi/

Emmi - http://faniunelma.blogspot.fi/

Eveliina - http://jalustin.net/

Henrietta - http://henunelamaa.blogspot.fi/

Merika -  http://tolttiajapukkilaukkaa.blogspot.fi/

Salla - http://yli-esteiden.blogspot.fi/

Siiri - http://skaskinen.blogspot.fi/

P.S. Viimeinkin meikäläisellä on toimiva (kop, kop, kop...) kone täysipäiväisesti käytössä, helpottaa hieman tätä postailua! Myös muut käytännön asiat ovat järjestymään päin, joten postia odottelevat: teidän pitäisi saada pakettinne hetkenä minä hyvänsä! Kiitos ja anteeksi, nyt unten maille. Ciao!

Sus on kaikki mitä ikinä haluun

Voikohan olla mitään parempaa kuin saapua tallille ja nähdä laitumella tyytyväinen hevonen, joka sinut huomatessaan nostaa päänsä, loikkaa raville ja hassun örinän säestämänä juoksee vastaan kuin viime kerrasta olisi kulunut ikuisuus. En tiedä, mutta siinä hetkessä se oli kauneinta koko maailmassa.

"Moikka äiskä, kiva kun tulit! Porkkanat tanaan niinku ois jo!"

Kaunis kevätsää on kuluneina päivinä hemmotellut niin, että tuntuu vaikealta uskoa 20 lämpöasteen pudotusta lupailevia sääennusteita. Lumet sulavat silmissä ja askelten alla murenevan jään alta paljastuu talven alle unohtuneita värejä. Lähinnä ruskeaa ja möhnäistä vihreää vielä tässä vaiheessa, mutta kyllä ne kukat kohta kukkivat! Nuutin kanssa päästään toivon mukaan taas hiljalleen palaamaan siihen lähtöruutuun, josta muutama viikko sitten rytinällä (kirjaimellisesti...) putosimme. Sitten haavaepisodien heppasen liike kävi vähän epäpuhtaan synkillä sivukujilla, mutta nyt ollaan taas matkalla kohti valoa. Ainakin toistaiseksi. Viimeisin kerta liinan päässä antoi olettaa, että Nuutin mielestä liikkuminen on melko kivaa. Ei taida olla köyhä eikä kipeä kun sellaista passagea ja pukkilaukkaa paineli..... Luvatta, tietenkin.

Ehkä ne palaset muunkin elämän saralla tässä hiljan loksahtelevat omille paikoilleen. Pakkohan niiden on, ennemmin tai myöhemmin. Kunhan pysyy positiivisena ja uskoo itseensä vaikka se välillä vaikealta tuntuukin. Viisaan Risto Reippaan sanoin muistutettakoon: olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin luulet, ja älykkäämpi kuin tiedät. Tai jotain sinne päin. Pointsit Ristolle.

Sumuun.

En oikein tiedä miten teksti olisi parhaiten tähän asettunut. Tarpeeksi venkslattuani luovutin ja länttäsin keskelle koska halusin sen joka tapauksessa mukaan tunkea. Ideoita?

Kahdesta alimmasta kuvasta kiitokset Lindalle!

Sanokaa, että teidänkin mieleenne jäi Risto Reippaan mainittuani pyörimään ajatus Nalle Puh -maratonista.....

#rideforolivia

Sosiaalinen media on viime sunnuntaista lähtien täyttynyt ratsastuskuvista ja niiden yhteyteen liitetystä merkinnästä: #rideforolivia. Jo ennen viikon puolta väliä hashtagiin oli ympäri maailman sitouduttu yli 20 miljoonaa kertaa ja luku on kasvanut jatkuvalla syötöllä. Miettikää mikä voima meissä hevosihmisissä on, kun kerrankin seisomme samalla puolella.

Olivia Inglis oli 17-vuotias australialainen kenttäratsastaja, joka menehtyi jäätyään maastoesteellä kaatuneen hevosensa alle. Hän oli kokenut, hänellä oli kypärä, turvaliivi ja ratsunaan perheen oma kasvatti. Silti kävi näin, miksi?

Koska vahinkoja sattuu. Ratsastusurheilua ei suotta mielletä yhdeksi maailman vaarallisimmista lajeista, sillä vaikka vakavia, kuolemaan johtavia onnettomuuksia tapahtuu verrattain harvoin, on "urheiluvälineemme" monta sataa kiloa painava, kaikesta jalostustyöstä ja koulutuksesta huolimatta omilla aivoillaan ajatteleva ja omien vaistojensa varassa toimiva eläin. Se voi pelästyä, sännätä holtittomasti karkuun ja kaatua kovasta vauhdista, tai ilman se suurempaa dramatiikkaa kompastua rauhassa kävellessään. Suurten massojen liikkuessa riskit ovat aina suuret, ja mielestäni on erittäin hyvä, että tiedostamme sen. Kaikessa karmeudessaan nämä ikävät tapaturmat muistuttavat meitä siitä, että vaikka hevonen kuinka olisi tuttu ja maailman kiltein, ja vaikka kuinka suojaisimme itsemme asiaankuuluvin varustein, mitä vain voi tapahtua, eikä sille voi mitään. Edes kypärä ei välttämättä pelasta, mutta se voi pelastaa - ja siitä mahdollisuudesta kannattaa pitää kiinni.

Kun itse viime keväänä mursin selkäni, lääkäri totesi: "tiedäthän, että tässä olisi voinut käydä todella huonosti". Naurahdin itsekseni. En siksi, ettäkö tilanne olisi mielestäni ollut huvittava, vaan koska tiesin. Todellakin, tiesin. Olen nähnyt lähietäisyydeltä kun hevonen kaatuu ja ratsastaja jää alle, eikä nouse omin avuin. Olen kuullut kuinka hevonen takanani potkaisee toista kohti ja osuu tämän ratsastajaa päähän niin, että kypärä hajoaa kahteen osaan. Olen itse ollut selässä, kun hevonen virhearvioinnin seurauksena menettää tasapainonsa, sulkenut silmäni, kuullut kuinka puomit kolisevat ja miettinyt, että tähänkö tämä kaikki nyt päättyy. Olen murtanut luita, tuntenut kipua ja parannellut lukuisia, rumia mustelmia, mutta enemmän kuin mitään muuta: olen ollut onnekas. Olen ollut onnekas, kun olen jokaisten lukemattomien ilmalentojen jälkeen voinut nousta takaisin ratsaille ja todeta, että kaikkine riskeineen tämä on juuri sitä mikä minulle kuvailee sanaa vapaus.

#rideforolivia on paitsi kaunis osanotto rakkaansa menettäneelle perheelle, myös ääni sellaiselle tapaturmalle, joka tavallisten uutisotsikoiden muodossa olisi luultavasti jättänyt tavoittamatta valtaosan maailman hevosharrastajista. Jos et vielä ole jakanut omaa kuvaasi, suosittelen sen tekemään. Sosiaaliseen mediaan hashtagin alle postatuista kuvista on tarkoitus koota Olivian muistoksi hänen perheelleen suuri mosaiikkiteos, johon - kuka tietää - myös sinun kuvasi voi päätyä.

Aiheesta muualla: http://www.dailymail.co.uk/news/article-3482189/Ride-Olivia-Inglis-social-media-tribute-crushed-horse.html

Rankka työ vaatii rankat huvit

Viikonloppuna - sekä lauantaina, että sunnuntaina - oli tarkoitus herätä aikaisin. Piti suunnata hevosmessuille, olla freesi ja pirteä, mutta no... toisin kävi. Perjantaina duuniporukalla tehty Tallinnan reissu sekä sen päälle muutama tunti ravintola Pastorissa vaativat veronsa ja seuraavana aamuna herätyskellon soidessa joka ikinen ruumiinosa tuntui painavan noin tuhat kiloa. Äärimmäistä ponnistelua vaatineen jalkeillenousuoperaation suoritettuani muistin vielä sellaisen pikkuseikan, että niin... autohan tosiaan jäi edellisenä iltana työpaikan pihalle Helsinkiin. Se siitä sitten, plörinäksi meni koko homma! Keskeltä Kirkkonummen tiheintä pöpelikköä kun ei sivistyksen pariin noin vain talsitakaan.....

Onneksi perjantai sentään oli aivan huippu. En ehtinyt tallille, mutta pääsin puuhaamaan muuta ajatuksia nollaavaa. Laivamatka Viroon kului Tax Freessä Happy Socksin esillepanon parissa ahertaen, viinejä maistellen sekä perusteellisesti ruokaillen ja maissa loikkasimme taksiin, joka pienen sompailun jälkeen pudotti meidät ampumaradalle. Suuri tehdasrakennus, kolkkoja halleja pylväineen, näköesteineen ja maalitauluineen... ei ihan sellainen kirkkaasti valaistu komero mitä elokuvien perusteella odotin. Hieman karmiva tunnelma teki kokemuksesta kenties vielä tavallistakin jännemmän ja pieni jälkitärinä kulki matkassa shoppailukierroksen sekä kahvitteluhetken läpi aina takaisin laivalle saakka. Huh, suosittelen kokeilemaan - pienen, paperisen maalitaulun rei'ittäminen sai aikaan aika voittamattoman olotilan!

1. Sukunimikin on tässä ilmeisesti vaihtunut. Susanna Mieni kuulostaa toden totta paremmalta kuin Niemi. 2. Sieltä se meidän paattinen tulee! ♥ 3. Ei lainkaan hullumpi vastaanotto, mmm! 4. Happy Socksin pääsiäisteline, vähän tyhjän näköinen vielä kun ei ole hyllyillä tavaraa, mutta eikös vain olekin söpö!

1. Well hello sunny Tallinn! 2. Ensimmäinen rata. Toisessa ammuttiin metallisiin maaleihin. 3. Vaan muutama huti! Ärsyttää kun en osunut sydämeen, mutta kyllä kaveri silti varmaankin kuoli. 4. Ruokapöydässä taas. 

1. Taisi olla ensimmäinen kerta kun maistoin nieriää! Vähän epäilytti, mutta hyvää oli. 2. & 3. Pastor ja Pastorin syntisen hyvät drinkit. Kaikki niin vimpan päälle! 4. Ampumaleikeistä innostuneena suunniteltiin viettävämme seuraavat paardit jousiammunnan merkeissä ja pomo lähti sitten jousiostoksille. No, ei löytynyt jousta, mutta jotain muuta kyllä: ilmakiekko- ja jalkapallopöytä! Arvatkaa kuka meillä enää tekee töitä ollenkaan?

Vaikka Helsingin Horse Fair siis tällä kertaa jäi välistä, oli viikonloppu kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan melko onnistunut. Joskus sitä vain kaipaa pientä irtiottoa, siitä aiheutuvaa rötväämistä, kasan hyviä elokuvia ja liikaa karkkia. Jätskikään ei ole pahitteeksi, pitsasta puhumattakaan. Työviikko on taas pyörähtänyt käyntiin melko kiireisissä merkeissä, mutta valoa kohti kulkevat illat edesauttavat jaksamista niin, että arkenakin tuntuu ehtivän enemmän. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, sanokaa mun sanoneen!

Olitteko te viikonloppuna messuilla?

Linkittäkäähän ihmeessä sieltä kirjoittelemianne postauksia kommenttikentän puolelle, lukisin niitä enemmän kuin mielelläni! Samalla voisin kaikkien tämän postauksen alle sähköpostiosoitteensa 15.3. mennessä jättäneiden kesken arpoa kahden hengen lippupaketin Tampereen hevosmessuille 2.-3.4.2016. Mikä juuri sinua tämän vuoden ohjelmassa kiinnostaa?