sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Meidät on rakennettu voittamaan

Heipsan! Taas ei ole postauksia näkynyt eikä kuulunut, mutta! Siihen on syynsä. Ylimääräisen aikani ovat nimittäin vaatineet melkoinen kasa uudistushommia. Sitä blokiremppaa, nääs. Kaikki on vielä melko pahasti vaiheessa, sillä kone rullaa toooooosi hitaalla, mutta heti alkuviikosta on tarkoitus suunnata kaupoille katsomaan josko saataisiin vauhtia masiinaan - tai vaihtoehtoisesti vauhdikkaampi masiina. Huolella suunniteltuhan kuitenkin on jo puoliksi tehty, joten siltä kantilta katsottuna ollaan ihan hyvällä mallilla. Ennen blogin väliaikaista sulkemista haluan vielä julkaista yhden tekstin, jonka tämän päivän hyvän mielen siivittämänä rustailin valmiiksi.

Laidunonnea tänään.

Suomen Leijonien voittokulku jääkiekon MM-kisoissa päättyi viime sunnuntaina karvaaseen tappioon. Vaikka hopeamitali on hieno saavutus, poistui jäältä Kanadan kansallislaulun jälkeen joukko murtuneita sankareita. Hävitty loppuottelu on aina kova paikka.

Pelin jälkeen päävalmentaja Kari Jalonen kertoi sanoneensa joukkueelle: "teidät on rakennettu voittamaan". Valtaisan pettymyksen jälkimainingeissa se saattoi kuulostaa pehmeältä puheelta, mutta juuri silloin kun tuntee epäonnistuneensa ja pettäneensä paitsi itsensä, myös joukon muita, on hyvä, että joku muistuttaa kuinka paljon on pitänyt voittaa jo tähän pisteeseen päästäkseen. Kun Nuutti viime vuonna jäi sairaslomalle ja olin valmis lopettamaan koko ratsastusharrastuksen, käski pitkäaikainen valmentajamme minua muistamaan kuinka monta kertaa jaksoin tehdä sen työn mihin kaikki eivät olisi edes harkinneet ryhtyvänsä. Kuinka monesti nostin meidät suosta takaisin treeniin ja radoille, ja kuinka monta onnellista vuotta Nuutti sen myötä sai. Ja kuinka kiistattoman upeassa kunnossa se vielä 18-vuotiaana oli. Ehkä se oli se viimeinen sysäys, joka sai jaksamaan läpi talven ja viimein nousemaan satulaan myös niinä päivinä, kun teki mieli sanoa, etten pysty. Vähitellen mukaan hiipi taas se tuttu ilo ja usko omaan tekemiseen. Siihen, että en kai minä ihan paska voi olla kun niin moni täysin pyyteettömästi jaksaa kannustaa ja apuaan tarjota, vaikka vastakaiku hetkittäin melko heikkoa olikin.

Olen varma siitä, että meidät on kaikki koottu samoista paloista, mistä ne suuret voittajatkin rakentuvat. Se, että emme aina saavuta sitä mitä sillä hetkellä eniten tavoittelemme ei tee meistä luusereita. Aina voi asettaa uusia tavoitteita ja vastoinkäymisistä nouseminen se vasta voittajuutta vaatiikin. Kun minulta kysytään ketä ihailen, saatan heittää ilmoille nimiä, jotka suurin osa tunnistaa, mutta oikeastaan vastaisin mieluummin kysymykseen minkälaisia ihmisiä ihailen. Ihailen kaikkia, jotka tekevät elämässään sitä mistä nauttivat. Ihailen heitä, jotka toisinaan loputtoman harmaasta arjesta huolimatta selviytyvät päivästä toiseen ja jaksavat vielä kaiken lisäksi hymyillä. Jotka eivät luovuta eivätkä pelkää, tai kenties vaikka pelkäisivätkin, painavat silti rohkeasti vastatuuleen. Ihailen kaikkia, jotka voittavat itsensä ja muita arvostaen pystyvät myöntämään sen, että ovat arvokkaita - juuri sellaisina kuin ovat.

Jos voitto ei tule heti, se voi tulla seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla. Se voi olla konkreettinen palkinto tai vain tieto siitä, että antoi kaikkensa. Kun tänään katselin laitumella käyskentelevää Nuuttia, mietin kuinka paljon mekin olemme voittaneet. Emme ehkä ruusukkeita tai pokaaleja, mutta sitäkin enemmän oman elämämme suuria kamppailuja. Olemme pelanneet aika hyvin niillä korteilla mitkä meille on jaettu ja päässeet yhdessä pitkälle. Paljon pidemmälle kuin moni uskoi. Vaikka mikään ei poista sitä tosiasiaa, että meillä on takanamme taas yksi matkamme vaikeimmista keväistä ja irti päästämisen miettiminen sattuu aina yhtä paljon, olen päättänyt siirtää painavat ajatukset taka-alalle ja nauttia elämästä tässä ja nyt. Koska lopulta se on kaikki, mitä meillä on.

Näiden sanojen myötä haluan kiittää teitä kaikkia kärsivällisyydestä sekä suunnattoman voimaannuttavasta myötäelämisestä ja sanoa hetkeksi heipat. Jätän tämän postauksen esille päiväksi tai pariksi (ja vastailen kaikkiin vastaamatta jääneisiin kommentteihin!), jonka aikana ehtii vielä tätä kautta halutessaan esittämään toiveita tai ajatuksia uudistusten suhteen. Sen jälkeen ovet pistetään säppiin ja avataan kunhan kaikki on valmista. Kuulemiin siis!

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Huumaa

Jaahas, sinne meni sitten se viime viikkokin. En tiedä mitä ihmettä oikein häärään kun aikaa tuntuu olevan monin määrin vähemmän kuin ennen, mutta aikaiseksi en silti saa yhtään enempää. Kumma juttu. Tällä hetkellä kirjoittelulle jäävää aikaa tosin on vielä tavallistakin vähemmän, sillä - kuten suurin osa teistä varmasti tietääkin - käynnissä ovat jääkiekon MM-kisat ja itsehän olen tapittanut niitä silmät suurina paitsi Suomen, myös muiden pelien osalta niin paljon kuin suinkin vain mahdollista. Voihan sentään miten sitä onkaan jännitetty! Erityisesti eilen kun Suomi kohtasi Kanadan. Huh mikä peli, mutta niin se vain komeasti kaatui joukkue täynnä maailman huippuja lukemin 4-0. Hullua! Tänään sitten huilitaan ja huomenna täyttä höyryä Tanskaa päin. Kai siellä on muitakin kiekkohulluja ruudun toisella puolen?

Juu, mutta, se jääkiekosta tällä erää. Mennäänkös sitten vaikka Euroviisuihin? Siihen, kuinka taas äänestettiin tuomariston voimin naapureita ja melkein päästettiin täysin toisella puolen tellusta kellivä Australia voittamaan, herranen aika! Joo, ehkä sivuutetaan, mutta yhden sanan kyllä sanon: Itävalta ♥ Kenties söpöin biisuli moneen vuoteen. Kielestä tietenkin lisäpisteitä, t. ranskalaisen päiväkodin sekä ala-asteen kieliluokan läpikäynyt, joka vasta nyt osaa arvostaa oppimaansa. No, mieux vaut tard que jamais...

Ranskasta puheen ollen tapasin pari viikkoa sitten aivan ihanan ranskalaisen. Kauniin, kullanhohtoisen selle francais tamman, jonka omistajan kanssa puhuttiin, että heppanen voisi jäädä meikäläiselle mikäli ei mene kaupaksi ennen kuin hän suuntaa kulkunsa ulkomaille. Vaan menihän se, tietenkin. Harmi sinänsä, sillä saatoin hitusen ihastua, mutta onneksi ratsastettavia kuitenkin riittää joka tapauksessa. Tietty sellainen tavoitteellisuuden uupuminen vain edelleen vähän kaivertaa. Ei ole ihan helppoa tämä elämä kun sitä yrittää antaa itselleen aikaa käsitellä asioita ja miettiä mikä on järkevää, mutta tyhmä mieli rimpuilee vastaan ja johdattaa tämän tästä katselemaan myyntihevosia pitkin internetin ihmeellistä maailmaa. Huokaus, kai sitä täytyy jollakin tapaa olla vajaa-aivoinen kun väen väkisin pyrkii kaivamaan verta nenästään...

Tuttu tilanne...?

Vaikka onhan kavioliitto toki kaunis, sekä pääosin ihana ja iloinen asia. Se ottaa, mutta myös antaa valtavasti. Ei sitä oikeastaan voi edes sanoin kuvailla. Meidän liittomme Nuutin kanssa on ollut hyvä, onnellinen. Ei ihan helppo millään tasolla, mutta loppupeleissä hyvin pitkälti sellainen, mistä joskus haaveilin. Sellainen, jossa tuntee voivansa luottaa ja jossa myös tuntee toisen luottavan. En koskaan kuvitellut, että voisin tästä suuresta maailmasta löytää hevosen, joka häpeilemättä kaappaa omakseen koko pienen sydämeni.

Nuutti voi tällä hetkellä olosuhteisiin nähden ihan hyvin, kiitokset kaikille terveisiä lähettäneille! Olemme tehneet naksutinjuttuja kentällä, vaeltaneet pitkin peltoa maukkaimpien ruohomättäiden perässä ja käyneet maastossa pienillä kävelylenkeillä. Kuunnelleet lintujen laulua ja ihmetelleet ympärillämme puhkeavaa kesää. Nuutti on kavereineen nauttinut lämpimistä ilmoista ja viettänyt koko toukokuun ajan kuivia öitä ulkosalla. Hetkittäin elämä on aika kivaa - ja kohta alkaa laidunkausikin!

Kaavailin blogille sekä kaikille "oheistuotteille" (öö...), kuten Instagram, Facebook jne. toukokuuksi melko isoa muutosta, mutta menivät sitten vähän pasmat sekaisin tuon viimekuisen ell-tuomion vuoksi niin otetaanpa uutta yritystä kesäkuun puolelle. En ihan vielä tiedä miltä kokonaisuus tulee näyttämään, mutta tähän väliin pieni kysymys: olisiko oma heppainsta sekä -snapchat tyhmä idea? Snäppiä tässä vasta vähän opettelen, mutta halukkaat voivat toki lisätä kamuliksi. Nimi on niinkin kekseliäs kuin susannaniemi.

Kuvasta kiitos Jonnalle! Olisihan näitä ollut enemmänkin, mutta yritäpä muokkailla kun kone on taas ihan tukossa... Pitää varmaan sijoittaa uuteen piakkoin.

Eipä muuta, palaillaan taas! Toivottavasti hiljalleen vähän aktiivisemmin.....

perjantai 13. toukokuuta 2016

19 vuotta

Nuutti täytti tiistaina vuosia. Välillä tuntuu vaikealta käsittää, että tuo mieleltään ikinuori otus on oikeasti jo jos ei vanha niin ainakin sinn päin. Oli miten oli, perinteiseen tapaan merkkipäivää juhlistettiin asiaankuuluvan rekvisiitan voimin ja tällä kertaa tunnelmaa nostattivat pari vapun riennoilta jäänyttä heliumpalloa sekä tietenkin iso kasa herkkuja. Porkkanat unohtuivat kauppaan, mutta pelastin tilanteen ajamalla Mäkkärin autokaistan kautta tilaamassa sankarille vähän vauvaporkkanoita. Hyvin näyttivät maistuvan nekin.

"Mitä ihmettä täällä taas tapahtuu!"
"Äiskä hei mikä juttu???"
"Joo mä en nyt ollenkaan ole vakuuttunut tästä..."
"... mut porkkana kelpaa kyllä."
"No jos sä oot ihan varma et tää on turvallista..."
"... ni voisin ottaa vähän lisää porkkanaa. Hopi, hopi, ei oo koko päivää aikaa tässä ootella."
"Joo tattista vaan."
"Voin antaa myös pari pusua jos saan sit viel lisää porkkanaa."
"Tai myös ne heppanamit käy."
"Höhlä äiskä missä karkit viipyy?"
"Te ootte kyl levottomii kaveruksii, koko ajan pitää heiluu ja huojuu. Myös tosi kovaäänisiä ootte. Mut kyl me silti voidaan olla frendei ku se on äidille niin tärkeetä ja se kuitenki lahjoo mua porkkanoilla."

Tuulessa rapisevat vappupallot olivat Nuutin mielestä ensin vähän kummallisia, mutta hetken pällistelyn jälkeen ne eivät enää haitanneet vaikka ihan ihollekin pyrkivät. Kyllä elämä on helppoa (olisipa...) kun omistaa hevosen, joka on paitsi utelias, myös rohkea ja luottavainen. Se ei pelkää mitään, korkeintaan ihmettelee vain. Tai leikkii pelkäävänsä, jotta pääsee laukkailemaan ilman lupaa. Melkoinen epeli, edelleen, vuodesta toiseen. Aina pieni pilke silmäkulmassa.

Kaikista ihanista kuvista kiitokset Lindalle! Löytyikö lempparia?

Vähän turhan pitkäksi venähtänyt postaustauko teki ihan hyvää ja nyt tuntuu taas kivemmalta kirjoitella. Palailen vähän perusteellisempien kuulumisten kanssa varmaan vielä tämän viikon sisällä. Aurinkoista viikonloppua kaikille!